Kalapuikkogratiini isänmaan toivoille

Hellasoturin siviiliopinnot alkoivat viime vuosituhannen loppupuolella. Jo tuolloin peloteltiin, että "se on sitten vuosikausien tonnikalamakaronidieetti edessä". Pannut ja padat olivat solukämpän keittiössä heti kovassa tulituksessa, sillä Turun yliopiston opiskelijaravintolan ruoka (niin kutsuttu "Assarin biomassa") ei herättänyt kulinaristia intohimoja.

Halpaa oli oltava, ja hyvää. Bongasin jostain hassunhauskan kalapuikkogratiinin ohjeen, josta tuli pienen virittelyn jälkeen ravintoni kivijalka. Ainakin siihen asti, kun muutin saman katon alle nykyisen vaimoni kanssa.

Pyöräytin tämän ysäristi retron ruokamuiston päivänä muutamana, ja yhtä hyvältähän se maistui kuin ennenkin.


Kalapuikkogratiini

10 fileekalapuikkoa
3 dl riisiä
2 lihaliemikuutiota
1,5 l vettä
1 pss herneitä
1 pss maissia
1 pss hollandaisekastiketta (tai kaksi tuhdimpaan gratiiniin)
2 (tai 4 dl) maitoa 
25 (tai 50 g) voita

Kiehauta vesi ja liemikuutiot kattilassa. Lisää riisi. Keitä kypsäksi ja valuta siivilässä. Paista kalapuikot öljyssä pannulla. Lusikoi riisi pitkin pituuttaan uunvuoan pohjalle tasaiseksi catwalkiksi. Asettele kalapuikot päälle riviin. Kaada toiselle puolelle pussista herneet, toiselle maissit. Valmista hollandaisekastike pussin ohjeen mukaan, mutta käytä maitoa, vaikka käskisivät laittaa vettä. Lisää kastikkeeseen lopuksi 25 g voita. Kaada kastike kalapuikkojen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Pupella heti.

HUOMIO! Kuvan gratiini on kevyehkö yhden pussin versio. Kastikemäärän tuplaamalla saat reilusti maukkaamman, joskin kaloripommisemman version. Täysin överiksi homman voi vetää kauhomalla tuplasatsin päälle useampi desilitra juustoraastetta. Tämä tuhdein versio maistuu erinomaisen hyvältä sitsien jälkeisenä aamuna.

Panimosta pamahtaa: Founders Centennial IPA

Käsipelipanimot ovat kovassa nousussa myös Yhdysvalloissa, johon on perinteisesti totuttu hankkimaan laatualkoholi meriteitse Euroopasta. Ison meren takaa on saapunut vanhalle mantereelle viime aikoina melkoinen joukko omintakeisen oloisia oluita. Yksi niistä on Founders Centennial IPA.

Alkossa tämä herkku on valitettavan helppo ohittaa. Etiketti näyttää lähinnä puolalaisen speedmetalbändin EP-kannelta, jonka basistin serkku on värkännyt Żubrówka-palkalla Corel Draw'lla. Mutta eipä sitä myydä laatuviinejäkään etiketillä.

Centennial IPA:n tuoksu on greippisen kukkainen ja mineraalisen raikas, kuin onnellisen yksinhuoltajaäidin betonielementtitalon seinään pyyhkäisemä puuvillainen sideharso.

Ensipuraisu on mausteisen humalainen, piskuisen yrttinen, ohuesti lieminen, jopa hivenen sappimainen. Siinä sapen hyvässä merkityksessä.

Pureskellessa olut pyrskähtää ja paisuu täyteläiseksi vaahdoksi. Tätä juodessa ei tarvitse välttämättä syödä mitään. Centennial-humala jää kiikkumaan kitalakeen ja imee jälkimaun mukanaan.

Muheva. äärimmäisen kokonaisvaltainen IPA.

Panimo: Founders Brewing (Yhdysvallat)
Tyyppi: India pale ale
Vääntöä: 7,2 %
Hinta: 3,86  € / 0,355 l 
Kolmella sanalla: Pastori ottaa neljännenkin.

Munattomat muusiletut

Perunamuusia jää aina yli. Vanha kansa paistoi jämämuusia paistinpannulla sipulin kera. Ei ole sekään huonoa, etenkin jos on edellisenä iltana ollut rallallaa. Mutta eilisestä muusista saa jopa tuoretta muusia parempaa - munattomilla muusiletuilla.

Muusilettuja voi tehdä monella tavalla. En suosi kananmunan käyttämistä, koska silloin lopputuloksena on perinteisen letun ja pottumuusin äpärä. Tämä perunajauhopohjainen taikina tuottaa kimmoisan, aavistuksen sitkoisenkin letun. Ohje ei ole ihan tarkka, sillä ainesten määrä riippuu muusin rakenteesta.

Varoitus: voi käynnistää hallitsemattoman ahmimisreaktion.


Munattomat muusiletut
24-30 kpl

7 dl eilistä perunamuusia
1 dl ruokakermaa
2/3 dl perunajauhoa
mustapippuria
suolaa 
rasvaa (paistamiseen)

Kaada muusin joukkoon ruokakerma ja mausteet. Sekoita ruokalusikalla tasaiseksi. Lisää puolet perunajauhoista ja sekoita. Lisää loput perunajauhot ja sekoita. Lämmitä lettupannu aika kuumaksi. Pudota joka koloon rasvaa ja laita perään kukkupäinen ruokalusikallinen muusitaikinaa. Paista parisen minuuttia, tai kunnes lettu alkaa pullistella. Käännä ympäri ohuella lastalla ja paista minuutin verran. Letun pitäisi pysyä käännettäessä vaivatta koossa. Jos se on liian löysä, lisää taikinaan perunajauhoja.

Muusiletut ovat maukkaimmillaan lämpiminä jonkin kirpeän hillon kera. Kesäpöytäänkin ne sopivat, vaikkapa grillattujen vihannesten ja bratwurstin seuraan.

Paistetut paprikamunat

Twitterissä tupsahti eteen yllättävä kuva paprikoiden sisään paistetuista kananmunista. Terveisiä vaan @tapsakooo:lle. Raivostuttavaa! Miksi en ole itse tajunnut tätä?

Hetihän tämä oli pantava kokeiluun - ja kyllä maistui! Mehukas paprika luo rapeapohjaisen kananmunan kanssa kestävän kulinaristisen liiton.

Paprikamunat olivat Hellasoturin huoltokorsun aamiaispöydässä niin suuri hitti, että olisinkohan saanut itse yhden kahdeksasta.


Paprikamunat
(8 kpl)

2 paprikaa
8 pientä kananmunaa
sormisuolaa
öljyä tai voita (paistamiseen)

Leikkaa paprikoista päädyt pois ja viipaloi noin sentin paksuisiksi siivuiksi. Voivat ne tietysti vähän leveämpiäkin olla. Yhdestä keskikokoisesta paprikasta tulee neljä rengasta. Leikkaa renkaiden sisustaa pois mahdollisimman paljon.

Lirauta kuumalle paistinpannulle sopivasti öljyä tai voita. Paista paprikarenkaita noin minuutti ja käännä ne. Riko munat yksitellen mukiin ja kaada paprikoiden sisään. Valkuaista tuppaa olemaan liikaa, joten voit lopettaa kaatamisen heti kun saat keltuaisen pudotettua paprikan sisään. Paista paprikoita hetki kannen alla, kunnes renkaiden ulkopuolelle valunut valkuainen on hyytynyt. Leikkaa valkuaisenkrämmäleet irti terävällä lastalla ja heitä veks.

Paista paprikoita keskilämmöllä niin kauan, että keltuainen on lähes hyytynyt. Sen voi jättää hivenen löysäksi. Kannen alla paprikamunat kypsyvät nopeammin, mutta keltuaisen päälle syntyy sillloin vaalea kalvo. Ilman kantta keltuainen pysyy kirkkaan keltaisena, mutta silloin on oltava tarkkana, että paprikamuna ei kärvähdä alapuolelta. Ripsauta lopuksi munien päälle hitunen sormisuolaa. Syö kuumina.

Kermape*se keskiajalta

Jos joku nimi kuvaa ruokaa mahdollisimman epäonnistuneesti, niin "köyhät ritarit". Kuka lienee niin tympeän nimen keksinytkään? Keskiaikaisiksi ammateiksi muutettuna kyseessä olisi ennemminkin herkkusuinen markiisi. Aikansa kermape*se.

Tämän makoisan retroruoan suosio lienee painunut unholaan siksi, että kukaan ei syö enää nykyään säännöllisesti ranskanleipää (paitsi ne kaverit, joilla ei ole paistinpannua). Aivan tuoreesta leivästä näitä ei kannata tehdä, sillä paistamisesta tulee hankalaa. Kaupassa kannattaa ensiksi katsastaa eilisten laari. Jos sieltä löytyy napakan kovaksi tekeytynyt yksilö, ei parempaa voi löytää. Ja alennuksessakin se on.


Köyhät ritarit
(10 kpl)

1 ranskanleipä (ei ihan tuore)
3 munaa
6 dl kevytmaitoa
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
2 dl kuohukermaa
hilloa
rasvaa (paistamiseen) 

Leikkaa ranskanleivästä päät pois. Viipaloi kymmeneen viipaleeseen. Sekoita kulhossa munat, maito, sokeri ja suola. Kuumenna paistinpannu aika kuumaksi. Veistä siihen reilu kimpale voita ja kasta leipäviipale munamaidossa nopeasti molemmin puolin. Pihdit ovat tähän hyvä työkalu.

Paista köyhiä ritareita toiselta puolelta kolmisen minuuttia tai kunnes reunat ovat rapeutuneet. Käännä ja paista rapeaksi toiseltakin puolelta. Pannulle sopinee 3-4 viipaletta kerrallaan.

Syö köyhät ritarit lämpiminä löysäksi vatkatun kermavaahdon ja hillon kera. Kuvassa on päädytty köyhänmiehenlakkahilloon, joka on tehty karviaisista ja porkkanasta.

HUOM! Köyhikset maistuvat erinomaisesti myös suolaisina versioina. Päälle sopivat hyvin esimerkiksi edam tai sulatejuusto, salaatti ja maksamakkara.

Panimosta pamahtaa: Perlenbacher Pilsener

Siitä on kymmenisen vuotta, kun Lidl (eli Natsisiwa, eli Liiteri, eli SS-market) teki Saksasta maihinnousun Suomeen. Salamyhkäisen kaupan pihassa ei saanut kuvata, eikä yritys antanut julkisuuteen mitään lausuntoja.

Mutta halpaa siellä oli, ja ensi alkuun asiakkaiksi houkuteltiin sairaan halvan bischofshofenin ystävät. Joltain kotimaiselta petturipanimolta oli ostettu erä peruslageria, jota myytiin Leijona-nimisenä noin 80 sentillä pullo. Pian myytiin myös ketjun omia oluita, jotka maistuivat lähinnä saksalaiselta rynnäkkötykiltä: metalliselta ja vierasmaalaiselta. Panin Lidlin oluet pannaan pitkäksi aikaa.

Jokunen aika sitten myymälässä sattui silmääni tyylikäs vihreä pitkäkaula Perlenbacher Pilsener. Tämä Heinekenin pulleampi maalaisserkku oli hinnoiteltu nerokkaasti: ei halvinta kuraa, mutta reippaasti trendioluita edullisempi.

Tuoksu on vähäpätöinen ja neutraali. Ensipuraisu on ehkä hieman vetinen, mutta mukavan humalainen. Suutuntuma on vaahtoisa kuin syksyinen Itämeri.

Sitten tapahtuu jotakin yllättävää. Varsinainen oluen maku jää aistimatta, kun aromit ampaisevat Blitzkriegin lailla suun halki kitalakeen. Olut tulee ja menee, mutta ei kovasti ole. Jälkimaku sentään on miellyttävän katkera.

Hintaisekseen Perlenbacher on varsin kelpo pilsener. Sitä voi nautiskella aivan hyvin meksikolaiseenkin tapaan sitruuna suussa. Siis pullon suussa.

Panimo: ?
Tyyppi: pilsener
Vääntöä:  4,7 %
Hinta: 1,67  € / 0,33 l 
Kolmella sanalla: Yllättävän raikkaasti rapsakka.

Panimosta pamahtaa: Kievari Imperiaali Stout

Krimillä käytiin sotilaallista moniottelua myös 160 vuotta sitten. Silloin venäläisiä vastassa olivat brittiläiset, ranskalaiset, turkkilaiset ja sardinialaiset. (Italialaisethan ovat aina mieluusti mukana, kun on isompi remmi turvana). Tuo sota poikkesi keskeisesti Putinin voimapoliittisesta sulkeisharjoituksesta. Krimin sotaan tultiin jonossa, siellä oltiin rivissä ja kotiin palattiin pinossa. Lopulta ei ollut selvää edes se, kuka voitti.

Sodan symboliksi nousi brittiläisen kevyen ratsuväen prikaatin itsemurharynnäkkö Balaklavassa 1854. Yksikkö tulkitsi saamaansa epäselvää hyökkäyskäskyä virheellisesti ja rynnisti vetäytyvän venäläisen tykkipatterin sijaan "kuoleman laaksoon", jonka kummallakin harjanteella oli venäläistä tykistöä ampumavalmiina. Arviolta neljännes yli kuudensadan miehen prikaatista jauhautui muhjuksi joka suunnalta leimuavassa tulituksessa.

Lordi Alfred Tennyson sykähtyi urhean ratsuväen hirveästä kohtalosta niin, että puki taistelun runoksi "The Charge of the Light Brigade". Iron Maiden sävelsi tragediasta vuonna 1983 kauniin laulun "The Trooper". En tiedä, pantiinko taistelusta nimikko-olut, mutta jos olisi pantu, se olisi ollut jotakuinkin sellaista kuin Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kievari Imperiaali.

Tykinputkea muistuttavasta pullonsuusta valuu hitaasti pikimustaa olutta, jonka vaahto on tummanruskeaa ja varsin pahaenteisen oloista. Tuoksu on tuhti, paksu ja savuinen. Tykkien kumun voi haistaa.

Ensipuraisu on raivoisan hapanleipäinen ja paahtavan katkera. Aavistus mämmiäkin on, mutta ei imelällä tavalla. Suutuntuma on mehevän paksu. Olut on kuin mäntien mustaksi jyskyttämää moottoriöljyä. Magnum-, Perle ja Tettnang-humalat ryskyvät suussa. Maistelijaa ei päästetä vähällä, ennemminkin kyseessä on pruuvaajan synkeä kiirastuli. Jälkimaku on äkillisen lyhyt, mutta happamat humalat kihoilevat kurkussa mukavan pitkään.

Kievari Imperiaali Stout on väkevä, iso olut. Se jättää taakseen monet brittiläisetkin pullo-stoutit, joskin kokonaisuus on aavistuksen suomalaiskansallisempi. Imperiaali Stout valittiin Suomessa vuoden olueksi vuonna 2013. Luultavasti siksi, että kukaan muu ei ole rohjennut panna ihan vastaavaa.

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Tyyppi: imperial stout
Vääntöä: 9,2 %
Hinta: 5,65  € / 0,33 l 
Kolmella sanalla: Tulin, näin, tykitin.