Irkkulan lihapata - pataruokien kunkku

Tuhti lihapata on maailman parasta sapuskaa tietyissä olosuhteissa, eli kun elimistö huutaa murkinaa sadan kilometrin jäätikkövaelluksen jälkeen. Vaellusreissun puutteessa pari tuntia reippailuakin piisaa.

Lihapadat on keksitty siksi, että ruhon sitkeimmistä osista saataisiin syömäkelpoisia. Pitkä hauduttaminen on lähes taikavoimiin verrattava kokkausmetodi. Murea ja täyteläinen lihapata on paremman makuista kuin mikään muu liharuoka. Joten etsi käsiisi lihakaupan sitkeintä tavaraa.


Irkkulan lihapata
2 isoa punasipulia
4 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
1 palsternakka
5 isoa herkkusientä
1 kg naudan lapaa
5 dl irlantilaista stoutia (Guinness, Murphy's)
200 g cheddar- tai emmentalraastetta
2 rkl vehnäjauhoja
suolaa
mustapippuria
öljyä
voita

Kuutioi liha ja ruskista palat voissa pannulla. Voit maustaa lihat kevyesti suolalla. Siirrä sivuun. Silppua sipuli ja kuullota sitä uuninkestävässä padassa liedellä kymmenisen minuuttia miedolla lämmöllä. Sipuli ei saisi ruskistua. Paloittele kuoritut porkkana ja palsternakka noin pikkusormen pään kokoisiksi palasiksi ja siivuta sienet. Lisää pataan ja puserra perään valkosipulinkynnet. Livauta pataan siivu voita ja paista miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia, jotta sienistä haihtuvat isommat nesteet.

Lisää pataan lihapalat ja kaada olut perään. Kyllä, koko tölkki. Lisää vettä sen verran, että pinta juuri ja juuri peittyy. Lisää joukkoon kaksi komeaa ruokalusikallista vehnäjauhoa ja sekoita. Laita kansi päälle ja anna hautua 200-asteisessa uunissa 1,5 tuntia. Ota pata uunista, sekoita kunnolla ja laita uuniin vielä tunniksi.

Ota pata liedelle keskilämmölle. Lisää sekaan juustoraaste ja sekoita niin kauan, että juustoraaste sulaa joukkoon. Lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan. Lisukkeeksi sopii esimerkiksi riisin ja ohran tai riisin ja kauran seos, mikseivät nuudelitkin. Salaatteja tai sooseja ei tarvita. Tässä on nimittäin ihan kaikki.

Panimosta pamahtaa: Kievari Imperiaali Stout

Krimillä käytiin sotilaallista moniottelua myös 160 vuotta sitten. Silloin venäläisiä vastassa olivat brittiläiset, ranskalaiset, turkkilaiset ja sardinialaiset. (Italialaisethan ovat aina mieluusti mukana, kun on isompi remmi turvana). Tuo sota poikkesi keskeisesti Putinin voimapoliittisesta sulkeisharjoituksesta. Krimin sotaan tultiin jonossa, siellä oltiin rivissä ja kotiin palattiin pinossa. Lopulta ei ollut selvää edes se, kuka voitti.

Sodan symboliksi nousi brittiläisen kevyen ratsuväen prikaatin itsemurharynnäkkö Balaklavassa 1854. Yksikkö tulkitsi saamaansa epäselvää hyökkäyskäskyä virheellisesti ja rynnisti vetäytyvän venäläisen tykkipatterin sijaan "kuoleman laaksoon", jonka kummallakin harjanteella oli venäläistä tykistöä ampumavalmiina. Arviolta neljännes yli kuudensadan miehen prikaatista jauhautui muhjuksi joka suunnalta leimuavassa tulituksessa.

Lordi Alfred Tennyson sykähtyi urhean ratsuväen hirveästä kohtalosta niin, että puki taistelun runoksi "The Charge of the Light Brigade". Iron Maiden sävelsi tragediasta vuonna 1983 kauniin laulun "The Trooper". En tiedä, pantiinko taistelusta nimikko-olut, mutta jos olisi pantu, se olisi ollut jotakuinkin sellaista kuin Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kievari Imperiaali.

Tykinputkea muistuttavasta pullonsuusta valuu hitaasti pikimustaa olutta, jonka vaahto on tummanruskeaa ja varsin pahaenteisen oloista. Tuoksu on tuhti, paksu ja savuinen. Tykkien kumun voi haistaa.

Ensipuraisu on raivoisan hapanleipäinen ja paahtavan katkera. Aavistus mämmiäkin on, mutta ei imelällä tavalla. Suutuntuma on mehevän paksu. Olut on kuin mäntien mustaksi jyskyttämää moottoriöljyä. Magnum-, Perle ja Tettnang-humalat ryskyvät suussa. Maistelijaa ei päästetä vähällä, ennemminkin kyseessä on pruuvaajan synkeä kiirastuli. Jälkimaku on äkillisen lyhyt, mutta happamat humalat kihoilevat kurkussa mukavan pitkään.

Kievari Imperiaali Stout on väkevä, iso olut. Se jättää taakseen monet brittiläisetkin pullo-stoutit, joskin kokonaisuus on aavistuksen suomalaiskansallisempi. Imperiaali Stout valittiin Suomessa vuoden olueksi vuonna 2013. Luultavasti siksi, että kukaan muu ei ole rohjennut panna ihan vastaavaa.

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Tyyppi: imperial stout
Vääntöä: 9,2 %
Hinta: 5,65  € / 0,33 l 
Kolmella sanalla: Tulin, näin, tykitin.

Panimosta pamahtaa: Sinebrychoff Brooklyn Two Tree Porter

Kun kaksi panimomestaria kilauttaa kolpakot yhteen, on tuloksena joskus muutakin kuin kolmen päivän rallallaa. Brooklynin Garrett Oliver ja Koffin Tapio Kangas saivat päähänsä panna portteria, mikä on maustettu newyorkilaisella vaahterasiirapilla ja Frantsilan luomutilan kuusenkerkillä. Jälkimmäisen keräämiseen osallistuivat vieläpä Sinebrychoffin markkinointiosaston työntekijät. Jo tässä olisi ainekset hilpeään sketsiin.

Two Tree Porter on lasissa pikimustaa. Runsas vaahto asettuu portterimaisen ripeästi. Tuoksu on makean mallasleipäinen ja houkuttelevan pehmeä.

Ensipuraisu on muhkea, kaikkivoipa, maltainen ja kitkerän savulakritsinen. Maku on metsäinen mutta samalla postmoderni. Mämmiäkin on, mutta se ei ole imelää vaan urbaanisti kuivaa. Kuusenkerkkä ja vaahterasiirappi uivat täydellisesti toistensa sisään. Huikea makuelämys!

Jälkimaku on pitkähtkö, kitalakeen jää lempeä pihkamainen aromi. Hieman lämmettyään maku on entistäkin hedelmäisempi. On vaikea uskoa, että tämä on pullo-olutta.

Two Tree Porter on loistava esimerkki siitä, että joskus riskinotto kannattaa. Kuusenkerkkä-vaahterasiirappi-porter kuulostaa ehkä hullulta, mutta maistuu hullumaisen hyvältä. Ja mikä parasta - se maistuu uudenlaiselta. Sohaisen tummien oluiden ystäviä nyt herkkään paikkaan, mutta legendaarinen Koffin Portteri on tällä päivämäärällä syrjäytetty suomalaisten tummien pullo-oluiden valtaistuimelta.

Panimo: Sinebrychoff & Brooklyn Brewery
Tyyppi: stout & porter
Vääntöä: 7,2 %
Hinta: 2,78 € / 0,33 l (Alko)
Kolmella sanalla: Hitaiden oluiden valtias.

Panimosta pamahtaa: Double Chocolate Stout

"Suklaaolut" kuulostaa säälittävältä yritykseltä juottaa pyhää mallasjuomaa jollekin, joka ei siitä pidä. Useimmat kyseiset liemet tuottavatkin tuplapettymyksen: niitä eivät juo sen enempää suklaan kuin oluenkaan ystävät. Tästä syystä muutamat Suomessa toimivat panimot ovat vetäneet noitakaljansa vähin äänin viemäristä alas. Meidän kaikkien iloksi.

Suklaa on yksi perinteisimmistä tummien oluiden aromeista. Niin perinteinen, että sitä harvoin huudetaan etiketissä julki. Poikkeuksena on brittiläinen Young's, jonka suklaastoutia hankimme tsoukilla jo Turun ylioppilaskylän itsemurhayksiössä 1990-luvun puolivälissä järjestämäämme jätkäporukan oluttestiin. Ja tämä voitti ylivoimaisesti.

Double Chocolate Stout on pehmeää ja miellyttävää kuin.... no, tiedätte varmaan. Useimmille pullo-stouteille tyypillinen kitkeryys on poissa. Suklaan pyöreä aromi vyöryy suuhun heti alussa, mutta katoaa vähän liiankin nopeasti. Alkaa tehdä heti mieli lisää.

Panimo: Young's (Iso-Britannia)
Tyyppi: stout/porter
Vääntöä: 5,2 %
Hinta: 3,78 € / 0,5 l (Alko)
Kolmella sanalla: Portterien pehmeä puuma

Panimosta pamahtaa: Kievari Portteri

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas nauratti internetiä 2000-luvun alkupuolella, kun tehtaalle haettiin elintarvikealan insinööriä vastaamaan oluen valmistuksesta. Työministeriön sivuilla ollut ilmoitus alkoi sanoilla: "Päätyönäsi on Kukon paneminen.". Mitä sitä kiertelemään kun kyse on panemisesta!

Sittemmin tämä maanmainio panimo on alkanut panna korkeatasoisia premium-oluita (vaikka ei bulkki-Kukkokaan hullumpaa ole). Kievarin perheeseen tutustuin muutama vuosi sitten Uuden Apteekin tiskillä Turussa, jossa kollega usutti tilaamaan Kievari Humalaisen kolmannen osapuolen laskuun. Se oli menoa. Kerrankin suomalaista vaaleaa olutta, jossa on kunnolla humalaa!

Kievari Portterin ostin silti pelonsekaisessa tunnetilassa. Portteri on engelsmannien taidonnäyte, eikä sitä ole osattu meillä panna. Perinteinen Koffin Portteri menettelee, vaikka on liian siirappinen ja karamellimainen. Kunnon portteri on vahvaa, humalaista ja kuivaa!

Kievari Portteri antaa kunnolla vastapalloon. Vaahto on rumaa, likaisenruskeaa ja isokuplaista, vähän kuin joku olisi rojahtanut kylpyyn suoraan kertausharjoituksista. Mutta maku antaa kaikkensa, eikä se ole vähän. Kuiva paahteisuus miellyttää kitalakea, humalan katkeruuden tuntee. Maku on ryhdikkään kuiva, eikä lainkaan mallasleipäisen makea, saati imelä. Tätä portteria siemailee mielellään.

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas (Suomi)
Tyyppi: stout/porter
Vääntöä: 6,5 %
Hinta: 3,48 € / 0,5 l (Alko)
Kolmella sanalla: Ei uskoisi suomalaiseksi