keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Tee itte leipäs!

Chapatin kuuluu pullistua paistaessa.
"Pitkien pyhien jälkeen jääkaappi notkuu herkullisia tähteitä: paistia, leikkeleitä, kalkkunanrintaa, kastikkeita, waldorfinsalaattia, pähkinöitä, juustoja.". Näin alkavat ne kokkausblogit, joita varon kuin kärkitunnustelija latumiinaa.

Todellisuudessa tähteinä on kokkareiseksi kuivunutta jauhelihakastiketta, jäykistynyttä juustoraastetta, kaksi puolikasta kurkkua, räjähtänyt italiansalaatti sekä marketin Aasia-hyllyltä kaapattu intialainen lasitölkki, jonka etiketissä lukee "mulpfha". Mutta eipä hätää. Näistäkin voi lohtia kelpo purtavaa wrappaamalla. Valmiina myytävät vehnäkuoret ovat jotenkin etovia - etenkin jos syö yli kaksi - mutta itse paistetut ovat toista maata.

Chapatit ovat intialaisen keittiön monista leivistä yksinkertaisimmat. Ei tarvita edes hiivaa tai leivinjauhoa, eikä paistamiseen käytetä rasvaa. Jo pelkkä jauho ja vesi riittävät. Hindulaiseen tyyliin chapatit hyväksyvät avosylin sisäänsä miljoonaa eri täytettä, mutta maistuvat sellaisenaankin. Nostapa tuore kuuma leipä pannulta lautaselle, aateloi voilla ja viskaa päälle hyppysellinen hyvää sormisuolaa. Ja katso heidän ällistyneitä ilmeitään. Mutta eivät chapatit ole hullumpia jäähtyneinäkään, vaikkapa mustan Koskenlaskijan ja rapean jääsalaatin kera. Jäähtyneiden chapatien pintaan kannattaa silti aina sipaista ohuelti voita. Säilytä syömättä jääneet chapatit huoneenlämmössä ilmatiiviissä muovipussissa, mikäli haluat niiden pysyvän pehmeinä.

Chapatiainekset löytyvät aina kaapista, sillä siinä vaiheessa kun vedestä, vehnäjauhosta ja suolasta on pulaa, on sinulla luultavasti paljon suurempia huolenaiheita kuin se, miten tähteitäsi söisit. Oheinen resepti on pikku syrjähyppy aidosta ohjeesta, sillä tähän tulee oliiviöljyä. Se tuo taikinaan kimmoisuutta ja helpottaa kaulimista. Rakuuna antaa pikanttia särmää.


Hellasoturin chapatit
(noin kuusi isoa)

5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
2 tl rakuunaa (tai muuta miellyttävää yrttiä)
oliiviöljyä
vettä

Mittaa jauhot, suola, ja rakuuna kulhoon. Sekoita lastalla. Lisääpari lorausta oliiviöljyä ja noin desilitra kylmää vettä. Vaivaa käsin kimmoisaksi. Jos taikina on kuivaa, lisää loraus vettä, jos tahmeaa, lisää jauhoja. Kun tsydeemi on elastista eikä tartu sormiin, se on valmista kaulittavaksi.

Jaa taikina kuuteen osaan. Ota yksi pallura, painele se kämmenellä jauhotetulla alustalla litteäksi ja ala kaulia. Jos taikina tahmaa puiseen kaulimeen jauhota se ja osta ensi kerralla kaupasta raskas marmorinen tai kivinen kaulin. Kaulitse lätyskät niin ohuiksi ja pyöreiksi kuin osaat. Suhteellisen nättejä saat kun kaulitset kolme-neljä vetoa alhaalta ylös, käännät leipää 90 astetta oikealle ja toistat saman.

Kypsennä leivät kuumalla teflonpannulla ilman voita tai öljyä. Chapati saattaa pullistua reilusti paistamisen aikana, mikä tarkoittaa vain sitä, että leipä on kääntövalmis. Jos pullistumista ei tapahdu voit kääntää leivän kun siinä on tusina tummaa pilkkua ja rapeahko pinta. Kääntele leipiä paljain käsin ja näytät kadehdittavan ammattimaiselta. Tarjoile tuoreina ja syö loput yksin kylminä.



Täytteenä texmex-kemuista jäänyttä jauhelihatäytettä, salaattia, fetaa ja dippikastiketta.


2 kommenttia:

  1. Kokeilin näitä naan leivän korvikkeena ja hienosti toimi. Leivän väliin riisiä ja Intialaiseen tyyliin maustettua broilerikastiketta. Nautin ruuan kera musiikkina Nightwishin uudesta Imagenarium levystä ja fiilis oli kuin olisin lentänyt taikamatolla Taj Mahalin luo ja takaisin.

    VastaaPoista
  2. En ole itse asiassa keksinyt mitään, mikä ei chapatiin sopisi. Intialaisittain se toimii myös kathi kababina, esim. mureaksi paistettujen naudanlihakimpaleiden, wokatun ja juustokuminalla maustetun palsternakan ja jogurttikastikkeen kanssa. Lidlin mahtava tsatsiki on kuningas tässäkin lajissa.

    VastaaPoista