The Sienikeitto (Creamy w/ Croutons Remix)

"Miss' sie tarviit oikein hyvää sienikeittoo? Täss' siul ois sellasta!".

Tämä keitto kelpaisi suoraan sanoen paremmankin ravintolan listalle ja mikä parasta, sen valmistamisessa ei voi kauheasti epäonnistua: avaruuskäyttöön kehitetty teflon pitää siitä huolen. Tarvitset siis liukaspintaisen wok-pannun tai ison kasarin. Jos ystäväpiiriisi kuuluu sientenvihaaja, saat tällä keitolla hänet parantumaan kiusallisesta vaivastaan.

Keitto pitää tehdä suomalaisista metsäsienistä. Kaupan kasvihuonesmurffeista tulee vain paha mieli.

The Sienikeitto

n. 200-300 g suomalaisia metsäsieniä (suppilovahvero, tatti, kantarelli, lampaankääpä tai näiden sekoitus)

1 l punaista maitoa

3/4 dl vehnäjauhoja

50 g voita

1 pkt Valion Koskenlaskija -sulatejuustoa (sitä mustaa)

1 sipuli

suolaa

mustapippuria

valkopippuria

rakuunaa (tai lipstikkaa, jos onnekkaana omistat)

Valuta sulatettuja tai säilöttyjä sieniä lävikössä kymmenisen minuuttia. Silppua sienet veitsellä pieniksi. Silppua sipuli ja ruskista voissa wokissa. Lisää sienet ja paista kunnes voi on imeytynyt ja pannu alkaa vaikuttaa kuivalta. Kaada seos lautaselle, mutta älkä huuhtele pannua.

Pilko Koskenlaskija arpakuution kokoisiksi paloiksi. Lämmitä maitoa mikrouunissa täydellä teholla 3 minuuttia. Sulata kuumalla pannulla 50 grammaa voita ja lisää vehnäjauhot. Sekoita vispilällä kasaan. Lisää noin 3 dl maitoa ja sekoita reippailla vispauksilla, kunnes massa tasaantuu ja sitkostuu. Lisää toiset 3 dl ja sekoita kastike uudestaan kasaan. Tässä vaiheessa taikinapaakkuja ei pitäisi juuri enää näkyä. Lisää loppu maito ja sekoittele tasaiseksi.

Lisää sieni-sipulisekoitus ja sekoita keitto tasaiseksi. Lisää Koskenlaskija ja sekoittele kunnes juusto on sulautunut keittoon. Lisää noin 2 tl suolaa, pienet rouhaukset musta- ja valkopippuria sekä ruokalusikallinen rakuunaa.

Annostele syvälle lautaselle ja viskaa päälle krutonkeja. Toimii myös uunituoreen patongin tai grissinien kera. Sienikeitto ei ole seuraavana päivänä enää parhaimmillaan, joten kannattaa syödä kaikki heti.

Panimosta pamahtaa: Double Chocolate Stout

"Suklaaolut" kuulostaa säälittävältä yritykseltä juottaa pyhää mallasjuomaa jollekin, joka ei siitä pidä. Useimmat kyseiset liemet tuottavatkin tuplapettymyksen: niitä eivät juo sen enempää suklaan kuin oluenkaan ystävät. Tästä syystä muutamat Suomessa toimivat panimot ovat vetäneet noitakaljansa vähin äänin viemäristä alas. Meidän kaikkien iloksi.

Suklaa on yksi perinteisimmistä tummien oluiden aromeista. Niin perinteinen, että sitä harvoin huudetaan etiketissä julki. Poikkeuksena on brittiläinen Young's, jonka suklaastoutia hankimme tsoukilla jo Turun ylioppilaskylän itsemurhayksiössä 1990-luvun puolivälissä järjestämäämme jätkäporukan oluttestiin. Ja tämä voitti ylivoimaisesti.

Double Chocolate Stout on pehmeää ja miellyttävää kuin.... no, tiedätte varmaan. Useimmille pullo-stouteille tyypillinen kitkeryys on poissa. Suklaan pyöreä aromi vyöryy suuhun heti alussa, mutta katoaa vähän liiankin nopeasti. Alkaa tehdä heti mieli lisää.

Panimo: Young's (Iso-Britannia)
Tyyppi: stout/porter
Vääntöä: 5,2 %
Hinta: 3,78 € / 0,5 l (Alko)
Kolmella sanalla: Portterien pehmeä puuma

Pehmenevä jänis



Voiton puolella. Jänispata matkalla uuniin.

Viime syksynä tuttu insinöörismies rouvineen kutsui Hellasoturin parempine puoliskoineen aikuismaiseen illanviettoon. Illan kulku kehittyi tunnettuun suuntaan: rouvat siirtyivät saunomisen jälkeen yläkerran terassille nauttimaan cocktaileja ja keskustelemaan perhepoliittisista asiakysymyksistä, isännän ja asianosaisen pyöriessä kukkerpallia pihapaljussa tähtitaivaan alla. Aamusella varusterepussani odotti melkoinen yllätys. Ei sukkia, ei pyyhettä, vaan pehmenevä jänis. Valkoisen muovipussin läpi törrötti kaksi talttamaista etuhammasta. Repun pohjalla oli maksanpunaista sakeaa muhjua, eli pupujussin sulamisprosessi oli hyvässä vauhdissa. Alkoi pikainen moottorimarssi huoltokorsuun saalista ihmettelemään.

Isäntä oli aamuyön hämärinä tunteina halunnut antaa minulle rusakon, tähän tulokseen päädyimme kun puhelimitse asettelimme yön palasia paikoilleen. Ammutun, nyljetyn, suolestetun ja kaikinpuolin patavalmiin rusakon. "Mahtavaa!", riemuitsin vaimon irvistellessä. Jänkkä otti arskaa parvekkeella toista vuorokautta, minkä jälkeen se oli kypsennyskunnossa.

Kohta tulee miekasta!

Olen riistan kanssa lähes täysin amatööri. Kokeneempi riistakokki olisi kuulemma irroitellut jussikasta terävällä veitsellä fileet ja muut osaset ja kypsentänyt ne erikseen, mutta päätin pelata varman päälle ja kypsentää jänkkärin keittämällä. Noin puolitoistakiloinen ristihuuli oli sen verran iso jässikkä, että ei sopinut edes kyykyssä suurimpaan kattilaani. Terottelin kokkiveitseni ja taaksepoistutin tiedonjanoiset perilliset keittiöstä. Jänö kyljelleen leikkuulaudalle, aasialainen kokkiveitsi satulalle, tukeva kahden käden ote ja voimakas rusautus täydellä hartiapainolla alaspäin. Jusuli rutsahti kahtia.

Pupu paljussa.

Asettelin ruhonpuolikkaat isoon kattilaan ja laskin päälle vettä niin paljon kuin mahtui. Keittelin pupsaa hiljaisella liekillä kolmisen tuntia. Raajojen tyngät pilkistelivät kattilasta kuin kansainvälisiä sormimerkkejä näyttäen. Annoin kypsän pupusen jäähtyä haaleaksi ja irrotin terävällä veitsellä ja sormilla kaikki lihanpalat jotka suinkin irtosivat. Näin minulla oli vajaa kilo kypsää jusulia riistapadan ajoaineeksi. Enää piti keksiä resepti.


Yllättävä rusakkopata

800-1000 g kypsää jänöstä (ks. ylh)
180 g pekonia
1 iso sipuli
1 keskikokoinen palsternakka
n. 150 g pieniä tuoreita herkkusieniä
1 ruukku tuoretta salviaa
3 liivatelehtiä
suolaa
15 mustapippuria

(reiluhko kannellinen uuninkestävä pata)

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Asettele pupsanlihat pataan. Pilko pekonisiivut kolmeen osaan ja peittele vemmelsäären lihat niillä. Kuori sipuli ja halkaise neljään osaan. Kuori palsternakka ja pilko paksuiksi suikaleiksi. Puolita herkkusienet. Lisää kaikki päälle ja kaada pataan keitettyä vettä niin että koko hoito peittyy reilusti. Lisää liivatelehdet, mustapippurit ja kunnolla suolaa. Nypi päälle salvianlehdet.

Laita pata uuniin keskitasolle ja odottele niin kauan että pata kiehuu kunnolla. Vähennä lämpöä noin 125 asteeseen ja laita kansi padan päälle. Anna herkun muhia noin 2,5 tuntia. Nauti pottumuusin ja oluen kera. Pureskele varovasti, silti hauliosuma hammaskruunuun tekee eetvarttia sillä kurjemmalla tavalla.

Jääkärin leipäruudut

Poljin päivänä muutamana Helkama Jääkärillä töistä kotiin elektrobossaa kuunnellen. Siinä tuulta päin sotkiessa päähäni pälkähti, että pizzataikinasta voisi olla muuhunkin kuin iänikuisen tomaatin ja tonnikalan kenttäpatjaksi.

Kaikki pizzaa tehneet tietävät, että ravintolamaiseen lopputulokseen tarvitaan jokin infernaalisen kallis uuni mihin kenelläkään ei ole varaa. Monenmoisia taikinapanoksia kokeiltuani olen päätynyt Myllyn Paras Pizzajauhohin. Kuten nekuimmat kyökkisissit ovat jo huomanneet, tämä ei ole maksettu tai maksamatonkaan mainos. Eri valmistajien tuotteissa vain on järkyttävän suuret erot, siksi niiden nimet on syytä mainita. Kyseisessä jauhossa on salaisessa sekoitussuhteessa useita eri jauholajikkeita, jolloin lopputuloskin on erilainen kuin perus-Sunnuntailla. Kokeile, jos et usko. Ja jos tiedät paremman jauhon, älä epäröi viestiä.

Jääkärin leipäruudut

5 dl Myllyn Paras Pizzajauhoja
1 pss kuivahiivaa
2 dl vettä
oliiviöljyä
sormisuolaa

Sekoita 2 dl kädenlämpöistä vettä kulhossa kuivahiivan kanssa. Lisää jauhot ja pari roiskausta oliiviöljyä. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi metallisessa tai muussa lämpöä hyvin johtavassa kulhossa. Peitä kulhon suu ilmatiiviisti talouskelmulla ja laita kulho tiskialtaaseen. Tulppa pohjaan ja kuumaa vettä altaaseen sen verran että kulho juuri ja juuri kelluu. Pääasia on, että kelmu pysyy tiiviisti päällä. Anna turvota noin 45 minuuttia.

Vaivaa reilusti jauhotetulla kädellä taikinasta ilmakuplat pois. Painele taikina uunipellin kokoiselle leivinpaperille niin litteäksi kuin saat. Tartu kaulimeen ja lanaa taikina joka suuntaan tasaisen ohueksi niin, että se peittää koko leivinpaperin. Vedä leivinpaperi kulmista matalareunaiselle uunipellille ja leikkaa pizzaleikkurilla tai taikinapyörällä reunat pois pohjaa myöten, jolloin sinulle jää tismalleen uunipellin pohjan kokoinen neliömäinen taikina. Hinaa leivinpaperi pöydälle ja vetele se pizzaleikkurilla noin voileipäkeksin kokoisiksi neliöiksi (kyllä, ensin vetoja pitkittäin ja sitten poikittain).

Siirrä leivinpaperi takaisin uunipellille. Ripsottele ruutujen päälle sormilla kylmää vettä ainakin neljä kertaa.Visko päälle sormisuolaa makusi mukaan. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin vartti, tai kunnes ruudut alkavat olla vaaleanruskeat. Ne eivät missään tapauksessa saa tummua liikaa.

Anna kypsien ruutujen jäähtyä pellillä hetki ja erottele ne pizzaleikkurilla. Aateloi voilla, sulatejuustolla tai dippaile. Jäähtyessään ruudut kovettuvat, jolloin sinulla on premium-voileipäkeksejä joita muut kateellisina kuolaavat.

Panimosta pamahtaa: Kievari Portteri

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas nauratti internetiä 2000-luvun alkupuolella, kun tehtaalle haettiin elintarvikealan insinööriä vastaamaan oluen valmistuksesta. Työministeriön sivuilla ollut ilmoitus alkoi sanoilla: "Päätyönäsi on Kukon paneminen.". Mitä sitä kiertelemään kun kyse on panemisesta!

Sittemmin tämä maanmainio panimo on alkanut panna korkeatasoisia premium-oluita (vaikka ei bulkki-Kukkokaan hullumpaa ole). Kievarin perheeseen tutustuin muutama vuosi sitten Uuden Apteekin tiskillä Turussa, jossa kollega usutti tilaamaan Kievari Humalaisen kolmannen osapuolen laskuun. Se oli menoa. Kerrankin suomalaista vaaleaa olutta, jossa on kunnolla humalaa!

Kievari Portterin ostin silti pelonsekaisessa tunnetilassa. Portteri on engelsmannien taidonnäyte, eikä sitä ole osattu meillä panna. Perinteinen Koffin Portteri menettelee, vaikka on liian siirappinen ja karamellimainen. Kunnon portteri on vahvaa, humalaista ja kuivaa!

Kievari Portteri antaa kunnolla vastapalloon. Vaahto on rumaa, likaisenruskeaa ja isokuplaista, vähän kuin joku olisi rojahtanut kylpyyn suoraan kertausharjoituksista. Mutta maku antaa kaikkensa, eikä se ole vähän. Kuiva paahteisuus miellyttää kitalakea, humalan katkeruuden tuntee. Maku on ryhdikkään kuiva, eikä lainkaan mallasleipäisen makea, saati imelä. Tätä portteria siemailee mielellään.

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas (Suomi)
Tyyppi: stout/porter
Vääntöä: 6,5 %
Hinta: 3,48 € / 0,5 l (Alko)
Kolmella sanalla: Ei uskoisi suomalaiseksi

Satumainen sattumapiiras

"Jos ette enää muuta keksi, niin ampukaa niitä panssarivaunuja vaikka rynkkärillä. Niistä voi tuurilla hajota jotain elektroniikkaa". Tällaisen vinkin antoi RUK:n panssaritorjuntakomppanian yliluutnantti maastoharjoituksessa Haminassa kesällä 1995. Oli se luojan lykky, että ei tullut sotaa.

Keittiösotiin opetus kyllä pätee. Jos eteen tulee täysin toivoton tilanne, kannattaa sulkea silmät ja sotkea sokkona. Parhaimmillaan tuloksena on jotakin, mistä tulee uusi bravuurisi. Oheinen piiras on tästä hyvä esimerkki. Piti saada nopeasti iltapalaa eilisen tähteistä (lohi) ja parista julmetussa kiireessä ensimmäisenä kouraan osuneesta ruokakermapurkista. Lopputuloksena on todella miellyttävä maku, jossa sipulin kirpeys yhdistyy Auran pehmeyteen tavalla, jonka jäljittely tuoreella sipulilla ja homejuustoklöntillä olisi satumaista sattumaa.

Piiraiden salaisuus on hyvässä pohjatyössä, sillä mikään ei pilaa piirasta niin kuin ällövetelä pullapohja. Munamaitosotkujen sijaan kannattaa turvautua muniin ja ruokakermaan tai pieneen loraukseen aitoa kermaa. Piiraan ei tarvitse muistuttaa uuniin sukeltaessaan uppoamisensa partaalla olevaa Atlantista. Täytteet saavat pullistella kermaisen pinnan alla hillityn vuoriston lailla. Ota myös todesta Hellasoturin piiraspohjan valmistusniksit. Okei, kuulostaahan se typerältä jäädyttää raaka taikina pakastimessa, mutta valmis piiras kiittää ja piirasvieras kumartaa. 

Sipulivarkaan lohipiiras

pohja:

100 g voita

3 dl vehnäjauhoja

1/2 dl vettä

suolaa

täyte:

n. 150 g lämminsavustettua lohta

1 prk ananasmurskaa

2,5 dl Valion Aura-ruokakermaa

2,5 dl Valion Kolme sipulia -ruokakermaa

2 munaa

mustapippuria

suolaa

Sulata voi isossa muovikulhossa mikroaaltouunissa. Minuutti täydellä teholla voi olla liikaa. Lisää vehnäjauhot, vesi ja ripaus suolaa. Vaivaa taikina käsin kimmoisaksi palleroksi. Jos se tahmaa sormiin, lisää hiukan jauhoja. Painele taikina kädelläsi tasaiseksi pyöreään normaalikokoiseen piirasvuokaan. Älä jätä reunuksia. Pistele pohjaan haarukalla noin 15 reikää ja työnnä vuoka pakastimeen. Anna sen kylmetä puoli tuntia.

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Paista kylmennyttä pohjaa vuoassa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Valuta ananasmurskaa lävikössä noin viisi minuuttia. Sekoita kulhossa ruokakermat, kananmunat, suola ja myllystä kuusi kierrosta mustapippuria. Hienonna lohi haarukalla painelemalla ja nypi ruodot pois. Levitä piiraan pohjalle lohi ja ananasmurska. Kaada ruokakermaseos päälle tasaisesti. Jos seos ei peitä koko piirasta, avita aukkokohtia lusikalla.

Paista piirasta 250 asteessa noin 20 minuuttia. Ota pois ja vie jäähtymään muutamaksi tunniksi esimerkiksi ulkoilmaan parvekkeelle tai terassille. Jos sattuu olemaan helle, anna piiraan jäähtyä huoneenlämmössä ja laita lopuksi jääkaappiin. Piiras on herkullisimmillaan kylmänviileänä.

Grissinit (siis mitkä!?)

Oletko koskaan miettinyt, mitä Don Papa törkkii punaviinilasiinsa kattoterassilla Salernon mustassa yössä?

Ei se mitään.

Italialaiset ovat hellan ääressä neroja (mutta sodat ovat toinen juttu). Italialaisen ruoan ainekset ovat lakoniset, valmistaminen vaatii parit-kolmet kommervenkit. Grissinit ovat hyvä esimerkki. Puuduttavan yksinkertaisista aineksista syntyy mehevänkuohkeita herkkuja, jollaisia ei saa edes ravintolasta. Syynä on se, että grissinit elävät vain hetken, ne on syötävä heti. Kotirintamallani näitä sanotaan "leipätikuiksi". En useinkaan edes ehdi sanoa leipätikku, kun pelti jo ammottaa tyhjyyttään. Näin kävi tätä kirjoitusta funteeratessakin.

Grissinit ovat helppo, nopea ja takuuvarma ratkaisu illanistuijaisiin, lasten kekkereihin tai hätätilanteeseen, jossa jääkaapissa on puoli kiloa tsatsikia vailla päämäärää. Grissinit voi mainiosti myös popsia sellaisenaan, kovien juustojen kanssa tai dippailla mihin hyvänsä.


Kunnolliset grissinit

4,5 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
2 dl vettä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
kylmäpuristettua oliiviöljyä
sormisuolaa

Mittaa jauhot kulhoon, jonka halkaisija on sellainen että talouskelmu yltää leveydeltään reunasta reunaan. Lisää kuivahiiva, sokeri ja suola. Sekoita. Lisää 2 dl ruumiinlämpöistä vettä (sillä jos vesi on liian kuumaa, ei hiiva toimi ja homma on förbi) ja kolme reiluhkoa lorausta oliiviöljyä. Sekoita kiivaasti puulastalla. Kun taikina alkaa muotoutua, vaivaa se käsin kimmoisaksi ja pehmeäksi. Levitä kulhon päälle talouskelmua ilmatiiviisti. Laita kulho tiskialtaaseen, tulppa kiinni ja laske altaaseen niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee. Vettä on riittävästi kun kulho irtoaa pohjasta ja kelluu. Anna taikinan kohota noin tunti.

Heitä kohonneen taikinan päälle kourallinen vehnäjauhoja ja puristele taikinasta ilmakuplat pois. Kun pikku poksahtelua ei enää kuulu, olet onnistunut. Muovaa taikinasta yksi pitkulainen ja tasapäinen pötkylä ja jaa se kolmeen osaan. Ota yksi taikinapallo, muovaa siitä noin 25-senttinen pötkö ja jaa se viiteen suunnilleen yhtä suureen osaan (kuten kuvassa). Ota yksi pikkupalanen kevyesti jauhotettujen kämmentesi väliin ja hiero se nopeilla liikkeillä pitkulaiseksi. Muutaman vedon jälkeen taikinan alaosa valahtaa killumaan alas, jolloin käännät sen ympäri ja toistat liikkeen. Pidä taikinan pää aina näkyvissä kämmentesi reunan yläpuolella. Jos taikina alkaa tahmata käsiin, jauhota kevyesti ja jatka. Jos joistain grissineistä tulee pitkiä ja paksuja ja joistain lyhyitä ja paksuja, älä välitä siitä. Sellaisia ihmisetkin ovat.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Asettele grissinit uunipellille leivinpaperin päälle kylki kylkeen. Ripsottele grissinien päälle kylmää vettä siten, että laitat kätesi vesihanan alle ja roiskuttelet sormillasi ympäriämpäri. Tee tämä neljästi ja aloita joka kerta pellin eri kulmasta. Ripsauta grissinien päälle lopuksi noin neljä hyppysellistä sormisuolaa. Paista grissinit uunissa vähän keskitason yläpuolella 15 minuuttia ja lopuksi 5 minuuttia grillivastuksella. Jos sellaista ei ole, unohda (grillivastuksella tulee vain vähän kauniimpi väri).

Erottele kypsät grissinit nuolimella tai veitsellä ja anna jäähtyä pellillä muutama minuutti. Syö. Jos grissinejä jää yli, sulje ne ilmatiiviiseen muovipussiin. Muutoin sinulla on aamulla juuri sellaisia puisevan kovia grissinejä, joita kaupassa myydään dippiherkkuina.