Röstillä se valkyyriakin kesyyntyy

Olis jäänyt Wagnerin Richardilta tämäkin säveltämättä, ellei nero olisi tankannut säännöllisesti wieninleikkeitä ja röstiperunoita. Nämä, kieltämättä rahtusen rasvaiset, perunaherkut tunnetaan kansainvälisissä käännöskoneissa nimellä Swiss potato cakes. Raaka-aineeksi sopii myös vanhempi, itänyt tai kylmäkellarin panema pottukin.

Hellesään sapuskaa tämä ei ole, mutta puolustaa asemiaan viileänä kevätiltana joko yssikseen tai grillatun lihan kera. Lapsiperheissä nämä syödään suoraan pannulta niin, että hutina käy.


Röstiporkkanaperunat

8 keskikokoista perunaa
3-4 porkkanaa
1/2 dl kermaa
2 munaa
suolaa
mustapippuria
juoksevaa Oivariinia (paistamiseen)

Pese perunat juuresharjalla puhtaiksi ja raasta ne kuorineen päivineen isoon kulhoon raastimen isompisilmäisellä puolella. Kuori porkkanat ja raasta sekaan. Riko munat ja vatkaa haarukalla rikki. Lisää raasteeseen munat, kerma, suolaa ja mustapippuria. Sekoita varovasti lusikalla nostellen.

Lämmitä lettupannu tulikuumaksi. Lipsauta koloon rasvaa ja nosta päälle reilu ruokalusikallinen raasteseosta. Painele lusikalla siten, että kolo täyttyy tasaisesti. Paista röstiä 2-3 minuuttia molemmin puolin. Nostele kypsät röstit hetkeksi voipaperin päälle valumaan, jos haluat niistä erikoisrapeita.

Panimosta pamahtaa: Grimbergen Dubbel

Belgialaiset oluet ovat todella epäilyttäviä. Etenkin trappistioluet maistuvat siltä, kuin kuormasta naukkaileva panijamunkki olisi käynyt ruiskimassa rakkonsa juuri siihen kohtaan sammiota, mistä pullon sisältö on siivilöity.

Mutta kummallinen on Belgiakin: vauraan pohjoisen Flaamin ja riutuvan eteläisen Vallonian pakkoavioliitto, jossa kumpikin kärsii mutta Euroopan yhteisön paine estää eron. Ehkä trappistimunkitkaan eivät vain pidä toisistaan. Isä Tobiaksen henki haisee, Isä Jacquesin suoli rupsuttaa.

Suurten ennakkoluulojen vallassa tartun Grimbergen Dubbelia kaulasta. Äiti opetti, että kaikkea saa kokeilla paitsi tanhua ja sodomiaa. Etiketti ainakin on lupaava. Lasista saapuu suuhun jäätävä yllätys. Olut on mokkaisen pehmeää ja hyväilee kitalakea varmaotteisesti kuin Rubensin taulusta kirmannut madame kesakkoista tallipoikaa. Tummaa hunajaa, pehmeää humalaa. Jälkimaku on kuin parempaa samettia. Prosentteja on mukavasti, mutta maku ei ole lainkaan terävä, kuten kotimaisissa viritelmissä. Ostin jo lisää yhdenkeskisiin herkutteluhetkiin.

Panimo: Alken-Maes (Belgia)
Tyyppi: ale (luostari)
Vääntöä: 6,5 %
Hinta: 2,88 € / 0,33 l (Alko)
Kolmella sanalla: Belgialaisuuden jaloin muoto