sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Munakoisohässäkkä

Mustanpuhuva munakoiso tuijottaa marketin vihanneshyllyltä varsin uhkaavasti. Uuden ajan vihannes, jota suuret ikäluokat eivät koskaan opi ostamaan siinä missä lanttua tai naurista. Karmea sääli, sillä munakoiso on mahdollisesti monikäyttöisin maahanmuuttajavihanneksistamme.

Munakoisoa voi paistaa, (g)rillata, marinoida tai raastaa, kunhan muistaa nyrkkisäännön: ole hellä. Munakoiso on herkkä ja menettää arvokkuutensa yhtä nopeasti kuin miniänsä busumit lehdestä bongannut monarkki.


Tomaatti-munakoisohässäkkä

2 keskikokoista munakoisoa
1 prk (n. 200 g) aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina
4 valkosipulinkynttä
4 dl tomaattimaustettua ruokakermaa (esim. Creme Bonjour)
oliiviöljyä
sormisuolaa

Kuori munakoisot omenankuorimaveitsellä. Viipaloi munakoisot reilun sentin paksuiksiksi levyiksi. Laita leivinpaperille ja ropsi kevyesti sormisuolaa pintaan. Anna munakoisojen itkeskellä 20 minuuttia, kuivaa talouspaperilla, käännä ja itketä toiselta puolelta.

Laita aurinkokuivatut tomaattisuikaleet lävikköön valumaan muutamaksi minuutiksi. Leikkaa itketetyt munakoisot isojen ranskanperunoiden kokoisiksi tangoiksi. Kuori valkosipulinkynnet. Kuumenna isossa wokissa öljyä ja paista murskatut valkosipulinkynnet nopeasti koko ajan sekoittaen. Varo etteivät ne pala mustaksi, silloin saikka on pilalla. Lisää munakoisot ja tomaattisuikaleet. Kypsennä kannen alla tuon tuosta sekoittaen kunnes munakoisot alkavat kunnolla pehmetä.

Lisää ruokakerma ja sekoita tasaiseksi. Anna kiehahtaa kannen alla ja sekoita taas. Hauduta kannen alla keskilämmöllä ja sekoittele välillä, kunnes lopputuloksena on notkea muhennos. Sopii iltanälkään punaviinin kera, kuten myös mezepöytään, broilerin tai tonnikalan taistelupariksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti