Parempaa kuin peltipitsa

Tuskinpa on mitään suomalaisempaa perjantaisapuskaa kuin peltipitsa. Pullavan pohjan päälle on kasattu esimerkiksi tomaatti-sipuli-valkosipulimurska-kinkku-salami-fetajuusto-aurajuusto-tonnikala-katkarapu-jalopeno-oliivitäyte, kuten eräs kuoma Naamakirjassa vinkkasi. Varmasti lähtee nälkä - ja illan mittaan tajukin.

Kuten tunnettua, peltipitsalla ei ole mitään tekemistä aidon italialaisen pizzan kanssa. Se on paljon lähempänä focacciaa, saapasmaalaisittain "uunileipää". Aidossa focacciassa on oliiveja, yrttejä ja merisuolaa, mutta Hellasoturin korsussa höyryävä muunnelma maistuu myös niille moukille, jotka sanovat kalamatasta "yäääk!".


Yhden illan focaccia

pohja:
5 dl Myllyn Paras -pizzajauhoja
1/2 pkt hiivaa
2 dl kädenlämpöistä vettä
3 reilua lorausta oliiviöljyä
 
Täyte:
5 isoa tomaattia
100 g voimakasta juustoraastetta
sormisuolaa

Sekoita kulhossa vesi ja siihen murennettu hiiva. Lisää jauhot ja kolme reilua lorausta oliiviöljyä. Dippaa kuiva ruokalusikka vehnäjauhoon ja sekoita taikina voimaa säästämättä kimmoisaksi. Vaivaa loput käsin. Jos tahmaa sormiin, lisää vehnäjauhoja kunnes taikina pysyy irti kädestä. Peitä ilmatiiviisti muovikelmulla ja laita kulho keittiöaltaaseen. Tulppa pohjaan ja lämmintä vettä altaaseen, kunnes kulho alkaa kellua. Anna taikinan kohota tunti.

Jauhota käsi ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Puristele niin kauan, että ilmakuplat eivät enää poksahtele taikinassa. Levitä uunipellin kokoiselle leivinpaperille ja kauli ohueksi. Siirrä leivinpaperi uunipellille. Leikkaa tomaateista päädyt pois ja viipaloi noin sentin paksuisiksi. Asettele tomaatit taikinan päälle viiteen riviin, jossa kussakin on neljä viipaletta. Paina tomaatit kämmenellä lempeästi taikinan sisään. Sivele taikina kauttaaltaan oliiviöljyllä, vanha kunnon pullasuti on tässä tarpeen. Ropsauttele kaikkialle sormisuolaa ja juustorastetta. Focaccian ei ole tarkoitus hukkua juustoon.

Paista 225-asteisessa uunissa noin 12-15 minuuttia, kunnes reunat ovat kivasti ruskettuneet ja juusto sulanut. Anna jäähtyä hetki ja hotki suihisi. Juomaksi sopii (naisseurassa) kirsikkainen punaviini kuten Alamos Tempranillo tai (jätkäporukassa) ryhdikäs Suomi-lager, kuten Urho IVA.

Kiinalainen wokkijuttu

Sain ensimmäisen wokkipannuni joulupukilta joskus 1990-luvun puolivälissä. Hieno puukahvainen työväline, mistä lähti pohjapinnoite irti pikku silppuna parin-kolmen käyttökerran jälkeen. Pannu päätyi jollekin rouva Hellasoturin sukulaiselle kukkaruukuksi, mutta innostus wokkailuun paloi mieleen tulisesti.

Peruswokin kasaan piekesemisessä täytyy muistaa vain pari perusasiaa: suikaloi tavara pitkäksi ja kapeaksi ja kypsennä yksi lajike kerrallaan. Lopuksi kaikki yhteen ja mausteet perään. Ummmmami! Karjalanpaistille keittiönsä perustanut anoppi kolahti jo jakkaralta.


Wokki "400"

400 g naudanpaistia suikaleina (paisti)
400 g porkkanaa
400 g palsternakkaa
400 g isoja herkkusieniä
400 g hapanimeläkastiketta (kuten Uncle Ben's Sweet & Sour Oriental)
3 kourallista kuorittuja pähkinöitä (cashew-, hassel-, pistaasi- yms. sekoitukset)
3 rkl fondia
1 l vettä
oliiviöljyä

Keitä vesi. Lämmitä wokki ja lorauta öljyä. Ruskista naudansuikaleita kunnes ylimääräinen neste on haihtunut. Lisää kuuma vesi ja fondi. Sekoita ja kiehauta. Laita kansi päälle ja anna kiehua pienellä lämmöllä noin 45 minuuttia tai kunnes liha on mureaa. Jos vesi uhkaa loppua ja liha kuivua, lisää vettä. Jos et jaksa odotella noin kauan, käytä naudan sisä. tau ulkofileetä: sitä ei tarvitse hauduttaa noin kauan. Kun liha on mureaa, kaada se siivilään ja anna valua hetki. Siirrä isoon kulhoon.

Kuori porkkanat ja palsternakat. Leikkaa erittäin terävällä veitsellä pitkiksi, mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Leikkaa herkkusienet noin puolen sentin viipaleiksi. Kuumenna wokissa 3/4 dl öljyä. Kypsennä porkkanat pehmeiksi kannen alla, välillä sekoittaen. Laita lihojen päälle, ylimääräiset öljyt suodattaen. Kypsennä samoin palsternakat (mitkä muussaantuvat vikkelään). Kypsennä sienet ja pähkinät noin desissä öljyä ilman kantta, kunnes neste on kiehunut pois. Kaada päälle lihat, porkkanat ja palsternakat. Sekoita. Lisää hapanimeläkastike ja sekoita varovasti nostellen. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.

Tarjoile riisin tai nuudelien kera. Ruokajuomaksi sopii parhaiten olut: arkisin Mariestads (3,5 %) ja viikonloppuisin aasialaisten ruokaoluiden kivikasvoinen daimyo Asahi Super Dry. Muille vettä.

Panimosta pamahtaa: Kievari Barley Wine

Kun näen oluthyllyllä jotain tarpeeksi kummallista, ostan varmasti pullollisen. Ja aina kun suomalainen suosikkipanimoni Laitilan Wirvoitusjuomatehdas tuo markkinoille uuden, tuulen voimalla pannun tuotteen, ostan vaikka se ei olisi kummallinenkaan. Kievari Barley Wine täyttää molemmat ehdot.

Barley wine (eli ohraviini) lienee yksi harvinaisimmista oluttyypeistä. Nämä väkevät alet ovat jopa 12-prosenttisia ja humalointi on varsin rajua. Olutsnobit kuvailevat niitä mineraalisin ja lakritsisin sanankääntein, mutta Hellasoturi määrittelee liemen kuivaksi sahdiksi.

Kievari Barley Winen väri on rusinaisen samea ja tuoksu etäisen sahtimainen. Isokuplainen vaahto näyttää halvalta ja haipuu vikkelään. Suuhun tulvii kuiva sahdin maku, kun olut ryöpsähtää kitalakeen. Maltaita on vaikka muille jakaa, aina pale alea ja suklaamaltaita myöten. Niistä ei ehdi montakaan sekunnin kymmenystä nauttia, sillä uusiseelantilaisessa Nelson Sauvin -humalassa ei ole munapitäjän panimossa säästelty: jälkimaku on kitkeryydessään raju, jyrkkä ja lopullinen. Maku on kuin baarijonossa yllättäen viuhuva kiukkuinen koukku palleaan. Kokonaisuus on kontroversiaalinen. Pullollisen jälkeen ei oikein tiedä, mitä tuli juotua.

Kievari Barley Winen suurin ongelma on hinta, kiitos Suomen alkoholiverotuksen. Litrahinta on karvan verran alle 15 euroa. Samalla rahalla saa paljon parempaa olutta ja erinomaista viiniäkin. 

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Tyyppi: barley wine
Vääntöä: 8,3 %
Hinta: 4,93 € / 0,33 cl (Alko)
Kolmella sanalla: In your face!

Kolme pientä kyyhkyä

Tuttu insinöörismies tuikkasi Naamatussa viestillä kysyen, kelpaisiko muutama sepelkyyhky. Hän oli tussauttanut lintuset taivaalta kaksipiippuisellaan. Ei mennyt montakaan sekuntia kun tiedustelin, milloin voisin tulla tipusia hakemaan.

Hellasoturi ei ole metsämiehiä - vielä - mutta riista maistuu. Kaikkea on maistettu karhusta rusakkoon, mutta tämä oli ensimmäinen kyyhkyateria. Kukertajan tumma, voimakas maku yhtyi metsän väen väkevään voimahuutoon jäljettelemättömän alkuvoimaisesti. Maku on lähellä mureaa nautaa. Tämä on taatusti aitoa lintua, mitä luomuvalheen leimaama teollisuusmuhju ei ole.


Auran kyyhkyt

3 kyyhkyä
1 prk kermaa
50 g voita
4 rkl kanafondia
1/2 Aura-juusto
rakuunaa
8 dl vettä

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Huuhtele huoneenlämpöiset kyyhkyset kylmällä vedellä ja kuivaa talouspaperilla. Ruskista voi pannulla ja paista kyyhkysiä muutama minutti rintapuoli alaspäin, kunnes ne ovat ruskistuneet. Nostele kyyhkyt rintapuoli alaspäin kannelliseen, uuninkestävään pataan. Ota paistinpannu levyltä ja kaada siihen 8 dl kylmää vettä ja kanafondi. Sekoita ja kaada vesi kyyhkyjen päälle. Niiden pitäisi peittyä likipitäen kokonaan. Laita kansi päälle ja hauduta uunissa pari tuntia. Jos vesi jostain syystä uhkaavasti vähenee ja kyyhkyjen liha uhkaa kärventyä, lisää vettä.

Kaada pataan kerma ja kourassa muserrettu puolikas Aura-juusto. Sekoita sen verran, että sakenee. Hauduta uunissa noin kolme varttia. Herkuttele kyyhkyset riisin tai vieläkin osuvammin kuskusin kera. Riistanvartijaksi sopii sulkahattuinen ranskalaisherra Game Season Red.

Kyyhkynen on aitoa linnunlihaa, broileri ei ole.

Munakoisohässäkkä

Mustanpuhuva munakoiso tuijottaa marketin vihanneshyllyltä varsin uhkaavasti. Uuden ajan vihannes, jota suuret ikäluokat eivät koskaan opi ostamaan siinä missä lanttua tai naurista. Karmea sääli, sillä munakoiso on mahdollisesti monikäyttöisin maahanmuuttajavihanneksistamme.

Munakoisoa voi paistaa, (g)rillata, marinoida tai raastaa, kunhan muistaa nyrkkisäännön: ole hellä. Munakoiso on herkkä ja menettää arvokkuutensa yhtä nopeasti kuin miniänsä busumit lehdestä bongannut monarkki.


Tomaatti-munakoisohässäkkä

2 keskikokoista munakoisoa
1 prk (n. 200 g) aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina
4 valkosipulinkynttä
4 dl tomaattimaustettua ruokakermaa (esim. Creme Bonjour)
oliiviöljyä
sormisuolaa

Kuori munakoisot omenankuorimaveitsellä. Viipaloi munakoisot reilun sentin paksuiksiksi levyiksi. Laita leivinpaperille ja ropsi kevyesti sormisuolaa pintaan. Anna munakoisojen itkeskellä 20 minuuttia, kuivaa talouspaperilla, käännä ja itketä toiselta puolelta.

Laita aurinkokuivatut tomaattisuikaleet lävikköön valumaan muutamaksi minuutiksi. Leikkaa itketetyt munakoisot isojen ranskanperunoiden kokoisiksi tangoiksi. Kuori valkosipulinkynnet. Kuumenna isossa wokissa öljyä ja paista murskatut valkosipulinkynnet nopeasti koko ajan sekoittaen. Varo etteivät ne pala mustaksi, silloin saikka on pilalla. Lisää munakoisot ja tomaattisuikaleet. Kypsennä kannen alla tuon tuosta sekoittaen kunnes munakoisot alkavat kunnolla pehmetä.

Lisää ruokakerma ja sekoita tasaiseksi. Anna kiehahtaa kannen alla ja sekoita taas. Hauduta kannen alla keskilämmöllä ja sekoittele välillä, kunnes lopputuloksena on notkea muhennos. Sopii iltanälkään punaviinin kera, kuten myös mezepöytään, broilerin tai tonnikalan taistelupariksi.

Panimosta pamahtaa: Efes Xtra

Efes on turkkilaisille sama kuin Guinness irlantilaisille. Valitettavasti punaisen lipun maassa oluenpano on vihreää saarta heikommassa hapessa. Efesit ovat tyypillisiä helleoluita, niitä on kiva kiskoa kolmenkympin kelissä. Lähellä moskeijaa sijaitsevilla terasseilla Efes tarjoillaan pahvimukista. Silloin juominen käy entistä rajummaksi, mallasvirvoke laimenee kolmessa minuutissa kuspissaksi.

Efesin olemassaolosta on kiittäminen Turkin kansallissankaria, Mustafa Kemal Atatürkiä. Tämä muhevaviiksinen osmanikenraali ansaitsi kannuksensa torjumalla brittien, ranskalaisten, australialaisten ja uusiseelantilaisten joukkojen maihinnousun Gallipolissa huhtikuussa 1915. Juu, siitä on elokuviakin. Mustafasta tuli Turkin presidentti vuonna 1923 ja lempeä diktaattori päätti länsimaistaa islamilaisen maan. Alkoholi vapautettiin heti. Atatürkille itselleen maistui etenkin raki ja kansan suuresti rakastama johtaja kuoli maksakirroosiin 57-vuotiaana Istanbulin palatsissaan vuonna 1938. Kemalin painoarvo turkkilaisten lähihistoriassa on samaa luokkaa kuin meillä Mannerheimin ja Kekkosen yhteensä. Hänelle ei kuitenkaan edelleenkään v**tuilla tai häkki heilahtaa. Jos ette usko, käykääpä tekaisemassa Turkissa leffa, missä Kemalia näyttelee vaikkapa musta mies Keniasta.

Perusbisseä väkevämmän Efes Xtran väri on aikalailla sama kuin Olvin Tuplapukissa. Vaahto on aluksi kiharaisen muheva kuin sulttaanin parta, mutta katoaa jäljettömiin salavihkaisesti kuin kalaravintolan sisäänheittäjä laskun pöytään sujautettuaan. Maku on makean maltainen, imelähkökin. Alkoholinen aromi tarrautuu kitalakeen kuin musta Burberry-kauppias turistiin Sultanahmetin kaduilla. Jälkimaku on olematon mutta juominen helppoa, joten olutlärvejä harrastavat saavat Efesistä hyvän kaverin Traakian pimeneviin iltoihin. Suuria määriä ei taivaiden halki kannata rahdata.

Panimo: Efes (Turkki)
Tyyppi: lager
Vääntöä: 7,5 %
Hinta: n. 2 € / 0,5 l (Istanbul, Sultanahmet, turistihinnoiteltu kivijalkapuoti)
Kolmella sanalla: Turkin tukevin helteenpoistaja

Paahtovanukasta Länkipohjan tapaan

Varhaisin muistikuvani paahtovanukkaasta on kellertävän tymäkkä ja tankea huttu, joka maistui kärvähtäneeltä vanilja-Jackylta. Tämä tapahtui 80-luvulla, jolloin retroruoka oli kaikkea muuta kuin muodikasta. Sanoin "yöks" enkä koskenut moiseen pariin vuosikymmeneen.

Pari vuotta sitten olin työmatkalla Strasbourgissa. Reissuun kuului muiden piikkiin nautiskeltu illallinen pienessä, viehättävän rustiikissa ravintolassa. Maittavan ranskalaisen maalaisruoan ja monien viileiden Pinot Noir -lasillisten jälkeen teki mieli makeaa, mitä yleensä vierastan. Isäntä kantoi jonkin ajan kuluttua eteeni höyryävän crème brûléen, kuuman paahdetun kermavanukkaan. Siitä tuli ohutpohjaisen, sipulisen ja etikkaisen tarte flambéen (= ranskalaisten pitsa) ohella reissun mieleenpainuvin makukokemus.

Paahtovanukas on vuosisatoja vanha keksintö, sitä on laitettu Suomessakin hyvin yleisesti jo 1900-luvun alussa. Ainekset ovat yksinkertaiset. Niinpä uskon, että herkkua kauhottiin kaksin käsin myös Peltolan torpassa Keuruulla 1910-luvulla. Isoisäni setä Edvin Peltola ehkäpä söi sitä viime töikseen, ennen kuin lähti marraskuussa 1915 Saksaan sotilaskoulutukseen. Voitonvanukkaat jäivät jääkärivaravääpeli Peltolalta syömättä, sillä vasemmiston konekivääri kaatoi hänet kesken rynnäkön Länkipohjassa maaliskuussa 1918.


Varavääpelin paahtovanukas
(enintään neljälle)

2 dl kermaa
2 dl punaista maitoa
4 munaa
2 dl sokeria 
2 rkl vaniljasokeria

Kuumenna teflonkattilaa hellalla täydellä lämmöllä. Kaada sokeri kattilaan ja sekoita lusikalla. Sulata tasaisen paksuksi liemeksi melkein koko ajan sekoittaen. Kun yhtään kokkaretta ei näy, kaada kuuma sokeriliemi uuninkestävään, noin 20 senttiä halkaisijaltaan olevaan pyöreään vuokaan. Ota vuokaa reunoista ja kallistele sitä niin, että sokeri leviää ohuena kerroksena kaikkialle pohjalle ja mahdollisimman paljon reunoillekin. Ole vikkelä, sokeri jähmettyy hetkessä.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Huuhtele ja pese kattila. Laita kattila kuumalle levylle ja lisää kerma, maito ja kaksi tosi reilua ruokalusikallista vaniljasokeria. Sekoita hellästi vispilällä, kunnes seos melkein kiehuu. Ota levyltä sivuun ja lisää kananmunat. Sekoita tasaiseksi ja kaada vuokaan. Ota korkeareunainen uunipelti ja laita vuoka sen keskelle. Laske hanasta kuumaa vettä uunipellille niin, että sitä on vuoan puoliväliin. Työnnä uuniin to-del-la varovasti, vettä ei saa yhtään loiskua vanukkaaseen. Paista keskitasolla 50 minuuttia.

Anna vanukkaan jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Peitä foliolla ja jäähdytä jääkaapissa muutama tunti. Irrottele vanukkaan reunat vuoasta terävällä veitsellä ja kumoa vanukas tasaiselle lautaselle. Nautiskele vaikkapa tummapaahtoisen kahvin, miksei calvadosin tai konjakinkin, kera. Ja nauti kaikki, sillä vanukas on aamulla ikävän näköinen.




Vuoka ui vuoassa, kuten kuuluu.