Tuunaa valkkarisi

Kumkvattia pinot grigiossa.

Kaikenmoiset drinkit on keksitty vain siksi, että viina näyttäisi muulta kuin vedeltä ja maistuisi muulta kuin paloöljyltä. Hiton hyvin baarimaunot ovat onnistuneet. Hyvä Bloody Mary on kulinarismia.

Viini on alkoholin jaloin muoto. Se ei tarvitse kuin oikean lämpötilan ja järjellisen lasin. Vai tarvitseeko? Punaviinin tuunauksessa olen vain epäonnistunut, ellei järjettömän naulan otsaluuhun ampuvaa Punkki-drinkkiä lasketa onnistumiseksi. Siitä ehkä lisää myöhemmin, jos vielä uskallan killeridrinkin rakentaa.

Kuivasta valkoviinistä tai kuohuviinistä heruttaa uusia aromeja hedelmillä. Ne eivät ole pelkästään koristeita, vaan kaivavat jalojuomasta kätkettyä luonnetta. Klassinen mansikka uppoaa kuohariin kuin latumiina ketunlenkkiin, persikka chardonnayhin kuin kotilomalla oleva luutnantti ilmavalvontalottaan.

Hienostunein ja näyttävin on kumkvatti, pieni suloisenkirpeä sitrus, joita rouskutellaan menemään kuorineen päivineen. Livautapa muutama siivu kuivaan valkoviiniin. Olet järjetön pro laseja ojennellessasi ja niitä loppuillan täyttäessäsi.

Parsaa à la Möttönen

Keväisin sitä alkaa tehdä aivan sairaasti mieli, eikä silloin auta mikään muu. On pakko saada parsaa.

Keittokirjoissa parsat käsketään keittää, mikä ei ole lainkaan niin helposti kokattu kuin sanottu. Yksittäisen parsan rakenne vaihtelee paksusta ja puisevasta juuresta herkkään nupulliseen latvaan. Saa olla aika fakiiri, että onnistuu kypsentämään parsat keittämällä kauttaaltaan pehmeäksi, etenkin kun samassa nipussa on eripaksuisia yksilöitä. Parsa maistuu myös grillattuna, joskin vaarana on liiallisen käristämisen aiheuttama sitkistyminen. Tätä voi torjua kietomalla parsat Lady Gagan lailla pekoniin, mutta silloin kasvis maistuu liikaa lihalta.

Eräs parsaa jumaloiva paikallinen kulinaristi naputteli eräänä iltana Naamattuun pysäyttävän parsareseptin: paista voissa ja viimeistele. Pakkohan sitä oli kokeilla, kovaksi käristetyn pekonin ohella. Ja nyt ei sitten tule enää parsan keittäminen edes mieleen.

Sikamaisen hyvää parsaa

1 nippu tuoretta parsaa

1 pkt pekonia

voita

sormisuolaa

Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen. Leikkaa parsojen juuresta paksuimmat pari senttiä pois. Voi olla, että ne eivät sovi paistinpannullekaan ilman tätä toimenpidettä. Viskaa kuumalle pannulle hyvä kimpale voita. Laske parsat vaahtoutuvaan voihin ja paista niitä hellästi käännellen jokunen minuutti niin, että ruskistuvat. Nostele parsat uunipellille ja ripsottele päälle sormisuolaa herkällä otteella. Kypsennä parsoja uunissa viitisen minuuttia.

Kuivaa paistinpannu talouspaperilla. Kuumenna reilusti ja ruskista pekonisiivuja molemmin puolin muutama minuutti. Nostele pekonit lautasen päälle levitetyn talouspaperin päälle valumaan ja rapeutumaan.

Syö parsat ja pekoni kuumina. Haukkaa vuorotellen mehukasta parsaa ja perään rapeaa pekonia - muuta ei tarvita. Kyydittäjäksi sopii kuiva, sopivan ruohikkoinen valkoviini, kuten chileläinen Leyda Garuma Vineyard Sauvignon Blanc tai sisilialainen Montalto Pinot Grigio.

The Sienikeitto (Creamy w/ Croutons Remix)

"Miss' sie tarviit oikein hyvää sienikeittoo? Täss' siul ois sellasta!".

Tämä keitto kelpaisi suoraan sanoen paremmankin ravintolan listalle ja mikä parasta, sen valmistamisessa ei voi kauheasti epäonnistua: avaruuskäyttöön kehitetty teflon pitää siitä huolen. Tarvitset siis liukaspintaisen wok-pannun tai ison kasarin. Jos ystäväpiiriisi kuuluu sientenvihaaja, saat tällä keitolla hänet parantumaan kiusallisesta vaivastaan.

Keitto pitää tehdä suomalaisista metsäsienistä. Kaupan kasvihuonesmurffeista tulee vain paha mieli.

The Sienikeitto

n. 200-300 g suomalaisia metsäsieniä (suppilovahvero, tatti, kantarelli, lampaankääpä tai näiden sekoitus)

1 l punaista maitoa

3/4 dl vehnäjauhoja

50 g voita

1 pkt Valion Koskenlaskija -sulatejuustoa (sitä mustaa)

1 sipuli

suolaa

mustapippuria

valkopippuria

rakuunaa (tai lipstikkaa, jos onnekkaana omistat)

Valuta sulatettuja tai säilöttyjä sieniä lävikössä kymmenisen minuuttia. Silppua sienet veitsellä pieniksi. Silppua sipuli ja ruskista voissa wokissa. Lisää sienet ja paista kunnes voi on imeytynyt ja pannu alkaa vaikuttaa kuivalta. Kaada seos lautaselle, mutta älkä huuhtele pannua.

Pilko Koskenlaskija arpakuution kokoisiksi paloiksi. Lämmitä maitoa mikrouunissa täydellä teholla 3 minuuttia. Sulata kuumalla pannulla 50 grammaa voita ja lisää vehnäjauhot. Sekoita vispilällä kasaan. Lisää noin 3 dl maitoa ja sekoita reippailla vispauksilla, kunnes massa tasaantuu ja sitkostuu. Lisää toiset 3 dl ja sekoita kastike uudestaan kasaan. Tässä vaiheessa taikinapaakkuja ei pitäisi juuri enää näkyä. Lisää loppu maito ja sekoittele tasaiseksi.

Lisää sieni-sipulisekoitus ja sekoita keitto tasaiseksi. Lisää Koskenlaskija ja sekoittele kunnes juusto on sulautunut keittoon. Lisää noin 2 tl suolaa, pienet rouhaukset musta- ja valkopippuria sekä ruokalusikallinen rakuunaa.

Annostele syvälle lautaselle ja viskaa päälle krutonkeja. Toimii myös uunituoreen patongin tai grissinien kera. Sienikeitto ei ole seuraavana päivänä enää parhaimmillaan, joten kannattaa syödä kaikki heti.

Panimosta pamahtaa: Double Chocolate Stout

"Suklaaolut" kuulostaa säälittävältä yritykseltä juottaa pyhää mallasjuomaa jollekin, joka ei siitä pidä. Useimmat kyseiset liemet tuottavatkin tuplapettymyksen: niitä eivät juo sen enempää suklaan kuin oluenkaan ystävät. Tästä syystä muutamat Suomessa toimivat panimot ovat vetäneet noitakaljansa vähin äänin viemäristä alas. Meidän kaikkien iloksi.

Suklaa on yksi perinteisimmistä tummien oluiden aromeista. Niin perinteinen, että sitä harvoin huudetaan etiketissä julki. Poikkeuksena on brittiläinen Young's, jonka suklaastoutia hankimme tsoukilla jo Turun ylioppilaskylän itsemurhayksiössä 1990-luvun puolivälissä järjestämäämme jätkäporukan oluttestiin. Ja tämä voitti ylivoimaisesti.

Double Chocolate Stout on pehmeää ja miellyttävää kuin.... no, tiedätte varmaan. Useimmille pullo-stouteille tyypillinen kitkeryys on poissa. Suklaan pyöreä aromi vyöryy suuhun heti alussa, mutta katoaa vähän liiankin nopeasti. Alkaa tehdä heti mieli lisää.

Panimo: Young's (Iso-Britannia)
Tyyppi: stout/porter
Vääntöä: 5,2 %
Hinta: 3,78 € / 0,5 l (Alko)
Kolmella sanalla: Portterien pehmeä puuma

Pehmenevä jänis



Voiton puolella. Jänispata matkalla uuniin.

Viime syksynä tuttu insinöörismies rouvineen kutsui Hellasoturin parempine puoliskoineen aikuismaiseen illanviettoon. Illan kulku kehittyi tunnettuun suuntaan: rouvat siirtyivät saunomisen jälkeen yläkerran terassille nauttimaan cocktaileja ja keskustelemaan perhepoliittisista asiakysymyksistä, isännän ja asianosaisen pyöriessä kukkerpallia pihapaljussa tähtitaivaan alla. Aamusella varusterepussani odotti melkoinen yllätys. Ei sukkia, ei pyyhettä, vaan pehmenevä jänis. Valkoisen muovipussin läpi törrötti kaksi talttamaista etuhammasta. Repun pohjalla oli maksanpunaista sakeaa muhjua, eli pupujussin sulamisprosessi oli hyvässä vauhdissa. Alkoi pikainen moottorimarssi huoltokorsuun saalista ihmettelemään.

Isäntä oli aamuyön hämärinä tunteina halunnut antaa minulle rusakon, tähän tulokseen päädyimme kun puhelimitse asettelimme yön palasia paikoilleen. Ammutun, nyljetyn, suolestetun ja kaikinpuolin patavalmiin rusakon. "Mahtavaa!", riemuitsin vaimon irvistellessä. Jänkkä otti arskaa parvekkeella toista vuorokautta, minkä jälkeen se oli kypsennyskunnossa.

Kohta tulee miekasta!

Olen riistan kanssa lähes täysin amatööri. Kokeneempi riistakokki olisi kuulemma irroitellut jussikasta terävällä veitsellä fileet ja muut osaset ja kypsentänyt ne erikseen, mutta päätin pelata varman päälle ja kypsentää jänkkärin keittämällä. Noin puolitoistakiloinen ristihuuli oli sen verran iso jässikkä, että ei sopinut edes kyykyssä suurimpaan kattilaani. Terottelin kokkiveitseni ja taaksepoistutin tiedonjanoiset perilliset keittiöstä. Jänö kyljelleen leikkuulaudalle, aasialainen kokkiveitsi satulalle, tukeva kahden käden ote ja voimakas rusautus täydellä hartiapainolla alaspäin. Jusuli rutsahti kahtia.

Pupu paljussa.

Asettelin ruhonpuolikkaat isoon kattilaan ja laskin päälle vettä niin paljon kuin mahtui. Keittelin pupsaa hiljaisella liekillä kolmisen tuntia. Raajojen tyngät pilkistelivät kattilasta kuin kansainvälisiä sormimerkkejä näyttäen. Annoin kypsän pupusen jäähtyä haaleaksi ja irrotin terävällä veitsellä ja sormilla kaikki lihanpalat jotka suinkin irtosivat. Näin minulla oli vajaa kilo kypsää jusulia riistapadan ajoaineeksi. Enää piti keksiä resepti.


Yllättävä rusakkopata

800-1000 g kypsää jänöstä (ks. ylh)
180 g pekonia
1 iso sipuli
1 keskikokoinen palsternakka
n. 150 g pieniä tuoreita herkkusieniä
1 ruukku tuoretta salviaa
3 liivatelehtiä
suolaa
15 mustapippuria

(reiluhko kannellinen uuninkestävä pata)

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Asettele pupsanlihat pataan. Pilko pekonisiivut kolmeen osaan ja peittele vemmelsäären lihat niillä. Kuori sipuli ja halkaise neljään osaan. Kuori palsternakka ja pilko paksuiksi suikaleiksi. Puolita herkkusienet. Lisää kaikki päälle ja kaada pataan keitettyä vettä niin että koko hoito peittyy reilusti. Lisää liivatelehdet, mustapippurit ja kunnolla suolaa. Nypi päälle salvianlehdet.

Laita pata uuniin keskitasolle ja odottele niin kauan että pata kiehuu kunnolla. Vähennä lämpöä noin 125 asteeseen ja laita kansi padan päälle. Anna herkun muhia noin 2,5 tuntia. Nauti pottumuusin ja oluen kera. Pureskele varovasti, silti hauliosuma hammaskruunuun tekee eetvarttia sillä kurjemmalla tavalla.

Jääkärin leipäruudut

Poljin päivänä muutamana Helkama Jääkärillä töistä kotiin elektrobossaa kuunnellen. Siinä tuulta päin sotkiessa päähäni pälkähti, että pizzataikinasta voisi olla muuhunkin kuin iänikuisen tomaatin ja tonnikalan kenttäpatjaksi.

Kaikki pizzaa tehneet tietävät, että ravintolamaiseen lopputulokseen tarvitaan jokin infernaalisen kallis uuni mihin kenelläkään ei ole varaa. Monenmoisia taikinapanoksia kokeiltuani olen päätynyt Myllyn Paras Pizzajauhohin. Kuten nekuimmat kyökkisissit ovat jo huomanneet, tämä ei ole maksettu tai maksamatonkaan mainos. Eri valmistajien tuotteissa vain on järkyttävän suuret erot, siksi niiden nimet on syytä mainita. Kyseisessä jauhossa on salaisessa sekoitussuhteessa useita eri jauholajikkeita, jolloin lopputuloskin on erilainen kuin perus-Sunnuntailla. Kokeile, jos et usko. Ja jos tiedät paremman jauhon, älä epäröi viestiä.

Jääkärin leipäruudut

5 dl Myllyn Paras Pizzajauhoja
1 pss kuivahiivaa
2 dl vettä
oliiviöljyä
sormisuolaa

Sekoita 2 dl kädenlämpöistä vettä kulhossa kuivahiivan kanssa. Lisää jauhot ja pari roiskausta oliiviöljyä. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi metallisessa tai muussa lämpöä hyvin johtavassa kulhossa. Peitä kulhon suu ilmatiiviisti talouskelmulla ja laita kulho tiskialtaaseen. Tulppa pohjaan ja kuumaa vettä altaaseen sen verran että kulho juuri ja juuri kelluu. Pääasia on, että kelmu pysyy tiiviisti päällä. Anna turvota noin 45 minuuttia.

Vaivaa reilusti jauhotetulla kädellä taikinasta ilmakuplat pois. Painele taikina uunipellin kokoiselle leivinpaperille niin litteäksi kuin saat. Tartu kaulimeen ja lanaa taikina joka suuntaan tasaisen ohueksi niin, että se peittää koko leivinpaperin. Vedä leivinpaperi kulmista matalareunaiselle uunipellille ja leikkaa pizzaleikkurilla tai taikinapyörällä reunat pois pohjaa myöten, jolloin sinulle jää tismalleen uunipellin pohjan kokoinen neliömäinen taikina. Hinaa leivinpaperi pöydälle ja vetele se pizzaleikkurilla noin voileipäkeksin kokoisiksi neliöiksi (kyllä, ensin vetoja pitkittäin ja sitten poikittain).

Siirrä leivinpaperi takaisin uunipellille. Ripsottele ruutujen päälle sormilla kylmää vettä ainakin neljä kertaa.Visko päälle sormisuolaa makusi mukaan. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin vartti, tai kunnes ruudut alkavat olla vaaleanruskeat. Ne eivät missään tapauksessa saa tummua liikaa.

Anna kypsien ruutujen jäähtyä pellillä hetki ja erottele ne pizzaleikkurilla. Aateloi voilla, sulatejuustolla tai dippaile. Jäähtyessään ruudut kovettuvat, jolloin sinulla on premium-voileipäkeksejä joita muut kateellisina kuolaavat.