torstai 2. helmikuuta 2012

Munaa uuniin!


Liki kaikissa ruokakulttuureissa on munaa. Munattomista keittiöistä tulee mieleen lähinnä eskimoiden muinainen iglukyökki, missä munakkaan virkaa teki keitetty pöllö. "Kyni pöllö, keitä runsaassa vedessä, suolaa maun mukaan.". En ole päässyt maistamaan.

Varmasti yleisin eurooppalainen munaruoka on munakas, tai omeletti, kuten sivistyssanoilla kikkaileva ystäväsi sitä kutsuu. Voit kuitata knopin sanomalla hänelle, että sinäkin pidät tortillasta. Anna hänen itse googlettaa, että espanjalainen perunamunakas kulkee sillä nimellä.

Perinteisen paistinpannumunakkaan valmistaminen ei vaadi ihmeitä jääkaapilta, saati kokilta. Vaikein vaihe on kypsän munakkaan laskostaminen kaksin kerroin siten, että se ei hajoa. Tämänkin piskuisen riskin voi välttää uunimunakkaalla. Se on yhtä mehevää mutta vähärasvaisempaa kuin paistinpannuserkkunsa. Tämän täysin idioottivarman iltapalan voi tehdä esimerkiksi jauhelihasta tai tonnikalasta. Hellasoturi suosittelee jälkimmäistä, vaikka kuva onkin ensin mainitusta.


Hiton helppo uunimunakas

8 kananmunaa
2 tlk tonnikalaa (öljyssä) TAI 300 g jauhelihaa
2,5 dl maustettua ruokakermaa (esim. Valion Kolme juustoa, Aura tai Kippari)
3 isoa tomaattia
150 g emmentalraastetta
suolaa
mustapippuria

Riko kananmunat kulhoon. Lisää ruokakerma. Riko munien keltuaiset haarukalla varovasti sekoittaen, älä vatkaa. Lisää rahtunen suolaa ja kuusi kierrosta mustapippuria myllystä, tarkista maku. Kaada seos leivinpaperilla peitellylle (mielellään korkealaitaiselle) uunipellille.

Lihaversio: Ruskista jauheliha öljyssä paistinpannulla. Ota pannu levyltä sivuun kun neste on haihtunut. Tonnikalaversio: Kaada tonnikala siivilään ja anna valua hetki.

Siivuta tomaatit terävällä veitsellä niin ohuiksi kuin osaat ja levittele ne tasaisesti munaseoksen päälle. Levitä päälle jauheliha tai tonnikala. Ripottele juustoraaste pinnalle tasaiseksi kerrokseksi. Paista munakasta 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia. Anna vetäytyä kymmenisen minuuttia ja syö pois.

6 kommenttia:

  1. Loistava munakas, tonnikalaversio on ihan helvetin hyvää! Uskoisin tämän myös olevan mitä parhainta krapularuokaa - jätä pitsa tilaamatta ja tee tämä. Ja tämä on karppaajille mitä mainiointa apetta, hiilaria on todella vähän.

    VastaaPoista
  2. Mahdollisuudet ovat rajattomat, kunhan pitää tomaatin ja voimakasaromisen juustoraasteen kyydissä. Väkevämpien aromien ystävä saattaisi pitää esimerkiksi mozzarella-parmesaanimunakkaasta. Ja jokunen tuore basilikanlehti vielä päälle.

    VastaaPoista
  3. Tämä on painijan treeniruokaa!

    Mr Hito: http://en.wikipedia.org/wiki/Mr._Hito

    VastaaPoista
  4. Tonnikala-uunimunakas on ihan järkyttävän hyvää! Valion kolme juustoa, Valion punaleima-emmentalia ja Pirkan tonnikalapaloja öljyssä - toimii!

    Keraamisella veitsellä saa tosin tomaattisiivuista niin ohkaisia, että kaksi tomaattia riittää, kun on 50 cm:n uuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kananmuna on rakenteeltaan aika yksinkertainen, mutta sen luomat mahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat. Epäonnistuminenkin on aika vaikeaa.

      Poista
  5. Varmaan tyhmä kysymys ulkomaan suomalaiselta:
    Mitä on "maustettua ruokakermaa"? Onko se rakenneeltaan sammaa kuin vispikerma tai niikuin ranskankerma vai jotain muuta?

    VastaaPoista