maanantai 3. marraskuuta 2014

Vuohenjuusto-ruusukaalipiiras (kiitos Belgia!)


Belgia, tuo Euroopan pohjoisin kehitysmaa, tarjoaa maailmalle lähinnä väkevää munkkien panemaa olutta ja tuhtia suklaata. Näiden lisäksi ainoa merkittävä belgialaiskeksintö tehtiin 1500-luvulla, kun tuntemattomaksi jäänyt flaami löysi kasvimaaltaan ruusukaalipalluroita. Loppu on brysselinkaalin historiaa

Ruusukaali on lajikkeista paras kätevän kokonsa ja läpitunkevan täyteläisen makunsa ansiosta. Niitä voi äityä ahmimaan sellaisenaankin, kevyen suolavedessä keittämisen jälkeen. Ensiksi kuitenkin kannattaa tarkistaa, että huoneen ilmanvaihtoasiat ovat kunnossa.


Ruusukaali-vuohenjuustopiiras

pohja:
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sämpyläjauhoja
½ dl vettä
suolaa

täyte:
5 munaa
200 g vuohenjuustoa
n. 200 g ruusukaalia
1 dl ruokakermaa
2 tl rakuunaa

Sulata voi mikrouunissa. Lisää kulhoon voisula, vehnäjauhot, vesi ja ripaus suolaa. Vaivaa taikinaksi ja painele tasaiseksi pyöreään normaalikokoiseen piirasvuokaan. Älä jätä reunoja. Pistele taikinapohjaan haarukalla kymmenkunta kertaa laita vuoka pakastimeen puoleksi tunniksi.

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Paista pakastimessa kylmennyttä pohjaa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Höyrytä ruusukaalit lähes kypsiksi, huuhtele ne kylmällä vedellä ja puolita terävällä veitsellä. Leikkaa vuohenjuusto noin sentin paksuisiksi viipaleiksi.

Asettele ruusukaalinpuolikkaat ja vuohenjuustot piirasvuokaan. Sekoita kulhossa munat, ruokakerma ja rakuuna. Kaada seos piiraan päälle ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen syömistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti