Kuohkean kermainen mätihyvä

Mäti on nannaa. Parhaimmillaan se on tuoreena, jolloin hehkuvaiset läpikuultavat pallurat maistuvat makeilta kuin pienet hedelmät. Kotimaisten kalojen mäti on maailmanluokkaa - made, siika ja lohi, miksei silakkakin. Ulkomaisten kalojen perimyspallurat maistuvat yhtä lailla. Sain lentokalanmädistä kovat makuorkut männä syksynä Silk Sushi Barissa Tallinnassa.

Tämä ohje on elegantin konservatiivinen. Samanlaista herkkua on varmasti hyvinkin nautittu 1800-luvun keisarillisessa Suomessa, jossa upseeritkin olivat herrasmiehiä auringonnousuun asti.

Everstinnan mätimousse
(paljon)

200 g lohenmätiä
2 dl kermaa
1 prk (120 g) smetanaa
1 rkl tuoretta sitruunamehua
mustapippuria
(sormisuolaa)

Valuta mäti siivilässä tarpeen mukaan, tuoreelle mädille piisaa viitisen minuuttia. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Tämä on hankala kohta, vaahto ei saa valua mutta ei saa olla liian kiinteääkään. Laita smetana sekaan ja sekoita lusikalla tasaiseksi. Kaada päälle mäti, sitruunamehu ja kierros mustapippuria. Sekoita lusikalla rauhallisesti, älä missään nimessä vatkaa! Maista ja lisää pari hyppysellistä sormisuolaa, jos tarpeen. Mädin suolaisuus vaihtelee, mutta lopputuloksen pitäisi olla pehmeän kermainen.

Giniglögi valituilla hedelmillä

Blogin ensimmäisiä reseptejä oli Kapteeni Morkasen joulutuikku, joka keräsi myönteistä palautetta etenkin tabascolla glöginsä maustavilta. Niiltä kaikilta kolmelta.

Sateinen eurotalvi panee siinä määrin vi**ttamaan, että pikku rähinä pihamaalla on paikallaan. Sitä ei mikään käynnistä niin mukavasti kuin tämä pikku tumunder.

Valitulla ginillä on keskeinen merkitys lopputuloksessa. Korkeimman asteen saavuttaa katajaisen juoman kuninkaallisella, eli Bombay Sapphirella. On täysin selvää(sic!), että sen puutteessa mikä tahansa muukin gini käy. Rähinätuikun maku paranee hedelmien vanhetessa. Rakenna toki toinen, miksei kolmas ja etenkin neljäs tuikku samoille hedelmille. Ginin määrää voi tarkistaa ylöspäin illan hämärtyessä.


Kapteeni Morkasen rähinätuikku

4 cl (pehmeää) giniä
1 kuivattu viikuna
2 kuivattua aprikoosia
1 dl glögiä

Pilko viikuna neljään palaseen ja puolita aprikoosit. Viskaa mukin pohjalle ja kaada gini päälle. Lämmitä glögi lähes kiehuvaksi ja kaada sekaan. Anna muhia viitisen minuuttia. Sekoita lusikalla seitsemän kierrosta vastapäivään ja hörpi.

Panimosta pamahtaa: Criminally Bad Elf

On välillä terveellistä joutua syömään sanansa. Olen väittänyt, että olut lakkaa olemasta juomakelpoista, kun alkoholipitoisuus nousee lähelle yhdeksää prosenttia. Mutta entäs kun oluessa on vääntöä yli kymmenen prosenttia, ja etiketti yhtä kammottava kuin luonnontilaisena rehottava krapulainen kohublondi? Pakkohan sitä on kokeilla.

Sanottakoon vielä, että olut on vakava asia ja hassunhauskat etiketit hirvittävä tyylivirhe. Criminally Bad Elfin sujauttaminen ostoskoriin chiantien viereen tuntuikin nololta. Rikollisen nololta.

Barley wine näyttää lasissa tyyppinsä oloisesti makealta viiniltä. Vaahdon kadottua sen voisi luulla olevan tokajia tai ehkä halpaa konjakkia. Nuuhkaisu on yllättävä. Ohraviinin tuoksu on leveä, suorastaan mehevän hedelmäinen. Tyrmässä viruvan yrmeän haltian sijaan mielikuvitus liihottelee elokuun helteessä kylpevälle ranskalaiselle siideritarhalle, jossa tuuhean omenapuun alle lepäilemään laskeutunut rehevä neito... no, palataanpa asiaan.

Ensipuraisu on lempeän pyöreä ja maltaisen makea, ei kuitenkaan imelä tai alkoholinen. Kun olutta ottaa suun etuosaan ja pureskelee hetken, voi maistaa aavistuksen jotakin tummaa hedelmää, kuten kirsikkaa tai viikunaa. Mutta pohjamaku on voimakkaasti oluinen, mistään Kriek-tyylisestä hedelmärankista ei ole kyse.

Lopuksi kuiva humalaisuus lipoo nielua. Fuggles- ja Goldings-humalat tekevät temppunsa sievästi ja nopeasti. Jälkimaku on lyhyt ja hämmentävän mieto. Mihin ihmeeseen jyhkeä alkoholipitoisuus oikein katoaa? Tämähän käy vaikka ruokaolueksi!

Panimo: Ridgeway Brewing (Iso-Britannia)
Tyyppi: barley wine
Vääntöä: 10,5 %
Hinta: 3,98 € / 0,33 l (Alko)
Kolmella sanalla: Iloisen hobittikännin airut.

Panimosta pamahtaa: Brooklyn Brewery East India Pale Ale

1980-luvun juppivuodet eivät olleet täydellinen turhuuden rovio. New Yorkin Brooklynissä lehtimies Steve Hindy ja pankkimies Tom Potter saivat vuonna 1987 päähänsä perustaa panimon. Kyllä oli hyvä päähänpisto, vaikka varmaan pöhnässä tehty. Toimittajat ja pankkiirit tietävät kyllä jotain oluen juomisesta, mutta panemisen kanssa on niin ja näin.

Nuorekkaasti retron tuulivoimapanimon uutuustuotteena Alkon päässä on East India Pale Ale. Etiketti on sen verran jouluinen, että toivottavasti tätä ei ole hankittu vain sesonkimyyntiin. On meinaan sen verran kelpo olut.

Tuoksu on ipamaiseen tapaan kuivan sitruksinen ja jollakin tapaa raikas. Jos nuuhkii niin läheltä että melkein menee olutta nenään, saattaa tavoittaa tuoksusta "häivähdyksen toffeeta", kuten eräs lupaukseksi jäänyt runoilija tyylitteli Turussa joskus 1990-luvun loppupuolella.

Amerikkalaisoluen ensipuraisu on tottakai humalainen, mutta East Kent Golding, Willamette, Northdown ja Centennial eivät kykene pidättelemään niiden takaa vyöryvää pyöreää maltaisuutta. Maku on samaan aikaan kippuraisen kuiva ja mehukas.

Nielaistessa tapahtuu jotain yllättävää. Maku loiskaisee poskien kautta nieluun, vaikka yleensä rapsakan humalaiset oluet hyökyvät kurkkuun kitalaen kautta. Kokemuksesta tulee mieleen esimerkiksi Israelin panssarijoukkojen kovasti suosima klassinen pihtiliike, eli raaka rynnistys kohteeseen sivustojen kautta.

Jälkimaku pyörteilee pitkänä ja hieman alkoholisena. Vasta tässä vaiheessa muistaa, että vääntöä on liki seitsemän prosenttia. Hyvin ovat prosentit piilossa, sillä olut ei maistu niin väkevältä.

Panimo: Brooklyn Brewery (Yhdysvallat)
Tyyppi: India pale ale
Vääntöä: 6,9 %
Hinta: 3,25€ / 0,355 l (Alko)
Kolmella sanalla: Tarjoilija, saishinko neljännen!

Törkeän ihana enchiladavuoka

Hurahdin texmexiin nuorukaisena, eli 1990-luvun puolivälissä. Kaikenmoisten petollisten kokeilujen jälkeen kehittelin (liian hankalaksi kokemastani) enchiladasta vuokaversion. Ja sehän toimi!

Ei tämä olisi mennyt läpi vanhalta Pacolta, mutta menipä yhdeltä texmexiä vierastaneelta turkulaisneidiltä. Olemme olleet kimpassa yli 15 vuotta.

Enchiladavuoan ulkoasu pettää sikäli, että se näyttää tuhdilta kuin lasagne, mutta on kevyttä kuin huolimaton chihuahualainen poskisuudelma.


Enchiladavuoka

8 vehnätortillakuorta
1 dl juustoraastetta

kastike:
1 punainen chilipaprika
1 kg paseerattua tomaattia
1 iso sipuli
2 isoa valkosipulinkynttä
1 prk tomaattipyrettä
50 g voita
2 isoa munaa
2 dl kermaa
suolaa
sokeria

täyte:
400 g jauhelihaa (miel. nautaa)
1 iso paprika
1 dl rusinoita
sormisuolaa
mustapippuria

Valmista tomaattiseos. Kuori ja pilko sipuli pieneksi. Halkaise chilipaprika, poista siemenet ja valkoiset osat. Pilko muutamaan osaan. Kaada sipuli ja chili suureen kulhoon, lisää murskattu valkosipuli, tomaattipyre sekä ripaus suolaa ja sokeria. Pöristä sauvasekoittimella tasaiseksi. Laita kannellinen wokki tai kasari kuumenemaan. Sulata voi. Lisää tomaattiseos ja kypsennä lempeällä lämmöllä (noin 6 lieden asteikolla 1-10) viisi minuuttia.

Vatkaa munat ja kerma kulhossa. Kaada ohuena nauhana tomaattiseoksen joukkoon samalla kiihkeästi sekoittaen. Kuumenna koko ajan sekoittaen viitisen minuuttia, kunnes seos on tasainen ja ihana. Siirrä levyltä sivuun odottelemaan.

Valmista jauhelihatäyte. Halkaise paprika. Poista siemenet ja pilko pieneksi. Ruskista jauhelihaa paistinpannulla, kunnes kuohuna loppuu. Lisää paprika ja rusinat. Sekoita ja paista muutama minuutti. Lisää neljännes tomaattiseoksesta sekä maltillisesti suolaa ja pippuria. Sekoittele tasaiseksi ja ota levyltä.

Laita tortillakuoren alaosaan kaksi ruokalusikallista jauhelihatäytettä. Kääri tiukalle rullalle ja aseta pitkulaiseen uunivuokaan saumapuoli alaspäin. Tee sama seitsemälle muulle tortillakuorelle. Kaada tomaattiseos päälle ja tasoittele lusikalla. Ripottele juustoraaste. Paista uunissa keskitasolla 17 minuuttia. Peitä vuoka foliopaperilla ja anna hönkäillä huoneenlämmössä parikymmentä minuuttia.

Leikkaa enchiladaa terävällä veitsellä kääröjen suuntaisesti. Se on sellaisenaan ihanata, kylkeen kylmää ja vaivatonta lageria. Kuten Sol tai Heineken.

Sikanopeet pitanopeet

Vuosia sitten kokkiohjelmassa härväili lappalainen huippukokki, joka ei tiennyt mitä tortillakuoret ovat. Tai ainakin hän esitti uskottavasti hyvin typerää laittamalla maissikuoret sellaisenaan uuninpellille, paistoi korpuksi ja kasasi niiden päälle jonkin omituisen sotkun. Eihän semmoisia onnistu syömään se kuuluisa Koistisen labradorinnoutajakaan.

Yhtenä lauantaina löysin huoltokorsusta parhaat päivänsä nähneen pussillisen pitaleipiä. "Ei kai noita enää pilatakaan voi", funteerasin ja päätin paistaa mokomat uunissa lähes samalla ammattitaidottomuudella kuin lappalainen porokokki.

Sittemmin näitä on tehty aika hiton monta kertaa.


Sikanopeet pitanopeet
(2 pellillistä)

6 pitaleipää
50 g sulatettua voita
sormisuolaa

Leikkaa pitaleivät terävällä veitsellä kuuteen osaan (suuremmat ovat epäkäytännöllisiä). Sulata voi. Levitä pitaleivät uunipellille leivinpaperille. Sivele sulalla voilla yhdeltä puolelta ja ripsauttele päälle sormisuolaa sen verran kuin haluttaa.

Paista 200-asteisessa uunissa 12 minuuttia tai kunnes reunat alkavat ruskettua. Anna jäähtyä kymmenisen minuuttia. Syöpöttele pitanopeet vaikkapa juustojen, kuivattujen hedelmien, kermaviilidippien ja hummuksen kera.

Panimosta pamahtaa: Punk IPA

Että minä sitten tykkään skotlantilaisista! Kävin kilttien ja pyhän kännäilyn maassa nuorena kloppina keskikesällä vuonna 1992. Luultavasti jossain Lossiemouthin lähistöllä tallustelimme tuulisen rantapenkan leirintäalueelta iltahämärässä kohti kalasataman pubia.

Puupainotteisesti sisustetussa pubissa oli kuuden alaikäisen suomalaisen ysäriteinin lisäksi asiakkaina kolme kyräilevää merikarhua villapaidoissaan (ja tämä on totta!). Tilailimme jotain paikallista alea, mutta yksi meistä tahtoi ginikolan. Kyllä siinä pitkään baaritiskillä lausuttiin "dzin" ja "kouk", tismalleen niin kuin Raision lukiossa oli opetettu. Mutta baarijaska ei tajunnut sanaakaan. Lopulta tilausta tehnyt nuorukainen lähes makasi baaritiskillä ja kurkotteli kiivaasti Beefeater-pulloa. Silloin juomanlaskija hiffasi: "Ooooh, tsain än kuuk!".

Lossiemouthista noin 70 kilometriä itään on Fraserburghin piskuinen satamakaupunki. Siellä pantiin pystyyn vuonna 2007 laatupanimo BrewDog, jonka ilkikuriseen tuotevalikoimaan
kuuluu Punk IPA. Tämä postmoderni klassikkoale poistui shokeeraavalla tavalla joksikin aikaa Alkon valikoimista, mutta nyt joku on tajunnut ottaa sen taas tarjontaan. Kyllä minä niin palautetta lähetinkin!

Punk IPA on sameaa, mutta asettuu lasissa vikkelään. Vaahto on tavan mukaan olematon. Tuoksu on pirteän sitruksinen ja siinä on aavistus märkää sementtiä.

Ensipuraisu on terävän katkera ja ihanan humalainen. Olut humahtaa hetkessä poskiin hurmaavana pehmeänä vaahtona. Tunne on kerrassaan kontroversiaalinen. Ihan kuin joku tunkisi suuhun yrttivatiin kuivahtanutta ensimmäisen maailmansodan aikaista greippiä ja antaisi perään yllätten suudelman.

Koillis-Skotlannissa tykätään humalasta. Chinook, Simcoe, Ahtanum ja Nelson Sauvin rynnistävät koko kitkerällä olemuksellaan kaikkialle suuonteloon ja kiskovat posket suipistavaan, silti hyväksyvään oraaliseen muikeuteen. Jälkimaku on pitkä ja se jää muhimaan kitalaen yläosaan hyväksi toviksi.

Tämä on täydellinen olut.

Panimo: BrewDog (Skotlanti)
Tyyppi: India Pale Ale
Vääntöä: 5,6 %
Hinta: 3,39 € / 0,33 l (Alko)
Kolmella sanalla: Paras juomani IPA.

Lohi - ja kuinka se graavataan

Usein kuulee jonkun suusta, että "raakaa kalaa en syö". Graavatusta kalasta mielipidettä kysyttäessä irvistävä ilme muuttuu suorastaan auringonpaisteiseksi, vaikka erona on ainoastaan hyppysellinen suolaa, sokeria ja tilliä. Aatteleppa ite!

Graavattavaksi kannattaa ottaa vain taatusti tuoretta lohta suoraan merestä tai kalatiskiltä. Vakuumiin tai muovipussiin pakattua töhnökalaa en missään tapauksessa suosittele edes muutamille inhoamilleni ihmisille.

Tämä ohje tuottaa todella miedosti suolatun ja suorastaan suuhun sulavan lohen.


Lempeästi graavattu lohi

1 nahallinen ja ruodoton lohifile (n. 600-900 g)
1 puntti tilliä
1 tl suolaa (tai 2 tl merisuolaa)
1 tl sokeria 

Asettele file nahkapuoli alaspäin kuivalle ja pinta-alaltaan noin neljä kertaa fileen kokoiselle paksulle voipaperille. Tupsuttele lohifile talouspaperilla kuivaksi. (Älä missään tapauksessa huljuta kalaa vesihanan alla, kuten jotkut barbaarit kuulemma tekevät!). Ripottele pinnalle sormien välistä hieroen noin teelusikallinen pöytäsuolaa ja teelusikallinen sokeria. Jos haluat todella miedon, lähes sashimimaisen graavauksen, voit käyttää merisuolaa. Suolan määrää tärkeämpää on se, että sitä on tasaisesti joka puolella.

Nipsaise tillipuntista latvat ja ripottele ne lohen päälle. Leikkaa file terävällä veitsellä puolivälistä poikittain kahtia. Asettele palaset päällekkäin nahkapuolet ulospäin. Kääri voipaperiin tiukasti ja laita jääkaappiin paperin saumapuoli alaspäin. Avaa jääkaapin ovi 12 tunnin kuluttua ja käännä paketti ympäri. Odottele 12 tuntia. Leikkaa lohifileistä ohuita ja suuria siivuja. Parhaiten se onnistuu, kun vetelet terävällä fileerausveitsellä mahdollisimman leveästi pyrstöä kohti.

Hellasoturin heppapullat

Että pani hirnuttamaan taannoinen hevosenlihakohu. Jos einesruokaan ajetaan naudan sijaan hevosta, se kannattaisi ilmoittaa pakkauksen kannessa näyttävällä räiskäyksellä. Sen verran paremmasta lihasta sattuu olemaan kyse.

Hevosen syöntiin liittyy toki voimakkaita tunnelatauksia, olihan hepo viime sodissakin uskollinen taistelutoveri. Silti vapaudessa elänyttä ja useimmiten vanhuuteen kuollutta heppaa voi popsia poskeensa paljon paremmalla omallatunnolla kuin tehotuotettua ammua, jota tässäkin reseptissä tosin on puolet. Täyslihaheppapullat kun saattavat olla useimpien makuun jo hiukan liiankin villejä.

Les Heppapullien maku on ytimekäs ja voimakas, etäisesti riistainen. Mistään äärimmäisyysruoasta ei silti ole kyse. Hellasoturin korsussa heppapullat katosivat joukkueen pienimpien taistelijoiden suuhun yksi toisensa jälkeen.


Les Heppapullat

400 g hevosen jauhelihaa
400 g naudan jauhelihaa
1 pss (n. 60 g) ranskalaista sipulikeittoa
2 munaa

Riko munat kulhoon. Läiskäise jauhelihat päälle. Vaivaa käsin, kunnes taikina alkaa olla tasaisen tummaa. Lisää sipulikeittopussin sisältö ja vaivaa lisää tasaiseksi.

Laita uuni lämpiämään 175-asteiseksi. Pyörittele taikinasta kämmentesi välissä meheviä heppapullia. Pyörittely helpottuu, kun huuhtelet ja kuivaat kädet heti kun taikina alkaa tahmautua. Paista heppapullia uunissa noin 15-20 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin sihiseviä. Anna jäähtyä pellillä viitisen minuuttia. Pyyhi ulos valunut neste heppapullista talouspaperilla ennen tarjoilua.

Heppapullien jykevä maku tekee niistä maukkaita sellaisenaan. Ne voi myös tarjota perunamuusin ja kermaisen kastikkeen kera.

Hapansilakkaa Oskar-sedän tapaan

Perinteinen ruotsalaisherkku hapansilakka (ruots. surströmming) lienee yksi maailman pelätyimmistä ruoista. YouTube on täynnä videoita, joissa purkkia avataan ja oksennellaan ympäri ämpäriä. Etenkin purkista leijailevaa tuoksua kauhistellaan, vaikka ei siellä ole kuin kalaa, suolaa ja vettä. Ja kemiallinen mädätysreaktio.

Hapansilakkaa on Suomesta pirun vaikea saada. Elokuista sesonkiherkkua tuotetaan Ruotsissa miljoona purkkia vuodessa, eikä sitä riitä vientiin kovin paljon. Hyvinvarustettujen ruokakauppojen kalatiskeiltä voi kuulemma Suomessa varata muutaman purkin, mutta hinta voi olla pilvissä. Suomessakin joku tätä tekee, mutta aito on tottakai ruotsalaista. Hellasoturi pyydysti purkkinsa Tukholman-tuliaisina. 300 gramman Oskars-purkilla oli tunnelbanan ICA:ssa hintaa noin 7 euroa. Arlandan kentältä sitä ei enää saa, kun yksi purkki kuulemma kerran tussahti ruumassa itsekseen.

Hapansilakan maku on täysin omaa luokkaansa. Silakalta se ei maistu ollenkaan. Siihen tihentyvät kaikki Itämeren aromit: suolavesi, kalat, äyriäiset ja levät. Etenkin suolan maku on voimakas, mutta sen alta puskee pintaan täyteläinen, kaikkivoipa maku, jota on mahdoton verrata mihinkään muuhun. Se ei ole ollenkaan huono, mutta ei kiilaa parhaimpien makuelämysten joukkoon ainakaan parin kokeilukerran jälkeen. Jos hapansilakkaa syö toistuvasti, siihen jää kuulemma koukkuun. Jokaisen ennakkoluulottoman kulinaristin kannattaa kokeilla hapansilakkaa ainakin kerran. Sittenpä tietää, mistä puhutaan.

Purkin avaaminen: Hapansilakkapurkki kannattaa aina avata ulkona. Jos sen avaa sisällä, muuttuu avauspaikkana käytetty huoneisto asuinkelvottomaksi muutaman päivän ajaksi. Purkista lemahtavaa hajua voi luonnehtia lievimmillään täysin kuvottavaksi. Maistiaiset rohkeni ottaa myös 8-vuotias esikoiseni, joka määritteli hajun "mädäksi pieruksi". Purkki laitetaan tukevalle alustalle ja päälle heitetään kankainen rätti, sillä purkista ruiskahtaa heti ensi alkuun reipas luraus nestettä. Jämerätekoinen läkkipeltipurkki avataan perinteisellä avaajalla rätin alla. Löyhkä on kieltämättä jykevä. Mieleen tulee esimerkiksi salaojaputkeen keväällä tuupertunut mätivä hilleri. Kokeneemmat avaavat purkin kerralla, mutta hengähdystaukojen pitäminen on ihan sallittua. Jos ateriointi tapahtuu sisällä, fileet voi noukkia haarukalla muoviseen kannelliseen purkkiin. Lientä ei kannata hörppiä, ellei ole asiasta vuosikausien kokemusta.


Hapansilakkarieskat

12 hapansilakkafilettä (300 g purkki)
12 pientä ohrarieskaa (tai 6 isoa)
6 keitettyä perunaa
2 tomaattia (pieneksi kuutioituna)
2 punasipulia
2 dl kermaviiliä
voita

Silppua punasipuli ja sekoita noin neljäsosa siitä kermaviiliin. Levitä rieskalle voita. Muhenna puolikas peruna kuorineen haarukalla rieskan päälle. Ota lautaselle yksi silakkafile nahkapuoli alaspäin. Naulitse silakka haarukalla lautaseen ja kuopsuta liha irti ruokaveitsellä. Levitä muhjuuntunut silakka tasaisesti rieskan päälle. Ripottele päälle punasipulia ja muutama tomaattikuutio. Aateloi kermaviilillä. Isot rieskat voi rullata wrapiksi, pienet kannattaa taittaa kaksin kerroin ja syödä haarukalla ja veitsellä.

Juomaksi sopii parhaiten olut, kivennäisvesi ja maito. Snapsia voi kupsauttaa myös, mutta ilmankin homma toimii.

Koskenlaskija Kankkusen tonnikalapiiras

Tämä piirasresepti mäjähti kypärään Prisman vihannesosastolla, kun näin kutsuvan oloisia suippopaprikoita. Pussin kylkeen ladottu painoksi "n. 180 g". Se osoittautui vihannesvaa'an tarkistusmittauksissa 290 grammaksi. Hinta silti sama kaikissa pusseissa. Kannattaa olla kaupassakin tarkkana kuin porkkana.

Useimmiten uudet reseptit vaativat useammat koeammunnat, mutta tämä piiras oli kerrasta kohdillaan. Jos on kauempaa viisas, pyöräyttää piiraan vaikkapa lauantaina aamupäivällä ja jemmaa sen jääkaappiin. Sunnuntaina kilparadalta palattua piiraan markkina-arvo on mittaamaton.


Koskenlaskija Kankkusen tonnikalapiiras

pohja:
3 dl vehnäjauhoja
75 g voita
3 rkl vettä
1/2 tl suolaa

täyte:
1 prk tonnikalaa
1/2 Koskenlaskija (musta)
1 punainen suippopaprika (n. 80 g)
3 munaa
2 dl ruokakermaa
suolaa
mustapippuria

Valmista pohja. Sulata voi mikrossa juoksevaksi. Lisää kulhoon voi, jauhot, vesi ja suola. Sekoita lusikalla ja lopuksi kädellä sen verran, että taikina pysyy kasassa mutta on kimmoisa. Läiskäise taikina isoon piirasvuokaan. Painele taikina kämmenellä litteäksi, jauhoja ei pitäisi tarvita. Älä jätä korkeita reunoja! Töki haarukalla taikinaan parisenkymmentä pistoa ja laita vuoka pakastimeen puoleksi tunniksi.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Ota vuoka pakkasesta ja kypsennä pohjaa uunissa 15 minuuttia. Valuta tonnikalasta öljyt ja rouhi se haarukalla kuohkeaksi. Levittele tonnikala tasaisesti piirakkapohjalle. Viillä suippopaprika pituussuuntaisesti auki toiselta sivultaan ja poista siemenet ja valkoiset osat. Leikkaa paprika poikittaissuuntaan noin puoli senttiä paksuisiksi viipaleiksi. Levittele paprikat ja kuutioitu Koskenlaskija tonnikalan päälle. Sekoita kulhossa munat, ruokakerma ja kolme kierrosta mustapippuria. Kaada seos piirakan päälle ja avita lusikalla niin, että seosta soljuu kaikkialle.

Paista piirasta 225 asteessa 20 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Taivaallisimmillaan piiras on jääkaapissa vietetyn yön jälkeen. 

Herrasmiehen kotiinpaluupiiras

Herrasmiehillä on toisinaan tapana viettää vapaa-aikaa toisten herrasmiesten seurassa. Usein se tarkoittaa kulttuuripitoista ekskursiota älyllisesti kiehtovaan ja historiallisesti merkittävään kohteeseen, kuten Turkuun, Istanbuliin tai lähimpään olutravintolaan. Aina pikkutunneille jatkuvat, henkisesti haastavat yhteiskunnalliset debatit näyttäytyvät aamuisin herrasmiehen ruumiintoiminnoissa. Tekee kamalasti mieli piirakkaa.


Rapea aurinkotomaatti-Aura-rypälepiiras

pohja:
3 dl vehnäjauhoja
50 g voita
1 dl turkinjogurttia
1/2 dl hapokasta vissyä
suolaa

täyte:
puolikas Aura-juusto
20 vihreää, siemenetöntä viinirypälettä
50 g aurinkokuivattuja tomaatteja (öljyssä)
2,5 dl ruokakermaa
3 munaa
mustapippuria
suolaa

Valmista pohja. Sulata voi mikrossa juoksevaksi. Lisää kulhoon voi, jauhot, turkinjogurtti, vissy ja rahtunen (noin 1/2 tl) suolaa. Sekoita lusikalla ja lopuksi kädellä sen verran, että taikina pysyy kasassa mutta on vielä tahmea. Läiskäise taikina isoon piirasvuokaan. Ripottele päälle jauhoja ja painele taikina kämmenellä litteäksi. Älä jätä korkeita reunoja! Töki haarukalla taikinaan parisenkymmentä pistoa ja laita vuoka pakastimeen puoleksi tunniksi.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Ota vuoka pakkasesta ja kypsennä pohjaa uunissa 15 minuuttia. Pilko tomaatit ja puolita viinirypäleet pituussuntaan. Ripottele tasaisesti pohjan päälle ja murenna Aura-juusto päälle. Sekoita kulhossa munat, ruokakerma, sopiva kierrosmäärä mustapippuria ja pikkuruisen suolaa. Sekoita haarukalla sen verran että keltuaiset hajoavat ja kaada tasaisesti piirasvuokaan.

Paista piirasta uunissa 20 minuuttia. Anna lepäillä viileässä paikassa, kuten parvekkeella tai terassilla, ainakin 45 minuuttia. Tarkoituksenmukaisimmillaan piiras on jääkaapissa vietetyn yön jälkeen, esimerkiksi sunnuntaina "herrasmiehen aamunälän" yllättäessä.

Raklettimunakkaat

Raklettia (ransk. raclette) väkertäessä voi olla tyylikkäästi rustiikki. Prinssinnakeista, kirsikkatomaateista, lihapullista, perunasta, paprikasta ja tähteeksi jääneestä possunniskasta tulee huikeaa seurusteluruokaa, kun lyö päälle paksun raclettesiivun ja panee kuumentaen.

Pikkuisten raklettipannujen kanssa rajana on vain mielikuvitus ja palovaroitin. Nämä puoliksi tsoukilta tuntuvat pikkumunakkaat varastavat shown illallispöydässä. Varaa reserviin toinenkin kenno, näitä menee!


Raklettimunakkaat
(yksi kierros)

6 pientä munaa
6 viipaletta raclettejuustoa
6 viipaletta keittokinkkua
3 pientä herkkusientä
oliiviöljyä
sormisuolaa

Kuumenna raklettigrilli. Siivuta herkkusienet neljään osaan. Sivele pannu kevyesti öljyllä ja laita siihen rinnakkain kinkunviipale ja juustonviipale. Laita päälle kaksi herkkusieniviipaletta. Kuumenna grillin alatasolla noin kuusi minuuttia tai kunnes juusto kuplii mehevästi. Nosta pannu parilatasolle ja riko päälle kananmuna. Anna kypsyä kymmenisen minuuttia, kunnes munakas alkaa olla hyytynyt. Voit kypsentää sen läpikypsäksikin, mutta herkullisimmillaan munakas on löysällä keltuaisella.

Kaavi munakas puisella voiveitsellä varovasti lautaselle muiden raklettiherkkujen kylkeen. Juomaksi sopii hapokas kivennäisvesi ja muhkea mutta ei liian hankala punaviini, kuten kuvassa vasemmalla kurkkiva eteläafrikkalainen Bundustar Merlot.

Kahden kaalin gratiini

Yksinkertainen on kaunista. Tämä ei ole seksistinen vuorineuvosvitsi, vaan kulinaristinen fakta. Järkevin tapa kokata kukka- ja parsakaalia on tehdä juuri tällainen gratiini. Kaali ei saa hukkua kastikkeeseen, mutta ei paahtua uunissa kuivaksikaan. Siinä se!


Kukkaparsakaaligratiini

1 kg kukkakaalia (yksi isohko)
1 kg parsakaalia (neljä normaalikokoista)
1 l punaista maitoa
70 g voita
1 dl vehnäjauhoja
4 yksikköä siivusulatejuustoa (Pirkka, Aamupala tms.)
valkopippuria
suolaa

Irrota kukkakaalin ja parsakaalin nuput varresta. Höyrytä puolikypsiksi noin viitisentoista minuuttia. Jos kattila loppuu kesken, voit suorittaa höyrytyksen useammassa erässä. Älä missään tapauksessa keitä vedessä, koska aromit haihtuvat taivaan tuuliin. Asettele kaalit tarpeeksi suureen uunivuokaan nuput ylöspäin. Kaalit eivät saa olla päällekkäin.

Valmista valkokastike. Kuumenna maitoa mikrouunissa täydellä teholla 4 minuuttia. Sulata voi teflonkattilassa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita vispilällä tasaiseksi. Voin täytyisi pysyä kuohuavana, jauhot eivät saa missään nimessä kokkaroitua. Lisää kolmannes maidosta ja sekoita vispilällä paksummaksi. Lisää taas 3 dl ja sekoita. Lisää muutamaan osaan revityt sulatejuustot ja loput maidosta, sekoita tasaiseksi. Mausta hellästi valkopippurilla ja suolalla.

Kaada valkokastike kaalien päälle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa keskitasolla puolisen tuntia. Tarjoile vaikkapa uunikalan, paistin tai lihapullien kera. Maistuu tietysti sellaisenaankin.

Panimosta pamahtaa: Sinebrychoff Brooklyn Two Tree Porter

Kun kaksi panimomestaria kilauttaa kolpakot yhteen, on tuloksena joskus muutakin kuin kolmen päivän rallallaa. Brooklynin Garrett Oliver ja Koffin Tapio Kangas saivat päähänsä panna portteria, mikä on maustettu newyorkilaisella vaahterasiirapilla ja Frantsilan luomutilan kuusenkerkillä. Jälkimmäisen keräämiseen osallistuivat vieläpä Sinebrychoffin markkinointiosaston työntekijät. Jo tässä olisi ainekset hilpeään sketsiin.

Two Tree Porter on lasissa pikimustaa. Runsas vaahto asettuu portterimaisen ripeästi. Tuoksu on makean mallasleipäinen ja houkuttelevan pehmeä.

Ensipuraisu on muhkea, kaikkivoipa, maltainen ja kitkerän savulakritsinen. Maku on metsäinen mutta samalla postmoderni. Mämmiäkin on, mutta se ei ole imelää vaan urbaanisti kuivaa. Kuusenkerkkä ja vaahterasiirappi uivat täydellisesti toistensa sisään. Huikea makuelämys!

Jälkimaku on pitkähtkö, kitalakeen jää lempeä pihkamainen aromi. Hieman lämmettyään maku on entistäkin hedelmäisempi. On vaikea uskoa, että tämä on pullo-olutta.

Two Tree Porter on loistava esimerkki siitä, että joskus riskinotto kannattaa. Kuusenkerkkä-vaahterasiirappi-porter kuulostaa ehkä hullulta, mutta maistuu hullumaisen hyvältä. Ja mikä parasta - se maistuu uudenlaiselta. Sohaisen tummien oluiden ystäviä nyt herkkään paikkaan, mutta legendaarinen Koffin Portteri on tällä päivämäärällä syrjäytetty suomalaisten tummien pullo-oluiden valtaistuimelta.

Panimo: Sinebrychoff & Brooklyn Brewery
Tyyppi: stout & porter
Vääntöä: 7,2 %
Hinta: 2,78 € / 0,33 l (Alko)
Kolmella sanalla: Hitaiden oluiden valtias.

Panimosta pamahtaa: Kievari Kölssi

Joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Hämmästys oli suuri, kun Tampereen-lomalla suoritetun pikaisen kauppareissun aikana silmiin osui vino pino Kölssiä edulliseen hintaan. Tämä laitilalainen lager on onnistunut pujahtamaan varsinaisessa Suomessa tutkani alta tyystin.

Kyseessä on Kölsch-tyyppinen olut, jota saa panna ainoastaan Kölnin seudulla. Japanilaiset kuulemma eivät tästä piittaa, mutta tislaavatpa he viskiäkin. Laitilassa kunnioitetaan teutonien toivomusta hienosti. Kölssi on upein oluttyypin suomennos ikinä!

Kölssin tuoksu on mukavan maltainen, ehkä aavistus jotakin hedelmää, kuten banaania. Weissbierin keimaileva imelyys silti uupuu.

Ensipuraisu on raikkaasti hapan, ei ollenkaan pistävä. Kielen päällä viipyy hetken lupaus tukevammastakin humalaisuudesta, mutta se katoaa jalojuoman soljuessa nielun uumeniin. Jälkimaku on lyhyt ja lempeä.

Kölssi on kuin se liinatukkainen, sirkeäsilmäinen sukulaiskloppi, joka osaa lohkaista kiusaantuneellakin hetkellä kaikkia hersyvästi naurattavan alapääkaskun.

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Tyyppi: Kölsch (lager)
Vääntöä: 4,6%
Hinta: 1,84 € / 0,33 l (Citymarket Turtola Tampere)
Kolmella sanalla: Kepeä mutta ryhdikäs.

Kamalan hyvä guacamole

Kun dippailureseptien makuun ollaan päästy, ei mikään enää estä kokeilemasta tätä miedosti polttelevan hedelmäistä guacamolea.

Word.


Kamalan hyvä guacamole

700 g avokadoa*
4 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 limen mehu (2 tl)
2 tl tuoretta rakuunaa
1 dl makeaa chilikastiketta (esim. Yeo's)

Puolita avokadot terävällä veitsellä. Poista kivet ja kuori avokadot. Laita kulhoon ja lisää murskattu valkosipuli, suola, limemehu ja pieneksi hakattu rakuuna. Soseuta sauvasekoittimella lyhyillä sarjoilla, tahna ei saa mennä vetiseksi. Jätä mieluummin hiukan liian rakeiseksi kuin liian sileäksi. Lisää chilikastike ja sekoita varovasti lusikalla. Laita ilmatiiviiseen astiaan jääkaappiin viilentymään. Nautiskele dippaillen tai grillatun lihan siivellä.

*=Avokadon kypsyys on kaiken a ja o. Jos se on raaka, eli liian kova, ei hommasta tule mitään. Ylikypsiäkään en suosittele. Sopivan avokadon tunnistaa siitä, että se tuntuu kärjestä kevyesti puristeltaessa pehmeältä.

Lännen nopein juustodippi

Näitä herkullisia nachoja paistaessani pälkähti mieleen, että miksei juustodippiäkin voisi tehdä itse. Ei se mitään poimuajon keksimistä voi olla. Kolme kokeilua viisaampana rohkenen panna julki reseptin, jolla saa varsin kelpo dippiä - ja nopeasti. Valitun juuston myötä homma seisoo tai kaatuu.

Kuvan dipissä on käytetty tuikitavallista Pirkan kermajuustoa. Se sai operaation aikana kummasti lisää aromia.


Lännen nopein juustodippi

2,5 dl juustoraastetta (kermajuusto, emmental, cheddar yms.)
1 dl punaista maitoa
50 g voita
1 rkl vehnäjauhoja
5+ tippaa tabascoa
suolaa

Raasta juusto. Lämmitä teflonkattila melko kuumaksi. Sulata kattilassa voi kuohuavaksi ja ripottele jauhot joukkoon. Sekoita vispilällä varovasti mutta nopeasti, jauhopaakkuja ei saisi syntyä. Lisää kattilaan mikrouunissa kuumaksi lämmitetty maito ja sekoita vispilällä tasaiseksi. Vähennä lämpö puoleen ja sekoita juustoraaste joukkoon. Jos näyttää liian tankealta, lisää liraus (2 rkl) maitoa. Mausta tabascolla ja tarkista maku. Jos dippi kaipaa suolaa, lisää sitä oman maun mukaan.

Kaada dippi tarjoiluastiaan ja anna tekeytyä tuuletusikkunan edessä tai terassilla parikymmentä minuuttia. Dippi on parhaimmillaan lämpöisenä, vaan ei kuumana. Jos dippiä jostain käsittämättömästä syystä jää yli, voit kätkeä sen jääkaappiin ja lämmittää seuraavana päivänä mikrossa.

Lännen nopeimmat nachot

Mikään ei latista texmex-ateriaa yhtä masentavasti kuin alkupalaksi tarjoiltu vadillinen ylisuolaisia, laminoidulta vanerilta maistuvia maissinachoja. Lähes yhden megapussin hinnalla ja pikkuruisella vaivalla voi valmistaa itse nachoja, joita maiskutellessaan kenraali Pancho Villakin olisi purskahtanut muhkeiden viiksiensä takana onnelliseen ja hyväksyvään itkuun.

Huomio! On ehdottoman tärkeää käyttää maissista tehtyjä tortilloja. Vehnäisistä ei tule lasta eikä p**kaa.


Lännen nopeimmat nachot

8 maissitortillaa
5 dl rypsiöljyä
suolaa

Kaada öljy kattilaan ja lämmitä liedellä noin puolella teholla kuumaksi. Leikkaa tortillakuoret pizzaleikkurilla neljään osaan. Livauta kattilaan yksi neljännes. Jos se tulee 15 sekunnissa reunoiltaan mustaksi, öljy on liian kuumaa. Vähennä tällöin lämpöä ja odota muutama minuutti. Lämpö on kohdillaan silloin, kun lastuista tulee kullankeltaisia ja tummia enintään reunoiltaan.

Pudota kattilaan kaksi kuorenneljännestä kerrallaan. Ne saavat mennä päällekkäin. Kypsennä 15 sekuntia ja käännä lastut pihdeillä. Odottele 15 sekuntia ja nosta lastut talouspaperin päälle käyristyneempi puoli ylöspäin. Jos siivoat jälkesi itse, laita talouspaperien alle leivinpaperi. Paista loput lastut samoin ja ripottele lopuksi lastujen päälle kevyesti suolaa. Anna lastujen lepäillä sijallaan tunti.

Nautiskele jäähtyneet lastut dipin, guacamolen, salsan tai tsatsikin kera, joko sellaisenaan tai runsaamman texmex-aterian kyydissä. Niin tai näin, nämä loppuvat pöydästä ensin.

Kynsilaukkaa keittäen

Jos joku sanoo, ettei pidä valkosipulista, on jotakin pielessä joko kuullun ymmärtämisessä tai kotikasvatuksessa. Ei ole yhtäkään kulinaristia, jota ei kiehdo kynsilaukan kaikkivoipa, mehevä aromi.

Valkosipuli on herkullista jo au naturel. Edesmennyt isoisäni pureskeli päivittäin kuusi kynttä ja kurlasi ne alas omenaviinietikalla. Pappa kuulemma tuoksui suihkun jälkeenkin valkosipulille. Ihon läpi.

Olen aiemmin vinkannut, kuinka valkosipulia grillataan. Grillin puutteessa valkosipulia voi myös keittää. Yksikyntiset ovat parhaita, mutta tavallisetkin käyvät, kunhan ovat pulleampaa sorttia. Vaivattoman keittämisoperaation tuloksena on pehmeää ja täyteläistä valkosipulitahnaa, jossa pistävyys on vaihtunut lumoavaan umamiin.


Keitetyt valkosipulit 

6 yksikyntistä valkosipulia per nautiskelija
2 rkl suolaa
sormisuolaa
vettä

Kääri yksikyntiset valkosipulit kuorineen tiukkaan foliopakettiin. Käytä vahvaa tai peräti erikoisvahvaa foliota ja kääri paketti niin, että kaikkialla on tuplakerros foliota. Kuusi kynttä per paketti lienee sopiva määrä, mutta isossa kattilassa kypsyy toki isompikin köntti.

Täytä korkeareunainen kattila puolilleen vedellä ja kiehauta. Lisää suola ja valkosipuliköntit. Niiden pitäisi voida kellua rinnakkain. Kiehuttele kannen alla 45 minuuttia (könttejä ei tarvitse kääntää välillä).

Avaa köntit ja anna sipulien jäähtyä kymmenisen minuuttia. Leikkaa terävillä saksilla sipulin kärki auki ja puserra herkulliseksi pehmennyt sisus ulos. Ripauttele pinnalle sormisuolaa maun mukaan ja nautiskele mausteisen grillipihvin, ryynimakkaran tai grillattujen kasvisten kera. Kaltaiseni äärilaidassa hyökkäävä kynsilaukan ystävä hotkaisee herkkutahnan suihinsa sellaisenaan.

Panimosta pamahtaa: Marsalkka Savu

Sotaväen käyneen miehen - ehkä naisenkin - on hankala ohittaa oluthyllykköä silloin, kun sinne on asennettu sotahistoriallisesti nimettyjä tuotteita. Vaikka en suuriin savuoluen ystäviin kuulukaan, pakotti Alkon poistohyllyllä asennossa seisova Marsalkka Savu tarttumaan.

Oluen ensivaikutelma voisi olla houkuttelevampi. Väri on samean sahtimainen ja vaahto olematon. Se näyttää petsamolaiselta suolammelta, jonka ylitse kaukopartioreissulta palaava nokinen sissikersantti ryykäisee veteen koskematta.

Tuoksu on yllättävän mieto ja mukavan maltainen. Joku on ehkä pudottanut sammioon pätkän lakritsiakin, mutta odotettu savumaisuus puuttuu tyystin.

Ensipuraisu on humalaisen katkera ja aavistuksen tunkkainen. Savun makua ei ikinä tule. Jälkimaku on miellyttävän terävä, vähän kahvimainen, mutta jyrkkä raakasti lyhyt. Oluen kokonaisvaikutelmaksi jää nuotion loimussa avattu, pilsnerillä jatkettu Koffin Portteri.

Pointsit pienpanimolle rohkeasta kokeilusta. Jos ei ota riskejä, yltää parhaimmillaankin vain tasapaksuun. Panimon tuotepaletista Marsalkka Savu on jo poistunut. Alkon poistohyllyltä voi saada vielä muutaman pullon maistiaisiksi alehintaan. Ihan vastaavaa olutta ei ole tullut eteen. Pohjalla hiivat ja kaikki.

Panimo: Saimaan Juomatehdas
Tyyppi: savuolut
Vääntöä: 5,5 %
Hinta: 2,69 € / 0,33 l (Alkon alehinta)
Kolmella sanalla: Aina ei osu.

Lohikakku kuin samurain pusu

Tunnustetaan heti, että tämä resepti on napattu - tietysti pienin muutoksin - Talo&Koti-lehdestä (7/2013). Syynä on huoltokorsun leivonta-asioista vastaava rouva, joka vilautti minulle pikkuisen kuvaa. Olin pudota polvilleni siihen paikkaan. Lohi, wasabi ja ranskankerma on järisyttävä yhdistelmä.

Alkuperäisestä reseptistä jätettiin pois muun muassa sitruunaruohotahna, koska sen tunkeminen samaan kakkuun limettimehun kanssa ei tuntunut tarkoituksenmukaiselta. Myös wasabin määrä hämmästytti, mutta maitotuotteilla on ihmeellisen rauhoittava vaikutus tähän Japanin tuliseen suudelmaan.

Näyttävä kakku on sopivan ärtsy mutta kevyt ja kermaisen pehmeä. Taideteos saa miesväenkin hamuamaan öisessä keittiössä kakkulapiota.


Wasabi-lohikakku

Pohja:
300 g täysjyväruisleipää (esim. Real)
1 dl punaista maitoa

Täyte:
4 liivatelehteä
350 g kylmäsavulohta
1/2 punasipuli
2 dl kermaa
400 g ranskankermaa
4 tl wasabitahnaa* (esim. Yutaka)
1 dl rucola-salaattia
1/2 dl limettimehua

Pinnalle:
200 g kylmäsavulohta (viipaleina)
herneenversoa

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla pohjasta ja reunoista. Peitä pohja leipäviipaleilla. Yksi kerros riittää, tilkitse kolot pienemmillä palasilla. Kostuta pohja maidolla.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Silppua täytteeseen päätyvä kylmäsavulohi ja punasipuli pieneksi. Vaahdota kerma löysähköksi ja sekoita ranskankermaan. Lisää wasabitahna ja sekoita varovasti. Lisää silputtu rucola sekä lohi- ja sipulisilppu. Sekoita varovasti tasaiseksi.

Lämmitä kattila tyhjänä kuumaksi ja kaada limettimehu. Odota puoli sekuntia tai niin kauan että limettimehu kiehuu. Kaada limettimehu pieneen kulhoon ja lisää joukkoon kuivaksi puristetut liivatelehdet. Sekoita tasaiseksi ja kaada täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. kaada täyte vuokaan leipäpohjan päälle. Peitä muovikelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa nelisen tuntia.

Irrota vuoka kakun ympäriltä ja siirrä komeus tarjoilulautaselle. Kietaise koristeeseen tulevat kylmäsavulohiviipaleet kuvan tavoin ruusun muotoon ja asettele ympäri kakkua. Viimeistele herneenversoilla ja kutsu anoppi pyörtymään kateudesta.

* = Wasabien väkevyydessä on valtavia eroja. Yutaka lienee jossain keskivaiheilla. Omat kokeilut oman maun mukaan - ja omalla vastuulla.

Majoitusmestarin makrillitahna

Pippurimakrilli on yllättävän tuntematon markettikala. Se on sijoitettu jonnekin syrjään sillipurkkien sivustalle. Rasvainen Pohjois-Atlannin epeli on varsin maukas savuherkku vakuumiinkiin pakattuna.

Lämminhenkisin, joskaan ei varhaisin, muistoni tästä ytimekkäästä herkusta ajoittuu penkkareihini helmikuussa 1994. Hotelli Ilveksen tarjoamista iloista ryytyneet abiturientit horjuivat aamusta naama valkoisena kohti Tampereen rautatieasemaa. Minulla oli väkiviina-Russchianin aiheuttama, todella karmiva suolaisen himo ja singahdin kesken jalkamarssin Hämeenkadulla sijainneeseen kivijalkapuotiin. Mukaan tarttui mehevät makrillifileet ja muutama olut. Turun-junan ohitettua Toijalan ryhdyin vaivihkaa nautiskelemaan tätä makuhermojen eväkästä vapahtajaa. Kyllä tuli muutamilla abitovereilla äkillistä asiaa klosetin puolelle. Se oli sitä kehittymättömän maku- ja hajuaistin vaivaa se.


Majoitusmestarin makrillitahna

350 g pippurimakrillia
120 g smetanaa
1/2 ruukkua tilliä
6 tippaa sitruunamehua
valkopippuria

Irroita pippurimakrillin liha nahasta ja laita ruokalautaselle. Hienonna kala haarukalla niin pieneksi kuin saat. Poista ruodot, jos niitä on. Kaada kala ilmatiiviseen purkkiin, jonka tilavuudesta kala täyttää enintään puolet. Lusikoi smetana sekaan ja rouhi myllystä päälle kolme kierrosta valkopippuria. Nipsi saksilla puoli ruukullista tilliä sekaan ja ruiskauta sitruunapisarat päälle. Sekoita varovasti ruokalusikalla. Tahnan täytyy pysyä koko ajan jämäkkänä.

Laita purkkiin tiivis kansi ja anna makrillitahnan oleskella jääkaapissa tunnin verran. Tahna on järkyttävän hyvää Linkosuon Ruissipsien kanssa, mutta muukin kova ruisleipä, kuten varrasleipä, käy. Maustettuja ruisnappeja en suosittele, tulee raakasti liian suolaista.

Hullunhyvät juustohunajatomaatit

Huoltokorsussa voi olla aika ajoin vajausta yhdestä sun toisesta, mutta juustossa löytyy. Lokerossa tekeytyy usein puolenkin tusinaa erilaista juustonkimpaletta. Joskus varastot kannattaa siivota, eikä kesäaikaan ole parempaa tapaa kadottaa juustoja, kuin täyttää niillä tomaatteja.

Tämän mehukkaan herkun tarkkoja ainesmääriä on hankala ilmoittaa, koska se riippuu tomaattien määrästä. Yhdestä mozzarellapallosta piisaa täytettä ainakin neljään tomaatinpuolikkaaseen, Aura-juustokimpaleesta kuuteen.


Hullunhyvät juustohunajatomaatit

isoja kypsiä tomaatteja (3 per nälkäinen)
sulavia juustoja (sinihome, mozzarella, vuohenjuusto, Koskenlaskija, rakletti yms.)
aromikasta juustoraastetta
juoksevaa tummaa hunajaa

Halkaise tomaatit terävällä veitsellä kahtia poikittaissuuntaisesti. Kaiverra sisukset ulos teelusikalla, mutta varo, ettet kaiverra pohjaa puhki. Täytä tomaatinpuolikkaat juustoilla ja puserra päälle lurahdus (eli puoli ruokalusikallista) hunajaa. Ripottele pinnalle juustoraastetta.

Grillaa tomaatteja ylävastuksen alla tosi kuumalla viitisen minuuttia tai kunnes juusto on sulanut. Vähennä lämpöä ja anna kypsentyä vielä kymmenisen minuuttia. Anna tomaattien jäähtyä kunnolla ennen syömistä. Tulikuuma tomaatti on hirvittävä huulimiina.

Mehukkaiden tomaattien kanssa maistuu kuiva ja kivikkoisen hapokas valkoviini, kuten varsin omalaatuinen kreikkalainen Assyrtiko.

Neljän juuston peltikimppa

Kaikki epäterveellinen ei ole hyvää, mutta neljän juuston peltikimppapa on. Se ei ole pizza eikä focaccia, vaan niiden mehevän juustoinen lehtolapsi. Maku rakentuu pitkälti cheddardipin varaan, joten varmistu etukäteen siitä, ettet osta mitään kitkerää halpissotkua. Taidokkaimmat voivat tietysti tehdä dipin itse, mutta siinä en edes yritä auttaa. Jos dipistä nimittäin tulee liian löysä tai liian jähmeä, se on goodbye ja grillille.


Fromage-à-quatre
(1 pelti)

pohja:
5 dl Myllyn Paras -pizzajauhoja
1/2 pkt hiivaa
2 dl kädenlämpöistä vettä
2 reilua lorausta oliiviöljyä

täyte:
250 g cheddarjuustodippiä (esim. Santa Maria Cheddar Cheese Dip)
1 Aura-juusto
100 g parmesaanilastuja
150 g mietoa juustoraastetta
4 isoa tomaattia

Sekoita kulhossa vesi ja murenna siihen hiiva. Lisää jauhot ja oliiviöljy. Dippaa kuiva ruokalusikka vehnäjauhoon ja sekoita taikina voimaa säästämättä kimmoisaksi. Vaivaa loput käsin. Jos tahmaa sormiin, lisää vehnäjauhoja kunnes taikina pysyy irti kädestä. Peitä ilmatiiviisti muovikelmulla ja laita kulho keittiöaltaaseen. Tulppa pohjaan ja lämmintä vettä altaaseen, kunnes kulho alkaa kellua. Anna taikinan kohota tunti. 

Jauhota käsi ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Puristele niin kauan, että ilmakuplat eivät enää poksahtele taikinassa. Levitä uunipellin kokoiselle leivinpaperille ja kauli niin ohueksi, että taikina peittää koko leivinpaperin. Ei haittaa, vaikka taikina liiskautuukin joistain kohdista leivinpaperin ulkopuolelle.  Siirrä leivinpaperi uunipellille. Aja taikinapyörällä tai terävällä veitsellä yksi kierros pellin reunoja pitkin, jolloin jäljelle jää tarkalleen pellin kokoinen pohja. Ylitse jääneen taikinan voi syöttää lapsille. 

Levitä cheddardippi tasaisesti pohjalle. Leikkaa tomaateista päädyt pois ja viipaloi noin sentin paksuisiksi. Asettele tomaatit dipin päälle päälle neljään riviin, jossa kussakin on neljä viipaletta. Asettele kullekin tomaatille sopiva kökkäre Aura-juustoa. Ripottele parmesaanilastut kuvan osoittamalla tavalla tomaattien väliselle alueelle. Peittele juustoraastella, erityisesti reunoista. 

Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia. Anna rahoittua pellillä vartin verran ennen syömistä.

Panimosta pamahtaa: Keisari 66

Kyllä oli sydän seisahtua automarketin oluthyllyköllä. Suomalaista APAa, tölkissä, pelottavan lähellä bulkkioluita ja vieläpä normilagerin hinnalla! "Voiko tämä edes olla muuta, kuin prostatavaivaisen pirkkalaisen ähkien pusertamaa aamusakkaa?", puntaroin kaapiessani muutaman tölkin kärryn pohjalle.

Pale alet ovat Hellasoturille oluista kaikkein pyhimpiä. Jos pannaan, on pantava kunnollista. Kaadoin olutta lasiin pelonsekaisena. 66:ssa on upea väri ja tuoksu kukkean greippinen. Olut on oikeaoppisesti hieman sameaa ja vaahto vaatimatonta. Ennen maistamista piti silti hetki hengitellä taivaanrantaan tuijotellen. Tuntui kuin uhkapelaisi ylisuurilla panoksilla.

Ensipuraisu on valloittavan kirpeä. Cascade on tasaisen väkevä yleishumala, eikä siinä ole säästelty, kielen päällä rutisee kivasti. Olut maistuu kuivalta ja raikkaalta, tismalleen sellaiselta kuin liivipukuisen chicagolaisen rahanlainaajan suuhun sopii. Jälkimaku on tottakai katkera mutta aavistuksen vetinen, ei kuitenkaan häiritsevästi. Todella vaikuttava kokonaisuus. Parin hörpyn jälkeen on tosin pakko tarkistaa tölkistä, että onhan tämä varmasti tuotettu Suomessa.

Keisari 66 on hintaansa nähden ällistyttävän hyvä olut ja ihan oikeaa american pale alea. Tölkin etiketti näyttää turhankin halvasti hutaistulta, eikä tee lainkaan oikeutta korkealaatuiselle sisällölle. Ensi kesän grillimenuja suunnitellessa ei tarvitse miettiä olutsuosituksia. Se on kuuskutosta läpi kesän, oli ritilällä sitten sieni tai hirvi. Toivottavasti tämä olut on tullut tuotantolinjoille jäädäkseen.

Panimo: Nokian Panimo
Tyyppi: american pale ale
Vääntöä: 4,2 %
Hinta: 2,49 € / 0,5 l (Prisma Tampereentie)
Kolmella sanalla: Pantu Amerikan malliin.

Mojovaa mozzapizzaa

Kun suuret ikäluokat keksivät nuoruudessaan peltipitsan, ei paluuta entiseen ollut. Kotibileet aravarivarissa, tomaatti-jauhelihapitsaa, rytmikästä diskomusiikkia, sammareita, Egri Bikaveria, tupakointia olohuoneessa, greippikossua ja kaarituellisia rintaliivejä. Sellaisten bakkanaalien jälkihuumassa suurin osa meistä 1970-luvun lapsista sai alkunsa.

Yllättävän moni tekee peltipitsaa yhä samalla metodilla kuin vanhempansa. Tomaattia, juustoa, kuutta muuta täytettä ja uuniin. Tulee tuhti kaakku, jonka tunnistaa pitsaksi, koska kokki väittää niin.

Tämä helpohko resepti muuttaa käsitykseksi kotitekoisesta pitsasta ikuisiksi ajoiksi. Menestyksen salaisuus piilee taikinassa; sen kohoamisen on onnistuttava.



Melko mojovat mozzapizzat
(4 yksikköä)


pohja:
5 dl Myllyn Paras -pizzajauhoja
1/2 pkt hiivaa
2 dl kädenlämpöistä vettä
3 reilua lorausta oliiviöljyä

Täyte:
4 mozzarellaa (á 200 g)
4 rkl tomaattipyrettä
4 voinokaretta
50 g tuoretta persiljaa
oliiviöljyä

Sekoita kulhossa vesi ja siihen murennettu hiiva. Lisää jauhot ja kolme reilua lorausta oliiviöljyä. Dippaa kuiva ruokalusikka vehnäjauhoon ja sekoita taikina voimaa säästämättä kimmoisaksi. Vaivaa loput käsin. Jos tahmaa sormiin, lisää vehnäjauhoja kunnes taikina pysyy irti kädestä. Peitä ilmatiiviisti muovikelmulla ja laita kulho keittiöaltaaseen. Tulppa pohjaan ja lämmintä vettä altaaseen, kunnes kulho alkaa kellua. Anna taikinan kohota tunti, minkä aikana sen tulisi kaksinkertaistua.

Jauhota käsi ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Puristele niin kauan, että ilmakuplat eivät enää poksahtele taikinassa. Jaa taikina neljään osaan ja pyörittele ne palloiksi. Läiskäytä yksi pallo keskelle kovalla alustalla olevaa leivinpaperia ja painele jauhotetulla kämmenellä litteäksi pyöryläksi. Ala sen jälkeen ohentaa pohjaa keskeltä kohti reunoja kämmenpohjalla painaen. Pohjasta ei ole tarkoitus tulla niin ohut kuin mahdollista, semmoinen sopiva. Jätä taikinan reunus miespeukalon paksuiseksi.

Anna mozzarellan valua hetki lävikössä. Levitä taikinan pohjalle ruokalusikallinen tomaattipyrettä. Revi yksi mozzarellapallo täytteeksi ja livauta keskelle voinokare. Lirauta päälle noin ruokalusikallinen oliiviöljyä ja ripaus persiljaa. Täytä loput kolme samoin. Samalle pellille mahtunee kaksi pizzaa.

Paista 225 asteessa keskitasolla 15 minuuttia tai kunnes reunat alkavat ruskistua. Anna jäähtyä pellillä kymmenisen minuuttia ennen ahmintaa.

Sivistynyt ihminen ei juo pizzan kyytipoikana viiniä, sillä pizzan kanssa ainoa mahdollinen juoma on olut, vaikka sitten alkoholiton. Yksi parhaista suomalaisista pizzaoluista on Kukko Pils (5,5 %).

Siunakkoon, mikä sipulikeitto!

Jotkut eivät suostu syömään sipulia, koska se on "niljaista", "ällöttävää" tai "kitkerää". Sipulihan ei ole mitään mainituista, ellei sitä syö puoliraakana, kylmänä ja kauheassa kankaisessa. 

Sipulin salaisuus on hauduttamisessa. Siinä kitkeryys katoaa ja makuhermoja hellii uskomattoman täyteläinen ja pehmeä umami. 

Jaa mikä? No tuo.

Sipulikeitto

n. 600 g sipulia

50 g voita 

1 rkl öljyä

3 rkl vehnäjauhoja

1,5 litraa lihalientä

1 tl sokeria

mustapippuria

krutonkeja

parmesaania jauheena

Kuori sipulit ja halkaise ylhäältä päin puoliksi. Siivuta puolikkaat poikkisyin noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Lämmitä iso wokki tai kasari. Sulata siinä voi ja öljy. Kuullota sipulia hetki ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä vartti. 

Lisää lämpö keskitasolle ja lisää 1 tl sokeria. Sekoita ja anna kiehua kannen alla puolisen tuntia. Sekoita välillä. Sipulin kuuluu ruskistua kunnolla. Valmista loppuvaiheessa lihaliemi (kuutioista saa hyvän, fondista paremman). 

Sekoita joukkoon jauhot ja sekoittele tiiviisti pari minuuttia. Ota kasari liedeltä ja lisää lihaliemi, ripaus suolaa ja seitsemän kierrosta mustapippuria. Sekoita tasaiseksi ja anna kiehua hiljalleen kannen alla 40 minuuttia. Ota levyltä ja anna tasaantua hetki. 

Annostele keitto syvään kulhoon, viskaa päälle (vähäsuolaisia) krutonkeja ja peittele parmesaanijauheella. Juomaksi sopii ainoastaan kylmä rapsakka lager, kuten ruotsalainen Mariestads (3,5 %). 

Munaa japanialaisittain

Samuraiden kunniakoodi bushido oli kunnioitettavuudessaan kammottava. Siinä suku ei todellakaan ollut pahin - vaan kaikki. Kun homma meni samurailla vihkoon, jäi sivistyneen soturin viimeiseksi velvollisuudeksi kylpeä, pukeutua valkoisiin, asetella lyhyt ja käyrä wakizashi alavatsan vasemmalle puolelle ja kiskaista terä koilliseen. Jos mahdollista, pikkuisen vielä vauhdissa kiertäen.

Tästä päästään sujuvasti japanilaiseen ruokaan, mikä on makean syleilevässä lempeydessään täydellinen vastakohta säälimättömän brutaalille bushidolle. Tämän perinteisen munakkaan laittaminen johtaa siihen, että eteesi polvistutaan rukoilemaan lisää. Eikä suinkaan seppukua.


Japanialainen munakas

4 munaa
1 munankeltuainen
2 rkl sokeria
1 rkl soijakastiketta
ripsaus suolaa
öljyä (paistamiseen)

Riko kulhoon neljä munaa ja viidennestä keltuainen päälle. Erottelu käy kätevästi kaatelemalla munaa kuorenpuolikkaasta toiseen, kunnes jäljellä on pelkkä keltuainen. Mittaa sekaan sokeri ja soijakastike. Sitten pienoinen ripsaus suolaa, ehkä kolmannes teelusikallisesta.

Sekoittele haarukalla kunnes keltuaiset ovat hajonneet ja sokeri sekoittunut. Lämmitä iso teflonpannu liedellä noin keskilämpöiseksi (eli neloselle kuutosen asteikolla). Lorauta pannun keskelle tilkkanen öljyä ja kaada päälle kolmannes munaseoksesta. Kun munakas alkaa hyytyä reunoilta noin minuutin kuluttua, ala kääriä sitä hiljalleen rullalle. Odottele joka käännöksen jälkeen pikku hetki (vaikea määritellä tarkemmin). Kun olet ylittänyt munakkaan puolivälin, kääri munakas kerralla loppuun ja nosta tasaiselle alustalle.

Paista loput munakkaat. Siivuta pötkylät erittäin terävällä veitsellä parin sentin viipaleiksi. Syö heti sellaisenaan pikku makupaloina tai sushiaterian kyljellä soijakastikkeeseen dippaillen.

Saat tästä taivaallista ekstraa myös tuikitavalliseen aamiaispöytään, kun paistat seoksesta lettupannulla ohuita lättysiä.