Tämän Sinatrakin vetäisi

Hellasoturin taisteluvälinevarastosta paljastui hiljattain tilkkanen Prahasta ostettua "tsekkiläistä absinttia", mikä oli valmistettu Espanjassa. Tökötillä ei ole kerrassaan mitään tekemistä alkuperäisen absintin kanssa, minkä voimin kaikki 1800-luvun keskeiset eurooppalaiset taiteilijat piirtelivät keskeiset teoksensa.

Absintti on *todella* väkevää viinaa, jossa etanoli on muhinoinut aniksen (Pimpinella anisum), fenkolin (jokin laadukas lajike monista) ja koiruohon (Artemisia absinthium) kanssa. Alkuperäistä absinttia valmistettiin tislaamalla yrttien hurmaama alkoholi useita kertoja, jolloin tuloksena oli eräänlainen viinatiiviste. Absintin juominen on rituaali, mihin tarvitaan oikean absintin ohella erityinen absinttilusikka, sokeripaloja ja jääkylmää vettä. Tuloksena on maitomainen vaaleanvihreä louche, jonka tuottamat öljyt kuulemma sysäävät nautiskelijan nerouden ja hulluuden partaalle.

Turistiabsinteilla on turha brassailla tai esittää kulturellia. Ne sopivat enintään drinkkeihin. Netti pullistelee hurjia tarinoita, joissa absinttishotin ykkösellä alas ampunut on tipahtanut maahan niille sijoilleen. Totta, mikäli joku on samalla monottanut juojaa maiharilla nivusiin. Absintti on ihan tavallista viinaa.

Matkamuistoabsintti on edukseen, jos kaapissa on tonicia - tuota baarikaappien himoittua kokottia, joka on tottunut lähtemään herrasmiehen kuin herrasmiehen matkaan. Näistä aineksista rakentuu pitkä drinkki, mikä olisi pudonnut "vanhalle sinisilmällekin", mikäli hän olisi sattunut hoipertelemaan Prahassa koneesta.


Sinatra does Prague

3 cl absinttia (70 %)
tonicia
sitruunaviipale
2 mintunlehteä
jääpaloja

Rakenna korkeaan lasiin. Sekoita. Juo. Ja anna hänelle suudelma.

Kreppejä, Gaston, kreppejä!

Tuhti sinappikiekura kruunaa krepin.

Joulukuun toinen päivä vuonna 1805 oli Napoleonin la Grande Arméelle ikimuistoinen. Tuolloin pienen kenraalin sotajoukot löivät Austerlitzissa vahvemmat ja tulivoimaisemmat itävaltalais-venäläiset joukot kiekkotermein 6-1. Yhdeksäntuntinen taistelu huipentui, kun hajalle lyödyt vihollisjoukot pakenivat paniikin vallassa Satchanjärven jäälle, jolloin Napoleonin tykistö alkoi moukaroida jäätä hajalle. Tuhansia vihollissotilaita vajosi raskaine varusteineen hyisen järven pohjaan.

Jos Napoleonin armeijan tanakka ja muhkeaviiksinen tykistöupseeri olisi päivän raskaiden taistelujen jälkeen saanut uupumukseltaan huudahdettua rykmentin kokille toiveen, se olisi kuulunut: "Kreppejä, Gaston, kreppejä!". Nämä Luoteis-Ranskassa keksityt ohuet paistokkaat ovat kaikkien samanoloisten ruokien - ohukaisten, blinien ja pannukakun - esikuvana. Varhaiset kreppikokit käyttivät paistamiseen laakeita kiviä.

Perinteiset jauhelihatäytteiset krepit ovat nappivalinta kaikenikäisten illanistujaisiin. Vegetäytteitäkin olen kokeillut, mutta en ole saanut aikaan mitään paljastamisen arvoista. Kaksi per aterioitsija riittää, ellei kylään ole tulossa massakautta viettäviä painijoita tai kasvuikäisiä teinipoikia. Kreppien valmistaminen vie aikaa, mutta ei vaadi ihmeellisiä aineksia. Kreppejä tulee tehtyä kerralla paljon, ne voi tehdä etukäteen ja lämmittää ennen tarjoilua. Krepit eivät pahene jääkaapissa, mutta pakastamista en suosittele. Jotenkin menettävät aromiaan.

Tämä resepti on kompromissi sikäli, että taikina sopii pelkkien ohukaistenkin paistamiseen. Alkuperäisissä krepeissä käytettiin tattarijauhoja.

Tykistökapteenin krepit

(noin kahdeksan kartussia)

letut:

8 dl täysmaitoa

2 dl hapokasta suolatonta kivennäisvettä (kuten Lidlin Saskia)

3 isoa munaa

5 dl vehnäjauhoja

1,5 tl suolaa

2 tl sokeria

voita tai juoksevaa Oivariinia (paistamiseen)

täyte:

500 g naudan jauhelihaa

1 iso sipuli

2 dl kermaa

1 rkl vehnäjauhoja

mustapippuria

suolaa

Riko munien rakenne kulhossa vispilän avulla, mutta älä vatkaa. Lisää maito ja vissy. Sekoita. Lisää jauhot desilitra kerrallaan ja sekoita välillä tasaiseksi. Mausta suolalla ja sokerilla, tarkista maku. Suolaisuuden saa päästää pikkuisen niskan päälle. Paista letut ja käytä liukasteena voita tai juoksevaa Oivariinia. Kaikki muut lubrikantit aiheuttavat lettujen pannuun tahmautumista tai muuta epäonnea. Kaada taikinaa pannun keskelle siten, että taikinan ulkoreunan ja pannun seinämän väliin jää noin puolen sentin rako. Näin letusta tulee ohut. Samalla lettuun jää rapea pitsireunus, joka aikanaan törröttää viehättävänä valmiista krepistä.

Valmista täyte. Pilko sipuli ja ruskista se voissa paistinpannulla. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Lisää noin puolet kermasta ja sekoita kunnes kuohuaminen loppuu. Lisää loppu kerma, sekoita ja anna hautua kannen alla hiljaisella tulella viitisen minuuttia.

Sitten käärimishommiin. Perinteinen tapa on kääriä krepit päistä avonaisiksi pötkylöiksi, jolloin päädyt kärvähtävät uunissa koviksi ja täyte valuu syödessä ulos. Siksi suosittelen niin kutsuttua unkarilaista umpimallia. Oheinen kuvasarja paljastaa kuinka menetellä: 1) täytettä etureunaan 2) liepeet sisään ja 3) rullaus. Tulee meheväksi, eikä vuoda. Lado krepit tiiviisti vuokaan ja laita 200-asteiseen uuniin keskitasolle noin vartiksi.

Herra kapteenin krepit ovat sen verran tuhteja, että sivulle riittää pelkkä raikas vihertävä, kuten jääsalaatti tai tuore kotimainen kurkku. Ranskalaiset huuhtelevat kreppinsä alas siiderillä. Siitä vain. Hellasoturi suosittelee kyytimieheksi kylmää olutta, esimerkiksi Koffin Puolukka-Stoutia. Ei sillä oikean stoutin kanssa mitään tekemistä ole, mutta maistuu pirun hyvältä.

Loppuelämäsi paras porkkanalaatikko

Suomalainen jouluateria on riitti, voihkinaan päättyvä pyhä toimitus. Pöydässä on ruokia, joiden syöminen yksinkertaisesti kuuluu jouluun. Mausta voi olla monta mieltä. Vain tosi pervo pitää oikeasti rosollista ja etikkakermavaahdosta. Jos jouluruoat olisivat sikahyviä, eikö niitä maiskuteltaisi muulloinkin. Vai mikä järki on siinä, että syö tosi hyviä ruokia vain kerran vuodessa?

Yksi ympärivuotiseen nautiskeluun sopiva jouluruoka on porkkanalaatikko. Hyvä porkkanalaatikko. Einestiskiltä sitä on turha haeskella, eivätkä markettien "kotikeittiötkään" oikein hommaa hanskaa. Loistavaa porkkanalaatikkoa osaa tehdä yllättävän harva. Pian sinä olet yksi heistä.

Salaisuutena on suolan ja siirapin suloinen suhde. Tämä resepti on Hellasoturin kotikomppanian mieleen, mutta silti siitä tulee joka kerta vähän eri makuinen. Eri vuosikerran porkkanoidenkin makeudessa on eroja. Mene ja tiedä, sanoisi Kyllösen Masa.


Hellasoturin porkkanalaatikko

500 g kotimaisia porkkanoita
1 l täysmaitoa
2 dl puuroriisiä
2 munaa
1 dl siirappia
korppujauhoa
valkopippuria
suolaa
voita

Kuori porkkanat, pätki puoliksi ja höyrytä kypsiksi (vedessä keittäminen vie aromit). Keitä riisistä ja maidosta puuro. Survo porkkanat muhjuksi kattilassa tai isossa kulhossa. Lisää riisipuuro, munat, pari teelusikallista suolaa ja myllystä puolitoista kierrosta valkopippuria. Sekoita tasaiseksi, mutta älä vatkaa. Lisää siirappi ja tarkista maku. Sen pitäisi olla  reilusti makea ja samalla suolainen. Lisää suolaa tai siirappia sen mukaan, kumpaa mielestäsi tarvitaan. Makusi tiedät, kun olet laittanut laatikon pari-kolme kertaa.

Kaada seos mataliin foliovuokiin. Lasivuokaan kaadettaessa pitää muistaa, että laatikosta ei saa tulla liian paksu. Ripottele pinnalle korppujauhoja sen verran, että pinta juuri ja juuri peittyy. Auraa haarukalla poikittaissuuntaiset urat ja jätä haarukanleveys väliä. Auraa näihin kohtiin ura vastakkaiseen suuntaan. Juu, sekavalta kuulostaa, mutta katso kuvasta. Laita pinnalle voikokkareet ja paista laatikoita tunti uunin keskitasolla 200 asteessa. Se on siinä.

Ärjympi glögi

Suomalaiset latkivat kahvia ja teetä vuoden ympäri mutta joulukuussa kaikki on toisin. Silloin meille juotetaan kaikkialla glögiä. Muuten jees, paitsi että tenavakerhon joulukuvaelman väliajalla pahvimukiin pumpattu tiivisteglögi kelpaa lähinnä klosettiveden hajusteeksi.

Hehkuviinit ovat oma yliarvostettu viinisukunsa, mutta onneksi on keksitty terästetty glögi. Tilkka kossua mukiin niin isikin ottaa santsia. Sen verran ätläkkää tavanomainen glögi on, että kolmas muki putoaa enää vaivoin.

Hellasoturin huoltokorsussa on paneuduttu iltahämärän suojassa teräsglögin tuunaamiseen. Monivuotisten koekeitosten tuloksena on syntynyt tämä merirosvohenkinen glögi, joka on kerännyt äijäporukoilta pelkästään karvaisten käsien läiskettä.

Joku siellä nyt näsäviisastelee, että miksi tässä ei käytetä rommia. No siksi, että kapteeni Morkanen on Suomesta! Perkele!


Kapteeni Morkasen joulutuikku

4 cl vodkaa 
2 dl glögiä (ainoastaan Valion sokeriton käy)
2 tl kookoshiutaleita
7 tippaa Tabascoa

Rakennetaan tukevaan mukiin ja sekoitetaan. Kookoshiutaleiden annetaan humaltua turpeiksi parisen minuuttia. Joulutuikkuja juodaan niin monta, että horisontissa näkyy valoa.

Tabasco: Kyllä, luit oikein. Sitä ärtsyä juttua suipossa pikkupullossa. Siinä on joulutuikun taika. Viisi tippaa perus-Tabascoa tuottaa miellyttävän pippuroinnin kielelle, kymmenen tippaa sopii tulisempaan tottuneille. Muitakin Tabasco-laatuja voi käyttää, esimerkiksi mieto vihreä toimii hyvin. Savunmakuisen Chipotlen kanssa on syytä varovaisuuteen: roiskaus liikaa ja joulutuikku muuttuu kamiinanpesuvedeksi. Polttavampaa Tabasco Habaneroa en suosittele. Se on sen verran yrtsyä, että pari tippaa myrkyttää glögin ja viinan lämpimän liiton peruuttamattomasti.

Pahaa viinaa(sic!)

On olemassa juomakelvotontakin alkoholia. Lentomatkustuksen muuttuminen järkevän hintaiseksi on johtanut siihen, että ihmiset joutuvat tahtomattaan viettämään luppoaikaa syrjäisillä lentoasemilla. Kiitos Air Balticin, yksi niistä makaa Riiassa. Siellä, tax-free-putiikin tyrkkyhyllyssä, vaanii sysimusta vaara.

Useimmilla mailla on paha kansallisviina. Latvialaisia on rankaistu apteekkari Abraham Kunzen 1700-luvulla saostamalla "mustalla balsamilla" (latv. Rīgas Melnais balzams). Se on asiantuntijoiden arvostama, Hellasoturin mielestä täysin järkyttävä mikstuura viinaa ja 24 muuta ainesosaa, kuten kasveja, kukkia, juuria, öljyjä ja marjoja. Rohtokauppiaalla on täytynyt olla infernaalinen krapula.

Joku puhuu "köyhän miehen Jäksystä", mutta se on Jägermeisterin halventamista. Tämä latvialainen koneöljy on päätynyt kotimaassaankin kolan kera ready-to-drink-tuotteeksi, mikä tuo latvialaiseen sielunmaisemaan häivähdyksen inhimillisyyttä. Noin kuutta muuta yleisintä mikseriä kokeiltuani olen samaa mieltä: jos on pakko, niin pannaan kolalla.


Musta surma

6,66 cl Riga Balzamia
kolaa
sitruunanviipale
jääpuikkoja
yksi tuoreen yrtin lehti

Rakennetaan. Annostellaan suppilolla uhrin suupieleen.

Ragu - jumalainen pastakastike

Pasta on ruokien Toyota. Muutamien mielestä maailman parasta, mutta kaikkien mielestä vähintään okei. Pasta huutaa kylkeensä sakean kastikkeen tai vähintään aromikkaan kostukkeen. Pelkkää pastaa syövät vain idiootit ja alle kaksivuotiaat.
Italialaisen keittiön kivijalka ei ole pizza, vaan samettinen tomaattikastike. Ainekset ovat perin yksinkertaiset ja valmistaminen helppoa; vaaditaan vain rutosti kärsivällisyyttä.

Oheisella kastikkeella saat polvillesi niin paremman puoliskosi kuin anoppisikin (sic). Kyseessä on ragu, eli aito italialainen jauheliha-tomaattikastike, jota olen käyttänyt lasagnen kivijalkana. Ragua voi myös mainiosti käyttää pastakastikkeena. Sitä voi tehdä samalla vaivalla isomman panoksen ja pakastaa sen, mitä jää syömättä. Useinkaan ei paljon jää.

HUOM! Älä lähde koittamaan onneasi ilman suurta kannellista teflonkasaria tai wokkia.


Ragu

400 g naudan jauhelihaa
3 tlk (á 400 g) paseerattua tomaattia (tomaattimurska EI käy!)
2 sipulia
1 varsisellerin pätkä
1 tosi iso porkkana
1 dl tuhtia punaviiniä (Malbec, Shiraz)
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
paprikajauhetta
tuoretta basilikaa

Hienonna sipuli, pilko varsiselleri ja porkkanat. Atomeiksi ei tarvitse hakata, koska vihannekset pehmenevät hauduttaessa. Roiskauta kasarin tai wokin pohjalle öljyä sen verran, että pohja reilusti peittyy ja hulauta vihannekset sekaan. Kuullota muutama minuutti. Lisää jauheliha ja ruskista ilman kantta, kunnes lihasta kuohuava neste alkaa olla haihtunut. Liian märällä lihalla hommasta ei tule mitään. Korkkaa punkku viimeistään nyt ja mittaa kiltisti yksi desilitra pannuun (sillä lopun voit särpiä seuraavien tuntien aikana ilman, että tulee noottia). Sekoittele lastalla, kunnes viini haihtuu. Ideana on se, että alkoholi palaa pois mutta viinin herkullinen aromi imeytyy ruokaan. Viinin pitää olla hyvää, sillä ragu seisoo tai kaatuu viinivalinnan myötä. Esimerkiksi eteläafrikkalainen Ostrich Landing Shiraz on tähänkin törkeän hyvä valinta.

Pursota sekaan paseerattu tomaatti ja lisää mausteet. Viskaa lopuksi päälle kymmenkunta tuoretta basilikanlehteä. Nyt vaaditaan nopeutta, sillä ragu alkaa kiehua tuota pikaa. Sekoita kastike tasaiseksi ja laita kansi päälle, muuten kyökki muistuttaa pian murhapaikkaa. Anna ragun raivota kuplivana laavana parisen tuntia. Sekoittele noin parinkymmenen minuutin välein (ja muista ottaa pannu ensin levyltä sivuun, sillä tsydeemi tulee muuten silmille aika äkäisesti). Keitä jo etukäteen vettä, jota voit lisätä sekoittelun yhteydessä jos ragu uhkaa kuivahtaa. Litran pitäisi riittää.

Parin tunnin kuluttua voit vain huutaa mamma mia! ja keittää tagliatellea (nauhapasta) tai penneä (putkilopastaa). Pastaa alle, ragua päälle ja pinnalle jokunen parmesaanilastu. Ja toinen punkku auki.