perjantai 5. syyskuuta 2014

Kalapuikkogratiini isänmaan toivoille

Hellasoturin siviiliopinnot alkoivat viime vuosituhannen loppupuolella. Jo tuolloin peloteltiin, että "se on sitten vuosikausien tonnikalamakaronidieetti edessä". Pannut ja padat olivat solukämpän keittiössä heti kovassa tulituksessa, sillä Turun yliopiston opiskelijaravintolan ruoka (niin kutsuttu "Assarin biomassa") ei herättänyt kulinaristia intohimoja.

Halpaa oli oltava, ja hyvää. Bongasin jostain hassunhauskan kalapuikkogratiinin ohjeen, josta tuli pienen virittelyn jälkeen ravintoni kivijalka. Ainakin siihen asti, kun muutin saman katon alle nykyisen vaimoni kanssa.

Pyöräytin tämän ysäristi retron ruokamuiston päivänä muutamana, ja yhtä hyvältähän se maistui kuin ennenkin.


Kalapuikkogratiini

10 fileekalapuikkoa
3 dl riisiä
2 lihaliemikuutiota
1,5 l vettä
1 pss herneitä
1 pss maissia
1 pss hollandaisekastiketta (tai kaksi tuhdimpaan gratiiniin)
2 (tai 4 dl) maitoa 
25 (tai 50 g) voita

Kiehauta vesi ja liemikuutiot kattilassa. Lisää riisi. Keitä kypsäksi ja valuta siivilässä. Paista kalapuikot öljyssä pannulla. Lusikoi riisi pitkin pituuttaan uunvuoan pohjalle tasaiseksi catwalkiksi. Asettele kalapuikot päälle riviin. Kaada toiselle puolelle pussista herneet, toiselle maissit. Valmista hollandaisekastike pussin ohjeen mukaan, mutta käytä maitoa, vaikka käskisivät laittaa vettä. Lisää kastikkeeseen lopuksi 25 g voita. Kaada kastike kalapuikkojen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Pupella heti.

HUOMIO! Kuvan gratiini on kevyehkö yhden pussin versio. Kastikemäärän tuplaamalla saat reilusti maukkaamman, joskin kaloripommisemman version. Täysin överiksi homman voi vetää kauhomalla tuplasatsin päälle useampi desilitra juustoraastetta. Tämä tuhdein versio maistuu erinomaisen hyvältä sitsien jälkeisenä aamuna.

2 kommenttia:

  1. Heh, tätä täytyy koittaa muksuille! Kalapuikot uppoaa aina ja ehkä siinä sivussa saisi huijattua syömään myös herneet ja maissit.

    Olet ollut huomattavasti kekseliäämpi opiskelijaruuan kehittelijä kuin allekirjoittanut anonyymi, kuun kolmannen päivän tienoilla Siwan tarjouslenkki sinapilla täytti yleensä ruumiiliset tarpeet.

    Assarin sinertävänpunainen joulukinkku saa vielä viidentoista vuoden jälkeenkin väreet selkäpiihin.

    VastaaPoista
  2. Assarista on jokunen hyytävä muisto tallella. En monta kertaa käynyt. Etenkin jokin "kiusaus" oli siellä lähinnä asiakkaiden kiusaamista.

    Kalapuikkoja tuli opiskeluaikana syötyä varsin rajusti. Ei ehkä terveellisintä, mutta halpaa tonnikalaa parempaa. Leivoin opiskeluaikana myös chapateja (http://hellasoturi.blogspot.fi/2012/01/tee-itte-leipas.html), joiden sisään kääräisin rapeita kalapuikkoja ja salaattia. Hiton hyvää sekin.

    VastaaPoista