Grissinit (siis mitkä!?)

Oletko koskaan miettinyt, mitä Don Papa törkkii punaviinilasiinsa kattoterassilla Salernon mustassa yössä?

Ei se mitään.

Italialaiset ovat hellan ääressä neroja (mutta sodat ovat toinen juttu). Italialaisen ruoan ainekset ovat lakoniset, valmistaminen vaatii parit-kolmet kommervenkit. Grissinit ovat hyvä esimerkki. Puuduttavan yksinkertaisista aineksista syntyy mehevänkuohkeita herkkuja, jollaisia ei saa edes ravintolasta. Syynä on se, että grissinit elävät vain hetken, ne on syötävä heti. Kotirintamallani näitä sanotaan "leipätikuiksi". En useinkaan edes ehdi sanoa leipätikku, kun pelti jo ammottaa tyhjyyttään. Näin kävi tätä kirjoitusta funteeratessakin.

Grissinit ovat helppo, nopea ja takuuvarma ratkaisu illanistuijaisiin, lasten kekkereihin tai hätätilanteeseen, jossa jääkaapissa on puoli kiloa tsatsikia vailla päämäärää. Grissinit voi mainiosti myös popsia sellaisenaan, kovien juustojen kanssa tai dippailla mihin hyvänsä.


Kunnolliset grissinit

4,5 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
2 dl vettä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
kylmäpuristettua oliiviöljyä
sormisuolaa

Mittaa jauhot kulhoon, jonka halkaisija on sellainen että talouskelmu yltää leveydeltään reunasta reunaan. Lisää kuivahiiva, sokeri ja suola. Sekoita. Lisää 2 dl ruumiinlämpöistä vettä (sillä jos vesi on liian kuumaa, ei hiiva toimi ja homma on förbi) ja kolme reiluhkoa lorausta oliiviöljyä. Sekoita kiivaasti puulastalla. Kun taikina alkaa muotoutua, vaivaa se käsin kimmoisaksi ja pehmeäksi. Levitä kulhon päälle talouskelmua ilmatiiviisti. Laita kulho tiskialtaaseen, tulppa kiinni ja laske altaaseen niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee. Vettä on riittävästi kun kulho irtoaa pohjasta ja kelluu. Anna taikinan kohota noin tunti.

Heitä kohonneen taikinan päälle kourallinen vehnäjauhoja ja puristele taikinasta ilmakuplat pois. Kun pikku poksahtelua ei enää kuulu, olet onnistunut. Muovaa taikinasta yksi pitkulainen ja tasapäinen pötkylä ja jaa se kolmeen osaan. Ota yksi taikinapallo, muovaa siitä noin 25-senttinen pötkö ja jaa se viiteen suunnilleen yhtä suureen osaan (kuten kuvassa). Ota yksi pikkupalanen kevyesti jauhotettujen kämmentesi väliin ja hiero se nopeilla liikkeillä pitkulaiseksi. Muutaman vedon jälkeen taikinan alaosa valahtaa killumaan alas, jolloin käännät sen ympäri ja toistat liikkeen. Pidä taikinan pää aina näkyvissä kämmentesi reunan yläpuolella. Jos taikina alkaa tahmata käsiin, jauhota kevyesti ja jatka. Jos joistain grissineistä tulee pitkiä ja paksuja ja joistain lyhyitä ja paksuja, älä välitä siitä. Sellaisia ihmisetkin ovat.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Asettele grissinit uunipellille leivinpaperin päälle kylki kylkeen. Ripsottele grissinien päälle kylmää vettä siten, että laitat kätesi vesihanan alle ja roiskuttelet sormillasi ympäriämpäri. Tee tämä neljästi ja aloita joka kerta pellin eri kulmasta. Ripsauta grissinien päälle lopuksi noin neljä hyppysellistä sormisuolaa. Paista grissinit uunissa vähän keskitason yläpuolella 15 minuuttia ja lopuksi 5 minuuttia grillivastuksella. Jos sellaista ei ole, unohda (grillivastuksella tulee vain vähän kauniimpi väri).

Erottele kypsät grissinit nuolimella tai veitsellä ja anna jäähtyä pellillä muutama minuutti. Syö. Jos grissinejä jää yli, sulje ne ilmatiiviiseen muovipussiin. Muutoin sinulla on aamulla juuri sellaisia puisevan kovia grissinejä, joita kaupassa myydään dippiherkkuina.

Panimosta pamahtaa: Khukuri

Kun marketin hyllyllä jököttää pullo nepalilaiseksi väitettyä olutta, niin pakkohan sitä on ostaa. Etikettiin painettu eristäytyneen vuoristovaltion kielekkeinen lippu muistuttaa lähinnä salaseuran viiriä. Vuoteen 1920 asti maan laki velvoitti kuolleen miehen lesken heittäytymään elävänä hautaroviolle. Ain't marriage hell!

Nepal on tunnettu lähinnä Mount Everestistä ja pelottomista gurkhasotilaista, jotka brittiarmeija työnsi paikkoihin jonne Lancasterin pojat eivät uskaltaneet mennä. Oluen nimi juontaa etikettiin kökösti piirretystä kaarevateräisestä veitsestä, joilla gurkhat ratkoivat kaulat niin kilipässeiltä kuin kiinalaisiltakin. Khukuria, eli kukria, pidetään yhtenä maailman parhaimmista taisteluveitsistä.

Valitettavasti murhaterän mukaan nimetty olut sijoittuu asteikon toiseen päähän. Siirtomaaherrojen sateisella kotisaarellaan panema nepalilaisbisse maistuu kurjalta. Ensivaikutelma on vetisen raikas, mutta kitalakeen loiskahtaa ryhditön bulkkilager jossa on kirpeän ummehtunut sivumaku. Panosammion laidalle lienee stopannut kuselle jakki poikineen. Jälkimakua ei ole, joten tympeä tunnelma unohtuu nopeasti.

Panimo: Khukuri Beer Ltd. (Iso-Britannia)
Tyyppi: lager
Vääntöä: 4,7 %
Hinta: 2,25 € / 0,33 l (Citymarket Länsikeskus)
Kolmella sanalla: Mieluummin se veitsi

Panimosta pamahtaa: Hardcore IPA

Yksi pullo näytti keskisormea Alkon hyllyllä. Suippokaula huusi: "Hei jätkä, tempaise mukaas tai lähde meneen, mutta älä tuijota siinä noin vi**n tyhmän näköisenä". Hardcore IPA käy suoraan asiaan. 25-vuotiaiden skottilaiskaverusten vuonna 2007 perustama panimo valmistaa ainoastaan brutaaleja, päällekäyviä ja agressiivisia premium-oluita. Tämäkin näyttää pullohartiaisten belgialaisten elosteluoluiden rinnalla parimetriseltä piikkinenäiseltä punkkarilta, joka tulee sieraimet höyryten pummaamaan röökiä, oli sitä tai ei.

Hardcore IPA:n maku on hyökkäävä. Olut runnoo kitalakea raivolla kuin kantakirjasonni kainoa hiehoa. Centennial-, Columbus- ja Simcoe-humalat päästetään mellastamaan vapaasti. Oluen maku on sitrushedelmäisen hapokas, yrttinen, rutikuiva ja kitkerä. Toisin sanoen, taivaallinen. Hardcore IPAa ei klonoteta röyhtäillen sohvalla pullo toisensa perään. Jokainen pullo on kuumottava kaksintaistelu.

Panimo: BrewDog (Skotlanti)
Tyyppi: double India pale ale
Vääntöä: 9,2 %
Hinta: 4,38 € / 0,33 l (Alko)
Kolmella sanalla: Jotain aivan tajutonta

Smetanaa ja pieniä sieniä

Rakuunalla aateloitua rouskusalaattia täysjyväruisleivällä.
Taka-asemissa kylmäsavulohi-valkohomejuustoleipiä.

Jokainen tuntee jonkun joka "ei syö sieniä". Usein syynä on se, että kyseinen henkilö ei ole koskaan syönyt sieniä. Minulla oli yläasteella luokkakaverina Riku, joka alkoi yökkäillä spontaanisti pelkän sieni-sanan kuullessaan. Kotitalouden tunnilla leivoimme kerran pullaa. Nisua mussutellessamme Janne muistutti Rikua siitä, että pullassa on hiivaa ja hiiva on tavallaan sieni. Riku singahti siltä seisomalta roskakorin ylle ja alkoi sormillaan avustaen palauttaa pullaa ulkoilmaan.

Sieniä rakastavat ovat tottuneet syömään niitä jo lapsuudessaan. Varhaisia kulinaristisia muistikuviani on isäni tekemä kermainen tattimuhennos. Hellasoturius periytyy sienihimon lailla. Kuopukseni ahmi 1,5-vuotiaana iltapalaksi metsästäjänleipää (paahtoleivän päällä jauhelihapihvi, sienimuhennosta ja juustoraastetta) onnesta mykkyräisenä. Lampaankäävän palasia valui pitkin poskia, kunnes hän lopuksi lipaisi nekin suuhunsa.

Todellinen sienikokki aloittaa ruoanlaiton vetämällä maastopuvun ylleen ja metsästämällä sienensä itse. Hellasoturikin käyttää vain itse pyytämiään sieniä mutta ymmärtää metsään uskaltautumattomia kaupunkikokkeja. Niinpä tämä resepti on mahdollista tehdä myös kaupan hyllyltä poimituista suolasienistä.


Unohtumaton rouskusalaatti

n. 4 dl suolattuja rouskuja (karva-, haapa-, musta- tai leppärouskua)
250 g smetanaa
1 pieni punasipuli (tai nippu ruohosipulia)
sormisuolaa
balsamicoetikkaa
cayennepippuria

Jos käytät itse suolaamiasi sieniä, liota ne kylmässä vedessä (itse säilöttyjä käyttävät tietävät, että tähän menee vuorokausi ja vesi pitää kerran vaihtaa). Huuhtele sienet runsaassa kylmässä vedessä ja puristele sienistä nesteet pois ja hakkaa ne raskaalla veitsellä pieneksi silpuksi. Kaupan suolasienet on valmiiksi pienitty, joten niille riittää nopea valutus lävikössä ja kevyt huuhtaisu kylmällä vedellä

Hakkaa punasipuli niin pieneksi kuin saat. Miedomman sipuliaromin ystävät voivat turvautua ruohosipuliin. Sen voi pätkiä pieneksi kätevästi saksilla. Kaada sienet ja sipuli kulhoon. Sekoita ruokalusikalla. Lisää smetana, tilkka balsamicoa ja pari ripausta cayennepippuria. Maustamisessa kannattaa olla to-del-la varovainen, sillä jos jokin mausteista saa ylivallan, ei sienisalaattia syö edes kaikkiruokaisuudestaan tunnettu Koistisen labradorinnoutaja.

Nostele ainekset ruokalusikalla sekaisin hitaasti ja varovasti. Smetana ei saa löystyä, sen täytyy pysyä koko ajan kermaisen jähmeänä. Tarkista maku. Jos salaatti maistuu makuusi tarpeeksi suolaiselta, hyvä niin. Balsamicon ja cayennen kanssa on niin ikään toteltava omia makuhermoja, mutta sienisalaatin ei kuulu olla pistävän etikkaista (päin vastoin kuin einessalaattien valmistajat luulevat), saati pippurisen tulista. Sopiva maustetaso selviää kun olet tehnyt salaattia muutaman kerran.

Nostele salaatti ilmatiiviiseen purkkiin ja anna sen tutkiskella itseään jääkaapissa vuorokausi. Rakenne kiinteytyy entisestään ja mausteiden maku tasoittuu. Sipulin maku tapaa hiukan voimistua. Nautiskele sienisalaattia esimerkiksi saaristolaistyyppisen leivän päällä tai liha- ja kalaruokien lisukkeena. Salaatti säilyy jääkaapissa herkullisena päivien ajan.

"Mummus oli hummus!"

Kun äitimuorin lihamurekkeella vuorattu perusmauno kuulee sanan "hummus", hän vastaa otsikon sanoin. Ja lisää: "Vedä kuule itte vaan!". Lähi-idän ruoista hän tietää "kebaasin". Ei siinäkään mitään vikaa ole, kunhan saa ilman karvoja. Mutta Välimeren pohjukassa osataan paljon muutakin kuin sulloa lammasta piiloon.
Lähi-idässä osataan napostelun jalo taito, meze. Oikeastaan se osataan kaikkialla muualla paitsi Suomessa. Espanjassa puhuttaisiin tapaksista, yleensä kylmistä suupaloista joita napostellaan sormin tavernassa viinin kera samalla kun katsotaan jalkapalloa. Suomessa ei ole mitään vastaavaa, sillä meillä juodaan olutta ja katsotaan lätkää. Sipsin voi ottaa jos ei okseta. Juuri siksi olemme penkkiurheilullisen illan päätteeksi tukkihumalassa, kun etelän veljet lähtevät kumartamaan senoritaa flamencoon

Hellän soturin hummus on härmäläisittäin järkeistetty Persian versiosta, johon tulee lisäksi tahinia (seesamsiementahnaa). Syynä on se, että tahinia ei aina saa kun alkaa tehdä hummusta mieli. Mutta nämä ainekset saa jo hyvinvarustellulta huoltikselta.

Hellän soturin hummus
(noin kahdelle, hetkeksi)

1 prk kikherneitä suolaliemessä (n. 400 g)
tabascoa
1/2 yksikyntinen valkosipuli (tai 2 tavallista kynttä)
oliiviöljyä
sormisuolaa

Hummuksen sivulla viininlehtikääryleitä, vuohenjuustoa,
kalamata-oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Ummmm.

Laita kikherneet lävikköön valumaan. Kaada ne koveraan kulhoon tai siihen putkiloon, mikä tuli sauvasekoittimen mukana. Lisää tabascoa pari ruiskausta. Kuori valkosipuli ja murskaa puristimella kasaksi herneiden päälle. Lorota ainakin puoli desilitraa öljyä ohuena nauhana valkosipulimurskan päälle. Pöristä sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Viskaa sekaan pari kohtuullista hyppysellistä sormisuolaa ja lorauta vielä öljyä noin puoli desiä. Surauta öljyn lisäämisen jälkeen sauvurilla, kunnes hummus on löysähköä. Jos on yhä jäykkää, lisää öljyä ja surauta tasaiseksi. Parhaan öljysuhteen selvität, kun teet hummusta muutaman kerran.

Laita hummus ilmatiiviseen purkkiin ja anna viilentyä jääkaapissa pari tuntia. Syö(kää) samantien kuvan kaltaisten herkkujen kera, dippinä tai leivän päällä. Syökää kaikki, sillä seuraavana päivänä hummus on kohmeessa.

Phillyn wrapit

Jokainen kotikokki tietää tunteen, kun syö kyläreissulla jotakin aivan törkeän maukasta pystymättä päättelemään, miten se on valmistettu. Kateudeksikin sitä kutsutaan. Tunne muuttuu suoranaiseksi v-tutukseksi, jos rohkaistuu esittämään viholliskokille klassisen "Mitä sulla tässä on?" utelun, mutta saa vastaukseksi vain omahyväistä myhäilyä. Koska hyökkäys on hellasodissakin paras puolustus, paljastaa Hellasoturi kokoamisohjeet todelliseen makuhermojen täsmäohjukseen.

Näiden kylmien wrappien juju on Philadelphiassa. Sen täyteläinen maku ja tahmean rahkainen koostumus ovat ohjeen salainen ase. En edes yritä tehdä näitä ilman Phillyä.   

Kylmänviileät broileriwrapit

600 g maustamattomia broilerinsuikaleita
8 tortillakuorta

150 g Aura-juustoa (muruna)

200 g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa

1 prk ananaspaloja

1 isolehtinen salaatti

suolaa

(erikoisvahvaa foliota)



Valmiina rullattavaksi.



Paista broilerit oliiviöljyssä kypsiksi. Lisää Aura-juusto ja sekoita kunnes tuloksena on tasaisen täyteläinen kastike. Jaa tuorejuusto purkissaan ruokaveitsen kärjellä piirtelemällä kahdeksaan osaan. Levitä tuorejuustoa tortillakuorelle tasaisesti, reunoja unohtamatta. Pane keskelle salaatinlehti. Annostele wrapin keskikohdan alapuolelle kaksi reilua ruokalusikallista broilerikastiketta ja pari-kolme ananaspalaa (kts. pikkukuva). Rullaa kuori kiinni tasaisesti, tiiviisti ja tiukasti. Philadelphian ansiosta reunasauma liimautuu kiinni kuin kieli lyhtypylvääseen. Painele wrappia päältä kämmenellä, jotta täyte leviää tasaisesti.

Repäise foliosta reilun puolen metrin liustake ja asettele wrappi sen keskelle poikittain, saumapuoli alaspäin. Tee vielä kolme wrappia ja lado ne foliolle tiiviisti rinnakkain. Taittele folion liepeet kiinni ja tee tiukka neljän wrapin paketti. Voit lopuksi painella pakettia päältä kämmenellä voimakkaastikin. Tee loput neljä wrappia ja niistä samanlainen paketti. Laita paketit lautaselle päällekkäin ja lykkää jääkaappiin 3-4 tunniksi. Ei haittaa, vaikka olisivat koko päivänkin.

Leikkaa kylmänviileiksi käyneet wrapit joko keskeltä kahtia noin 45 asteen kulmassa tai samalla tavalla viistoon noin 2 sentin siivuiksi. Yritä olla syömättä kaikkia ennen kuin vieraat saapuvat.

Munaa uuniin!



Liki kaikissa ruokakulttuureissa on munaa. Munattomista keittiöistä tulee mieleen lähinnä eskimoiden muinainen iglukyökki, missä munakkaan virkaa teki keitetty pöllö. "Kyni pöllö, keitä runsaassa vedessä, suolaa maun mukaan.". En ole päässyt maistamaan.

Varmasti yleisin eurooppalainen munaruoka on munakas, tai omeletti, kuten sivistyssanoilla kikkaileva ystäväsi sitä kutsuu. Voit kuitata knopin sanomalla hänelle, että sinäkin pidät tortillasta. Anna hänen itse googlettaa, että espanjalainen perunamunakas kulkee sillä nimellä.

Perinteisen paistinpannumunakkaan valmistaminen ei vaadi ihmeitä jääkaapilta, saati kokilta. Vaikein vaihe on kypsän munakkaan laskostaminen kaksin kerroin siten, että se ei hajoa. Tämänkin piskuisen riskin voi välttää uunimunakkaalla. Se on yhtä mehevää mutta vähärasvaisempaa kuin paistinpannuserkkunsa. Tämän täysin idioottivarman iltapalan voi tehdä esimerkiksi jauhelihasta tai tonnikalasta. Hellasoturi suosittelee jälkimmäistä, vaikka kuva onkin ensin mainitusta.


Hiton helppo uunimunakas

8 kananmunaa
2 tlk tonnikalaa (öljyssä) TAI 300 g jauhelihaa
2,5 dl maustettua ruokakermaa (esim. Valion Kolme juustoa, Aura tai Kippari)
3 isoa tomaattia
150 g emmentalraastetta
suolaa
mustapippuria

Riko kananmunat kulhoon. Lisää ruokakerma. Riko munien keltuaiset haarukalla varovasti sekoittaen, älä vatkaa. Lisää rahtunen suolaa ja kuusi kierrosta mustapippuria myllystä, tarkista maku. Kaada seos leivinpaperilla peitellylle (mielellään korkealaitaiselle) uunipellille.

Lihaversio: Ruskista jauheliha öljyssä paistinpannulla. Ota pannu levyltä sivuun kun neste on haihtunut. Tonnikalaversio: Kaada tonnikala siivilään ja anna valua hetki.

Siivuta tomaatit terävällä veitsellä niin ohuiksi kuin osaat ja levittele ne tasaisesti munaseoksen päälle. Levitä päälle jauheliha tai tonnikala. Ripottele juustoraaste pinnalle tasaiseksi kerrokseksi. Paista munakasta 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia. Anna vetäytyä kymmenisen minuuttia ja syö pois.