Panimosta pamahtaa: Goose Island India Pale Ale

Juomapuolella kamalan moni hyvä asia on keksitty vanhan kunnon siirtomaavallan aikana. Yksi parhaimmista on India pale ale (IPA). Siirtomaiden päivittäinen hallinnointi oli niin rankkaa duunia, että suuhan siinä pääsi kuivahtamaan. Kuumassa Intiassa ei voinut olutta panna, joten sitä oli laivattava Englannista. Ja jotta olut eli koko pitkän merimatkan, se piti  humaloida äkäisesti. Näin syntyi lagereista nerokkain.

Chicagolaisella Goose Island Beerillä on vain neljännessvuosisadan perinteet oluenpanossa. Siinä ajassa oppii ainakin panemaan etevää IPAa. Goose Island India Pale Ale on vastakohtien olut: hedelmäisen kitkerä, suloisen katkera ja humalaltaan karvaan pehmeä (sic!). Vaahto on alussa antava kuin capon runsas rakastajatar, mutta laskeutuu nopeasti ipamaisen hillityksi. Suodattamattomuuden synnyttämä sameus sopii olueeseen kuin sumuinen päivä kiusankappaleiden järvessä käyttämiseksi. Suutuntuma on sama kuin Don Pietron luottotorpedoilla, näiden hörppiessä rankan velanperintäpäivän päätteeksi tuopposia jossain Bronzevillen speakeasyssä.

Panimo: Goose Island Beer
Tyyppi: India pale ale
Vääntöä: 5,9 %
Hinta: 4,04 € / 0,355 l (Alko)
Kolmella sanalla: Kieltolain kiellettyä hedelmää

Hunajata, hunajata, hunajata munakoisolle

Vihannesten kypentäminen elävällä tulella on kovin muodikasta, mutta makua se ei vielä tuo. Kaupan bbq-kastikkeilla saat vihanneksiin saman maun kuin kaikkeen muuhunkin eloperäiseen, mihin säilöntäainenapalmia valelet. Mutta jos haluat kasviksen oman maun esiin, vaaditaan herkkää tatsia.

Munakoiso on yksi parhaimmista grillikasviksista, joskin rakenteeltaan petollisen pehmoinen. Kypsentäminen vaatii hiukan harjoittelua ja enintään kahta grillausolutta. Kun homma on hallussa, oluiden määrän voi nostaa neljään.


Hunajaiset vuohenjuusto-munakoisokiekot
 (noin 10-12 kpl)

1 kapea munakoiso
1 pötkö vuohenjuustoa (n. 200 g)
juoksevaa hunajaa
merisuolaa

Kuori munakoiso kuorimaveitsellä. Leikkaa päät tasaiseksi. Viipaloi noin sentin paksuiksi kiekoiksi. Aseta tasaiselle alustalle. Ripsottele viipaleiden päälle kevyesti merisuolaa. Anna viipaleiden itkeä noin parikymmentä minuuttia. Pyyhi pinnalle kihonnut kosteus ja suolanrippeet talouspaperilla. Käännä viipaleet ja toista itketys.

Leikkaa vuohenjuustosta terävällä veitsellä vajaan sentin paksuisia siivuja. Laita juustoviipaleet munakoisojen päälle. Pursota päälle reilusti hunajaa, ainakin sen verran, että koko juustonviipale peittyy. Kypsennä kiekot grillissä keskilämmöllä, mieluusti yläötasolla. Ne ovat kypsiä kun viipale joustaa pehmeästi grillipihdeillä puristellessa ja juusto alkaa lähes valua tulille. Jos paahdat liian kuumalla liekillä ja munakoisojen pohja kärähtää, ne ovat pilalla. Siinä eivät selittelyt auta.

Kypsät kiekot syödään heti muiden grilliherkkujen, kuten ribsien, kera.

Panimosta pamahtaa: Prykmestar Luomu Pils

Jos on käynyt pilsin syntykodossa Tsekin Plzenissä niin tietää, että yhtä taivaallista pilsiä ei saa muualta päin planeettaa. Pilsner Urquellin tehtaan kosteanhämyisissä olutkellareissa säilötään puutynnyreissä kermaisen kuohuavaa aarretta, jonka ryöstämiseksi keskiaikainen kauppakuningas värväisi ainakin kymmenentuhatta julmaa teutonipalkkasoturia.

Masentavan lager-panemisen Suomessa ei odota pilseiltäkään ihmeitä. Panimot ovat upottaneet kaupungin kaunot ja maaseudun maunot vetiseen lapinkarhuun, mikä lorisee elimistön läpi posliiniin väriä muuttamatta. Premium-oluisiinkaan ei uskalleta lisätä kunnolla humalaa, tuota suloisen kitkerää nuppukukkaa, mikä on hyvän oluen kivijalka.

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta läiskimään lähteneen kaksikon perustama Vakka-Suomen Panimo yllättää aina iloisesti, eikä petä diskreetissä pilsissäkään. Saksalaista Hallertauer-humalaa on rutkasti, olut tarrautuu kitalakeen varmaotteisesti kuin himokas ranskatar juopuneeseen amerikkalaiseen laskuvarjojääkäriin. Olut on raikas, joskin loppua kohden hitusen imelä. Jälkimaku on lyhyt ja humalan kitkeryys katoaa turhankin nopeasti. Suomalaisten pilsien kärkeen tämä kiilaa kevyesti.

Suurimmat moitteet saa pullon ulkonäkö. Etiketissä on sinänsä hienon Prykmestar-etiketin taustalla halvannäköistä rairuohoa ja kaikenlaista luomuavainlippuleimaa. Kaikki kunnia luomuoluelle, mutta pullo näyttää vihreiden listoilta eduskuntaan yrittävän heteromiehen ääntenkalastelubisseltä. Olut itsessään on monin verroin parempaa.

Panimo: Vakka-Suomen Panimo (Suomi)
Tyyppi: pils
Vääntöä: 5,2 %
Hinta: 3,97 € / 0,5 l (Alko)
Kolmella sanalla: Härmän parasta pilsiä

"Sä syät siänii, mun sylissäni..."

Mikään ei ole niin mielikuvituksetonta kuin grillata pekoniin käärittyjä herkkusieniä. Lopputulos on usein nahkea ja päätyy kaikkien hylkimänä roskikseen. Paitsi jos grillaat sienet näin. Salaisuutena on ylhäältä päin hehkuva lämpö. Sähkögrilli on paras vaihtoehto mutta uunillakin onnistuu, kunhan kyttää, etteivät sienoset kärähdä.

Sienten sisään kannattaa asentaa väkevänpuoleista pehmeärasvaista juustoa, sillä maku talttuu kypsennettäessä. Musta Koskenlaskija on ehdottomasti miedoin vaihtoehto. Klassinen Aura toimii myös. Sen sijaan mozzarellan voit unohtaa. Se valuu ulos kuin ***** *********.


Pekonoidut juustosipulisienet

8 isoa grilliherkkusientä
8 siivua pekonia
1/2 pkt Koskenlaskijaa (mustaa)
8 marinoitua valkosipulinkynttä
paahdettua sipulirouhetta

Irrota sienistä jalat: ota tiukka ote peukalolla ja etusormella ja kierrä myötäpäivään kunnes napsahtaa. Laita kunkin sienen pohjalle valkosipulinkynsi. Leikkaa Koskenlaskija yhdeksään palaan ja syö yksi samantien. Paina juustoset sienten päälle, mutta varovasti, ettei kupu halkea. Ota iso hyppysellinen sipulirouhetta ja paina se juustoon. Kiedo pekoninviipale sienen ympäri siten, että saumakohta jää sienen alapuolelle.

Grillaa sienet ylävastuksen alla joko sähkögrillissä tai uunissa. Sienet ovat valmiita, kun pekoni on rapeaa ja juusto pysyy juuri ja juuri nyytin sisällä. Syö saman tien.

Salaatti ja kuinka se tehdään

Lapsuudessani "salaatti" oli sitä, että lautaselle lyötiin pesäpallon kokoinen tomaatti tai konetykin hylsyn pituinen kurkunpötkylä. Koululaitoksen rusinoitu porkkanaraaste tai sokerissa uitettu kurkkumoso eivät vahvistaneet minun ja salaatin suhdetta. Vasta varttuneempana oivalsin, että salaatti voi olla oikea ruokalaji siinä missä muutkin.

Salaatin salaisuus on maustamisessa. Suola, pippuri, öljy ja etikka tekevät vihertäville aikamoisia taikoja. Teen salaatit useimmiten ad hoc, fiilispohjalta. Vakioreseptejä ei ole. Aura-juusto ja viinirypäleet ovat usein sokkelina. Kaupassa myydään valmiina erilaisia vihersalaattisekoituksia, joten siitä vain valitsemaan. Tämän salaatin taistelijapariksi sopivat hyvät pehmoiset juustot, vaikkapa grillattu halloumi.


Auramainen rypälesalaatti ja korvennettua halloumia

150 g salaattia (kuten vuonankaali, mizuna, punamangoldi, rucola, pinaatti, punajuuren lehti)
500 g tummia kivettömiä viinirypäleitä
1,5 dl siemeniä (auringonkukka, kurpitsa, pinja)
1 Aura-juusto
oliiviöljyä
sormisuolaa
balsamicoetikkaa

2 pkt halloumijuustoa
makeaa punaista hilloa (mansikka, vadelma, karpalo)

Huuhtele salaatti runsaalla vedellä lävikössä ja anna valua viitisen minuuttia. Huuhtele rypäleet ja anna valua. Halkaise rypäleet pituussuunnassa terävällä veitsellä. Nostele tosi isoon kulhoon salaatti, rypäleet, murennettu Aura ja siemenet. Lisää reilu loraus öljyä ja pari hyppysellistä sormisuolaa. Aateloi pikku lorauksella balsamicoa. Työnnä kädet kämmenpuolet ylöspäin kulhon pohjalle ja nostele salaatti sekaisin sormet suorina. Älä puristele! Jatka muutama minuutti, kunnes salaatti on sekaisin.

Laita salaatti jääkaappiin viilentymään ja kytke grilli (tai uunin grillivastus) päälle. Valuta halloumeja hetki ja viipaloi ne terävällä veitsellä noin sentin paksuisiksi. Grillaa muutama minuutti molemmin puolin, kunnes pinta on kauniin ruskeaa. Annostele halloumit lautaselle salaatin kera ja livauta päälle hilloa. Erittäin bueno panos!

Röstillä se valkyyriakin kesyyntyy

Olis jäänyt Wagnerin Richardilta tämäkin säveltämättä, ellei nero olisi tankannut säännöllisesti wieninleikkeitä ja röstiperunoita. Nämä, kieltämättä rahtusen rasvaiset, perunaherkut tunnetaan kansainvälisissä käännöskoneissa nimellä Swiss potato cakes. Raaka-aineeksi sopii myös vanhempi, itänyt tai kylmäkellarin panema pottukin.

Hellesään sapuskaa tämä ei ole, mutta puolustaa asemiaan viileänä kevätiltana joko yssikseen tai grillatun lihan kera. Lapsiperheissä nämä syödään suoraan pannulta niin, että hutina käy.


Röstiporkkanaperunat

8 keskikokoista perunaa
3-4 porkkanaa
1/2 dl kermaa
2 munaa
suolaa
mustapippuria
juoksevaa Oivariinia (paistamiseen)

Pese perunat juuresharjalla puhtaiksi ja raasta ne kuorineen päivineen isoon kulhoon raastimen isompisilmäisellä puolella. Kuori porkkanat ja raasta sekaan. Riko munat ja vatkaa haarukalla rikki. Lisää raasteeseen munat, kerma, suolaa ja mustapippuria. Sekoita varovasti lusikalla nostellen.

Lämmitä lettupannu tulikuumaksi. Lipsauta koloon rasvaa ja nosta päälle reilu ruokalusikallinen raasteseosta. Painele lusikalla siten, että kolo täyttyy tasaisesti. Paista röstiä 2-3 minuuttia molemmin puolin. Nostele kypsät röstit hetkeksi voipaperin päälle valumaan, jos haluat niistä erikoisrapeita.

Panimosta pamahtaa: Grimbergen Dubbel

Belgialaiset oluet ovat todella epäilyttäviä. Etenkin trappistioluet maistuvat siltä, kuin kuormasta naukkaileva panijamunkki olisi käynyt ruiskimassa rakkonsa juuri siihen kohtaan sammiota, mistä pullon sisältö on siivilöity.

Mutta kummallinen on Belgiakin: vauraan pohjoisen Flaamin ja riutuvan eteläisen Vallonian pakkoavioliitto, jossa kumpikin kärsii mutta Euroopan yhteisön paine estää eron. Ehkä trappistimunkitkaan eivät vain pidä toisistaan. Isä Tobiaksen henki haisee, Isä Jacquesin suoli rupsuttaa.

Suurten ennakkoluulojen vallassa tartun Grimbergen Dubbelia kaulasta. Äiti opetti, että kaikkea saa kokeilla paitsi tanhua ja sodomiaa. Etiketti ainakin on lupaava. Lasista saapuu suuhun jäätävä yllätys. Olut on mokkaisen pehmeää ja hyväilee kitalakea varmaotteisesti kuin Rubensin taulusta kirmannut madame kesakkoista tallipoikaa. Tummaa hunajaa, pehmeää humalaa. Jälkimaku on kuin parempaa samettia. Prosentteja on mukavasti, mutta maku ei ole lainkaan terävä, kuten kotimaisissa viritelmissä. Ostin jo lisää yhdenkeskisiin herkutteluhetkiin.

Panimo: Alken-Maes (Belgia)
Tyyppi: ale (luostari)
Vääntöä: 6,5 %
Hinta: 2,88 € / 0,33 l (Alko)
Kolmella sanalla: Belgialaisuuden jaloin muoto