Sikamakoisat kaurispullat

Tuttu insinöörismies on innostunut metsästyksestä. Hän on hankkinut pyssyt ja koirat ja samoaa metsiä riistaeläimiä päiviltään päästellen. Erinomainen harrastus! Satuin viime kerralla insinöörismiehellä piipahtaessani saamaan levykkeellisen tuoretta, vastikään ammutun kauriin jauhelihaa. Oheinen resepti sopii etenkin riistaa vielä vierastaville ja lapsille. Nämä pullat ovat mietoja, mehukkaita ja makoisia.

Tuttujen insinöörismiesten puutteessa kauriin jauhelihaa voi metsästää hyvin varustettujen lihakauppojen pakastinkaapeista. Jos kaurista ei löydy, voi sen korvata peuralla. Hirvi onkin sitten jo pari pykälää jyrkempää. 


Sikamakoisat kaurispullat
(viitisenkymmentä)

400 g kauriin jauhelihaa
750 g possun jauhelihaa
1 pss ranskalaista sipulikeittoa
1 prk smetanaa
3 munaa
1/2 rkl suolaa

Läiskäise suureen kulhoon jauhelihat ja vaivaa kouralla puristelemalla. Lisää sipulikeittopussin sisältö, smetana ja kolme kanamunaa. Vaivaa tasaiseksi. Lisää suola, sekoita ja tarkista maku. 

Pyörittele massasta herkästi kämmentesi välissä meheviä lihapullia. Se onnistuu parhaiten, kun huuhtelet kädet vedellä ja kuivaat ne melkein kuiviksi. Kun taikina alkaa taas tahmautua kämmeniin, huuhtele. Paista kaurispullia 175 asteessa 15 minuuttia. Kylkeen sopii esimerkiksi perunamuusi ja sienimuhennos.

Panimosta pamahtaa: Neuzeller Pilsner Winter 13/14

Kausioluet ovat riskaabeli rasti. Joko ne ovat täysin kammottavia tai sitten niin napakymppejä, että kauden päättyminen ottaa kunnolla kupoliin. Ryhdikkäästi seisova Neuzeller Pilsner Winter 13/14 solahtaa jälkimmäiseen osastoon yhtä sulavasti kuin Edelweissia hamuava alppijääkäri viimeiseen rotkoonsa.

Lasissa olut näyttää juuri siltä, mitä spartalainen etiketti lupaa: pilsneriltä. Vaahto on mukavan kuohkea. Tuoksu on miellyttävän makea ja kepeän maltainen. Kun oikein nuuhkii, voi aavistaa banaanin pudonneen panimomunkin kaavun kolosta sammioon.

Ensipuraisu on vähäeleinen, ellei suorastaan bulkkilagermainen. Mutta sitten suussa alkaa tapahtua. Hallertau-humala ryntää ärhäkkäänä kieltä pitkin nieluun. Katkeraa, hapanta, aavistuksen greippistäkin. Jälkimaku on lyhyt, kuiva ja hieman pippurinen, mikä on oluessa aika poikkeuksellista.

Kokonaisuutena NPW on varsin oiva, rapsakan kuiva pils. Ei lainkaan hullumpaa vaikkapa vanhan ja tymäkän cheddarin kavaljeerina. Mutta kiitos alkoholiholhouspolitiikkamme, tämänkin herkun joutuu hakemaan Alkosta, koska se on 0,1 % liian väkevää marketin hyllyyn.

Panimo: Klosterbrauerei Neuzelle ( Saksa)
Tyyppi: pils
Vääntöä: 4,8%
Hinta: 3,81 € / 0,5 l 
Kolmella sanalla: Raikas ja rapsakka.

Lipeäkalaa kunnon munakastikkeessa

En tunne kovinkaan monta ihmistä, joka pitää lipeäkalasta. Eli livekalasta, kuten ainakin Turussa lausutaan. Syytä kysyessä moni vastaa, ettei voisi kuvitellakaan syövänsä "lipeää". "Sehän on jotain myrkkyä!".

Eli maistettu ei koskaan ole.

Livekala on vastoin kaikkia ennakkoluuloja mainio keskiajalta peräisin oleva talvinen herkku, ei suinkaan pelkkä jouluruoka. Se on kevyttä, pehmeää, ruodotonta ja itsessään hyvin mietoa. Norjalaiset syövät livekalaa ihan oddmundina, ja siellä päin se on aina turskaa. Suomessa ja Ruotsissa lipeävedessä pehmitetään sukulaiskala molvaa, sillä turska on karannut makeutuneesta Itämerestä Atlannin suolaisiin vesiin. Portugalissa matkailleet ovat saattaneet törmätä bacalhau-nimiseen ruokaan. Se on lähes samaa.


Livekalaa munakastikkeella
(neljälle)

n. 1 kg livekalaa
8 dl maitoa (ei rasvaton)
5 munaa
3/4 dl vehnäjauhoa
75 g voita
mustapippuria
valkopippuria
suolaa
1 kg keitettyjä perunoita

Kuori perunat ja keitä ne. Keitä kananmunia 8 minuuttia ja lorauta keitinveteen alussa tilkka etikkaa (tämä tekee kuorimisesta vaivatonta). Jäähdytä munia kylmässä vedessä parisenkymmentä minuuttia. Kuori ne ja muusaa syvällä lautasella joko survimella tai haarukalla. Keitä perunat lähes kypsiksi, ennen kuin aloitat munakastikkeen laittamisen.

Laita maito mikroon kuumenemaan täydellä teholla kolmeksi minuutiksi. Kuumenna teflonkattila ja sulata voi. Lisää jauhot kuohuavaan voihin vispilällä sekoittaen. Seos ei saa muuttua kokkareiseksi. Jos siltä näyttää, voit lisätä hiukan voita. Kaada sekaan noin puolet maidosta koko ajan vispilällä sekoittaen. Sekoita kunnes se alkaa taas kiinteytyä. Lisää loppu maito ja sekoita tasaiseksi. Lisää munat ja ripaus suolaa ja valkopippuria. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku. Lisää mausteita maun mukaan. Kastikkeesta ei ole tarkoitus tulla kauhean suolainen tai pippurinen, sillä niitä lisätään ruokailuvaiheessa. Väännä hellasta lämpö pois ja anna kastikkeen odotella liedellä kannen alla.

Laita livekala korkeaan mikronkestävään astiaan nahkapuoli alaspäin, ripottele pinnalle suolaa ja lämmitä ilman kantta täydellä teholla 10 minuuttia. Kaada neste pois. Kala on valmista syötäväksi.

Mielestäni paras tapa syödä livekalaa on ottaa ensin lautaselle pari perunaa ja pilkkoa ne pieniksi. Päälle useampi ruokalusikallinen livekalaa ja reilusti valkokastiketta. Koko komeuden päälle ripaus suolaa, musta- ja valkopippuria oman maun mukaan. Vanhan kansan suosimaa maustepippuria en suosittele, eihän se ole pippuria ensinkään, vaan jokin marja!

Palsternakka-lintupiiras

Pitkien pyhien päätteeksi kaapeissa tuppaa olemaan kaikenlaista, mikä päätyy lopuksi peltipitsaan. Piiraat ovat hivenen herkullisempi vaihtoehto. Tämä piiras syntyi silloin, kun joulun lähes täysin palvelleesta savukalkkunasta oli jäljellä vielä puolisen kiloa mehevää lihaa. Se löysi kaverin palsternakasta, "jumalaisesta juureksesta", kuten @tarutorikka Twitterissä maalaili.

Palvatun kalkkunan puutteessa voi aivan hyvin käyttää grillattua tai uunitettua broileria.


Palsternakka-lintupiiras

pohja:
3 dl vehnäjauhoa
50 g voita
1 prk (120 g) smetanaa
3 rkl vettä
1 tl suolaa

täyte:
200 g kypsää linnunrintaa (kalkkuna, broileri)
150 g palsternakkaa
2 dl juustoraastetta
2,5 dl ruokakermaa
3 munaa
2 tl lipstikkaa (tai muuta lintiurttiä, kuten rakuunaa)
mustapippuria 
suolaa

Sekoita sulatettu voi, jauhot, smetana ja suola isolla lusikalla tai nuolijalla kulhossa joustavaksi taikinaksi. Läjäytä taikina piirasvuokaan ja painele kämmenellä tasaiseksi. Pistele haarukalla sinne ja tänne parisenkymmentä kertaa ja työnnä vuoka pakastimeen puoleksi tunniksi.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Työnnä vuoka suoraan pakastimesta uuniin ja kypsytä pohjaa 15 minuuttia. Kuori palsternakka ja suikaloi veitsellä ohuksi tikuiksi. Kypsennä palsternakkaa oliiviöljyssä viitisen minuuttia, tai kunnes päät alkavat olla mukavan ruskeita. Ripauta päälle hieman suolaa. Valuta palsternakkaa siivilässä muutama minuutti.

Ripottele vuokaan 2-3 sentin suikaleiksi revitty linnunliha, palsternakat ja juustoraaste. Riko munat kulhoon ja sekoita joukkoon ruokakerma ja lipstikka. Lisää neljä kierrosta mustapippuria ja ripaus suolaa. Tarkista maku. Kaada seos piiraan päälle ja levitä sitä joka kohtaan. Paista 200 asteessa parisenkymmentä minuuttia. Anna jäähtyä lämpöiseksi ja popsi pois.

Kuohkean kermainen mätihyvä

Mäti on nannaa. Parhaimmillaan se on tuoreena, jolloin hehkuvaiset läpikuultavat pallurat maistuvat makeilta kuin pienet hedelmät. Kotimaisten kalojen mäti on maailmanluokkaa - made, siika ja lohi, miksei silakkakin. Ulkomaisten kalojen perimyspallurat maistuvat yhtä lailla. Sain lentokalanmädistä kovat makuorkut männä syksynä Silk Sushi Barissa Tallinnassa.

Tämä ohje on elegantin konservatiivinen. Samanlaista herkkua on varmasti hyvinkin nautittu 1800-luvun keisarillisessa Suomessa, jossa upseeritkin olivat herrasmiehiä auringonnousuun asti.

Everstinnan mätimousse
(paljon)

200 g lohenmätiä
2 dl kermaa
1 prk (120 g) smetanaa
1 rkl tuoretta sitruunamehua
mustapippuria
(sormisuolaa)

Valuta mäti siivilässä tarpeen mukaan, tuoreelle mädille piisaa viitisen minuuttia. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Tämä on hankala kohta, vaahto ei saa valua mutta ei saa olla liian kiinteääkään. Laita smetana sekaan ja sekoita lusikalla tasaiseksi. Kaada päälle mäti, sitruunamehu ja kierros mustapippuria. Sekoita lusikalla rauhallisesti, älä missään nimessä vatkaa! Maista ja lisää pari hyppysellistä sormisuolaa, jos tarpeen. Mädin suolaisuus vaihtelee, mutta lopputuloksen pitäisi olla pehmeän kermainen.

Giniglögi valituilla hedelmillä

Blogin ensimmäisiä reseptejä oli Kapteeni Morkasen joulutuikku, joka keräsi myönteistä palautetta etenkin tabascolla glöginsä maustavilta. Niiltä kaikilta kolmelta.

Sateinen eurotalvi panee siinä määrin vi**ttamaan, että pikku rähinä pihamaalla on paikallaan. Sitä ei mikään käynnistä niin mukavasti kuin tämä pikku tumunder.

Valitulla ginillä on keskeinen merkitys lopputuloksessa. Korkeimman asteen saavuttaa katajaisen juoman kuninkaallisella, eli Bombay Sapphirella. On täysin selvää(sic!), että sen puutteessa mikä tahansa muukin gini käy. Rähinätuikun maku paranee hedelmien vanhetessa. Rakenna toki toinen, miksei kolmas ja etenkin neljäs tuikku samoille hedelmille. Ginin määrää voi tarkistaa ylöspäin illan hämärtyessä.


Kapteeni Morkasen rähinätuikku

4 cl (pehmeää) giniä
1 kuivattu viikuna
2 kuivattua aprikoosia
1 dl glögiä

Pilko viikuna neljään palaseen ja puolita aprikoosit. Viskaa mukin pohjalle ja kaada gini päälle. Lämmitä glögi lähes kiehuvaksi ja kaada sekaan. Anna muhia viitisen minuuttia. Sekoita lusikalla seitsemän kierrosta vastapäivään ja hörpi.

Panimosta pamahtaa: Criminally Bad Elf

On välillä terveellistä joutua syömään sanansa. Olen väittänyt, että olut lakkaa olemasta juomakelpoista, kun alkoholipitoisuus nousee lähelle yhdeksää prosenttia. Mutta entäs kun oluessa on vääntöä yli kymmenen prosenttia, ja etiketti yhtä kammottava kuin luonnontilaisena rehottava krapulainen kohublondi? Pakkohan sitä on kokeilla.

Sanottakoon vielä, että olut on vakava asia ja hassunhauskat etiketit hirvittävä tyylivirhe. Criminally Bad Elfin sujauttaminen ostoskoriin chiantien viereen tuntuikin nololta. Rikollisen nololta.

Barley wine näyttää lasissa tyyppinsä oloisesti makealta viiniltä. Vaahdon kadottua sen voisi luulla olevan tokajia tai ehkä halpaa konjakkia. Nuuhkaisu on yllättävä. Ohraviinin tuoksu on leveä, suorastaan mehevän hedelmäinen. Tyrmässä viruvan yrmeän haltian sijaan mielikuvitus liihottelee elokuun helteessä kylpevälle ranskalaiselle siideritarhalle, jossa tuuhean omenapuun alle lepäilemään laskeutunut rehevä neito... no, palataanpa asiaan.

Ensipuraisu on lempeän pyöreä ja maltaisen makea, ei kuitenkaan imelä tai alkoholinen. Kun olutta ottaa suun etuosaan ja pureskelee hetken, voi maistaa aavistuksen jotakin tummaa hedelmää, kuten kirsikkaa tai viikunaa. Mutta pohjamaku on voimakkaasti oluinen, mistään Kriek-tyylisestä hedelmärankista ei ole kyse.

Lopuksi kuiva humalaisuus lipoo nielua. Fuggles- ja Goldings-humalat tekevät temppunsa sievästi ja nopeasti. Jälkimaku on lyhyt ja hämmentävän mieto. Mihin ihmeeseen jyhkeä alkoholipitoisuus oikein katoaa? Tämähän käy vaikka ruokaolueksi!

Panimo: Ridgeway Brewing (Iso-Britannia)
Tyyppi: barley wine
Vääntöä: 10,5 %
Hinta: 3,98 € / 0,33 l (Alko)
Kolmella sanalla: Iloisen hobittikännin airut.